Samat ongelmat ja ainaiset selitykset

Yksittäisten pelaajien syyttäminen todella heikosta ManU ottelun esityksestä on turhaa, koska ongelmat kumpuavat valmennuksesta ja ennen kaikkea managerista. Silti Özil oli tasoonsa nähden todellinen pettymys ja Walcottia ei huomannut edes kentällä olevaksi suurinta osaa ottelusta.

Ramseysta on sanottu jo paljon ja esitys oli häpeällinen. Sen voin vielä ymmärtää, että ylöspäin ei onnistu, mutta Monrealin jättäminen yksin laidalleen puolustamaan Lingardia ja Valenciaa vastaan oli anteeksiantamatonta.

Tämän jälkeen tuskin kenenkään kannattaa selittää, että Ramseyn peluuttaminen laiturina on hyvä juttu, koska mies puolustaa paremmin kuin esim. Iwobi. Täyttä roskaa ja lisäksi hyökkäyssuuntaan mies hidastaa peliämme liikkumalla koko ajan keskustaan ja vie siellä vain tilat, joita Özil voisi käyttää huomattavasti paremmin joukkueen eduksi. Lisäksi laidalla ei sitten ole ketään ja vastustajan on helpompi puolustaa pelkkää keskikaistaa.

Mutta tietysti jos ja todennäköisesti, kun Wengerin ohjeistus on Ramseylle ns. vapaa rooli, niin toisaalta paha siinä on pelaajaakaan tuomita.

Olisiko liikaa vaadittu että managerimme edes kerran vuodessa tai kymmenessä reagoisi pelin sisällä ottelutapahtumiin ennakoivasti ja välittömästi, kun näkee mitä kentällä tapahtuu? Jokainen näki Manun olevan vaarallisempi joukkue jo ensimmäisen 45 minuutin aikana, mutta mitä tekee managerimme? Ei tietenkään mitään tai sitten puoliajalla pidetty puhe meni pahasti metsään, sillä toisella jaksolla esityksemme oli entistä heikompi.

Jokainen jalkapallosta ymmärtävä näki toisen jakson alussa, että Manun painostaessa todennäköisesti jossain vaiheessa kohta kolisee omissa ellei mitään muutoksia tehdä joko taktisesti tai vaihtojen myötä, ehkä molempien.

No eihän Wenger tee mitään, koska maaginen ennalta suunniteltujen vaihtojen aikaraja 70 minuuttia ei ollut vielä pelikellossa täynnä. Piti odottaa siihen asti ja samalla ManU sai sen johtomaalin, jonka suurin osa ottelua katsovista pystyi ennakoimaan pelitapahtumien perusteella. Miksi ei 8,5 miljoonaa puntaa kaudessa tienaava managerimme?

Pelin jälkeen sitten meriselitykset olivat samaa luokkaa. Mental strenghtiä kehuttiin taas tasoihin noususta, jonka olisin voinut vielä hyväksyä, mutta sitten samalla heikko peliesitys laitetaan henkisen lukon piikkiin, joka on aiheutunut vuosikausien heikoista otteista ja tuloksista Old Traffordilla. Joko sitä mental strenghtiä on tai sitten ei.

Oikeastihan sitä henkistä lujuutta ei joukkueessa ole, sillä jos olisi niin ei edellisten vuosien tapahtumat painaisi varsinkaan, kun pelaajat ovat vuosien varrella vaihtuneet, mutta tulokset pysyneet samoina. Ainoa todella yhdistävä tekijä on manageri, joka on pysynyt samana.

Edellinen voitto on yli 10 vuoden takaa liigassa ja sinä aikana joukkue on vaihtunut useaan otteeseen tai ainakin valtaosa siitä. Walcott lienee ainut pelaaja, joka oli tuolloin joukkueessa. Tuskin kuitenkaan vielä sai peliminuutteja tuolloin.

Olen niin kyllästynyt tähän ainaiseen selittelyyn managerimme toimesta ja selityksetkin ovat suurimmaksi osaksi samoja, vaikka ne sitten kumoaisivat aiemmat puheet ja olisivat täysin ristiriidassa miehn aiempien omien kommenttien kansa. Ei se ole sattumaa, että kahdessa edellisessä pelissä olemme olleet alakynnessä ja jääneet ilman voittoa, vaikka vastassa on ollut materiaaliltaan heikompia joukkueita. Pochettino ja Mourinho ovat vain Wengeriä parempia managereita. Ei se sen ihmeellisempää ole.