Ein bier bitte

Muutama lause ennen kuin annan puheenvuoron Eerolle. Villellä lienee jo nahkahousut tiukasti puettuna, brühwurstit tankattuna ja dunkel jos toinen kumottuna. Toisin sanoen Villen etsiessä kadonneita viiksiään maassa, jonka kieli kuulostaa arveluttavan irstaalta.. Oikeasti, madaltakaa ääntänne ja lausukaa ’genießen sie ihren urlaub’! Eikä itse sanomassa ole mitään irstasta, päinvastoin.

Mitä siis olin sanomassa, toimin Villen lomaillessa lähinnä blogin ja materiaalin sanotaanko teknisenä operaattorina. Illan ottelun ennakointia ei ole luvassa ja kaikella todennäköisyydellä aivan päivänpolttaviin tapahtumiin palataan sitten tulevan viikon maanantaina Villen palatessa jälleen eetteriin.

Kaikesta huolimatta vakuutan, ettei syytä huoleen. Heikinheimolainen kyynikko luovuttaa nimittäin palstamillimetrit valtakunnan virallisen rutopistin haltuun, seuraava tulee kirjaimellisesti korkealta ja kovaa.

hente

***

Rutopisti muistelee

Jo heti alkuun täytyy mainita, että jos tämän tilaustyön ajatuksenjuoksu vaikuttaa lukijasta hieman harhailevalta, niin sanottakoon että se on suurin osin kirjoitettu maaottelutauon aikana jossain Araljärven ja Kaspianmeren yläpuolella noin kuuden karhun promilleissa Humppamaratoonin soidessa. Taitaa olla noin 30 % liigakaudesta takana ja cup-menestyksestä riippuen ehkä kolmannes kaikista matseista pelattuna, mutta ennen varsinaista analyysiä muisti palailee pätkittäin kultaiselle 70-luvulle.

Iän tuomia siunauksia on muun muassa se, että ikävän nykyhetken sijaan mieli askartelee yhä enenevässä määrin joissain muinaisissa tapahtumissa. Nykyään hyvä kun muistaa oman nimensä, mutta vanhat ajat on helppo palauttaa mieleen. Palaan aikaan, jolloin kiinnostukseni lajia nimeltä jalkapallo kohtaan alkoi viritä ja sen myötä myös joukkueisiin, jotka sitä pelaavat. Onneksi isäni oli tuolloin (ca. 1972) tilannut viiden markan vuosimaksua vastaan Veikkaus-Lotto-lehden, joka on nykyisen Urheilusanomien edeltäjä. Mainittakoon että isäni on pahimman luokan takinkääntäjä: Fulhamin tiputtua 60-luvulla kakkoseen, hän siirtyi trendikkäästi Poolin kannattajaksi.

Tuohon aikaan ei ollut olemassa juurikaan muita painettuja tietolähteitä, puhumattakaan sähköisestä tai sosiaalisesta mediasta. Tabloidikokoisessa Veikkaus-lehdessä oli yleensä noin 8 sivua, joista vähintään puolet mainoksia ym. turhaa sälää. Mutta 1-2 sivulla oli myös tilastoitu menneen viikon tulokset, sarjataulukko sekä tulevan viikon otteluohjelma Englannin liigassa. Syynä luonnollisesti se, että kyseisen liigan ottelut olivat perinteisesti lauantain vakioveikkauskupongilla. Niinpä joukkueiden nimet ja keskinäiset voimasuhteet alkoivat olla jo hieman tuttuja kansakoululaiselle juuri englanninopintojaan aloittavalle sporttinörtille.

Jalkapallon kiinnostavuutta lisäsi myös se, että tuolloisten purukumipakkausten kylkiäisinä saattoi kerätä pelaajakortteja, toki ne olivat kotoisesta potkupalloliigasta. Erityisesti mieleen on jäänyt se, että vasta viime vuonna liigaan palanneet ainoat ja alkuperäiset tähtirinnat pelailivat silloin pääsarjassa ihan kohtuullisella menestyksellä. Mutta ensimmäinen aito muistoni oikeasta jalkapallosta on FA-cupin finaali Arsenal-Leeds keväältä 1972. Kaikki riittävän vanhat tai historiansa lukeneet tietävät tuloksen, joka ei ollut meille edullinen. Sanon ’meille’, koska jossain kohtaa peliä huomasin kannattavani Arsenalia. Luontainen taipumukseni asettua altavastaajan puolelle saattoi olla merkittävin tekijä, varsinkin Leedsin voittomaalin jälkeen. Toisaalta jos makustelee sanaa Arsenal, onhan se nyt hemmetin hieno nimi, jollaista kellään muulla ei ole. Pelipaidan väri ei syy ainakaan ollut, sillä tuohon aikaan matseja töllötettiin mustavalkotelkkareista.

Sana altavastaaja saattaa joistakin kuulostaa tässä yhteydessä irvokkaalta, kun puhutaan kuitenkin edellisen kauden tuplamestarista. Mutta tosiasia on, että Arsenalin viides sija kaudella 1971-72 oli suuri pettymys, kun taas Leeds oli pitkään tuplassa kiinni häviten liigamestaruuden äärimmäisen niukasti Derbylle. Tätä korostaa entisestään se, että luokan pojista vähintään puolet olivat 1970-luvun alkupuoliskolla Leeds-faneja, osuuden vielä noustessa keväällä 1974 Leedsin voitettua vihdoin mestaruuden oltuaan hilkulla edelliset 4 kautta. Toinen puolisko oli sitten Poolisteja. Tähän väliin sellainen anekdootti, että kun kävin jokunen vuosi sitten Groven stadionkiertueella Charlie Georgen ollessa oppaana, kysyin häneltä lehdistösalissa, että kuka oli hänen kaikkien aikojen pahin vastustajansa. Hän vastasi epäröimättä: Leedsin Johnny Giles, joka osasi rapata ikävästi niin, ettei koskaan joutunut tuomarin hampaisiin.

Seuraavalla kaudella Poolin 18 vuoden valtakauden alkaessa tuli meille sentään toinen sija liigassa, mutta se oli käytännössä Bertie Meen aikakauden joutsenlaulu. Mee oli jostain saanut päähänsä, että tehdään Arsenalista Englannin Ajax, joka tuohon aikaan voitti siis kolme perättäistä Euroopan Cupia (nykyisin metsurien liiga). Mutta ongelma tässä strategiassa oli se, että totaaliseen jalkapalloon kykenevien pelaajien sijasta Mee osti Arsenaliin todellisia nimimiehiä tyylin Terry Mancini, Jeff Blockley tai Alex Cropley. Net kutka eivät kyseisiä eliittipelaajia tunnista, käykööt netissä ja tsekatkoon tilastot. Mainittakoon kuitenkin, että heihin verrattuna kalpenevat jopa kaikki George Grahamin lopunajan virheostokset puhumattakaan Wengerin vastaavista.

Toinen ja ratkaiseva Meen virhe oli se, että ulostetaan kaikki parhaat pelaajat: Gerorge Graham, Ray Kennedy, Charlie George, Frank McLintock etc. Puhutaan kuitenkin legendoista ja esim. Charlien osalta omista kasvateista, joiden sydän oli jo pikkuskidistä lähtien sykkinyt North Bankissa. Joukkueen kapteenin Frankin myynti QPR:iin (lausutaan QuarterPounder of Rubbish) oli viimeinen niitti, joka sinetöi Meen kohtalon. Sitä en ikinä anna anteeksi, ja pidän sitä myös suurimpana yksittäisenä virheenä, mihin kukaan Arsenalin manageri seuran 130-vuotisessa historiassa on koskaan syyllistynyt. Ajatelkaapa vaikka että Tony Adams olisi myyty kesällä 1990 Tottenhamiin, niin puhutaan samanlaista suuruusluokkaa olevista asioista. Tony ja Frank ovat ne kaksi herraa, joissa mielestäni ruumiillistuivat parhaiten Arsenalin historia, arvot ja asenne.

Joka tapauksessa seurauksena oli lopulta se, että kaudella 1975-76 Arsenal sijoittui 17:nneksi vain muutaman pisteen turvamarginaalilla putoamiseen nähden, kun taas QPR oli noin puolen tunnin päässä mestaruudesta, kuitenkin Poolin viime hetken venymisen pudottaessa heidät kakkosiksi. Keväällä 1976 Mee jätti eronpyyntönsä ja alkoi Terry McNeillin lyhyempi joskin vieläkin menestyksettömämpi aikakausi, josta ehkäpä myöhemmin lisää. Kesästä 1976 jäi kuitenkin parhaiten mieleen, se kun hankittiin Newcastlesta veikkohakulismaisella summalla 333 333 puntaa SuperMac Malcolm MacDonald, joka mätti maaleja niin perkeleesti, mutta tuloksena silti vain 8. sija keväällä 1977. Ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun koillisesta tuli kovan luokan vahvistus. Juuri korvissa soiva AC/DC hankki vuonna 1979 kuolleen ehkäpä maailman kaikkien aikojen rokkikukon Bon Scottin tilalle Geordie-yhtyeen solistin Brian Johnsonin, joka valitettavasti on nyt menettänyt äänensä.

Mutta takaisin asiaan ja 40 vuotta ajassa eteenpäin. Tämä kausi on toistaiseksi ollut niin tasainen, että minkäänlaisten veikkausten tekeminen tässä vaiheessa on täysin hyödytöntä. Jury on vieläkin ulkona sen suhteen, että onko meidän jengillä oikeasti tapahtunut mitään kehitystä viime kauteen verrattuna. Orastavia merkkejä alkavasta loukkaantumissumasta ja tiukan paikan tullen hyytymisestä on taas ilmassa. Mutta pisteiden valossa alku on ollut parempi kuin viime kaudella. Jos verrataan tämän kauden pistesaaliita viime kauden vastaavia vastustajia vastaan (ja korvaten putoajat nousijoilla), olemme jo 5 pistettä viimekautista edellä. Poolia, Leicesteriä ja Boroa vastaan on tullut yhteensä 5 pistettä takkiin, mutta vastaavasti Soton, Chelsea ja Swansea kotona sekä Sunderland vieraissa on tuottanut 10 pistettä ekstraa. Tasaisen vauhdin taulukolla olisimme puolestaan päätymässä keväällä 83 pisteeseen, joka viime kaudella olisi riittänyt mestaruuteen. Mahdollista kuitenkin on, että tällä kaudella mestaruuteen tarvitaan korkeampi pistemäärä.

Manu-ottelu tuli olemaan paljon osviittaa antava, sen lisäksi että alle 10 tankkauksen taktiikalla tuskin selvittiin, kun hyvä ystäväni Mika (valitettavasti Pool-fani) vietti samana iltana tasavuotissynttäreitään. Joka tapauksessa toivotan kaikille goonereille punavalkeaa pikkujoulun odotusta (Manu-ottelun tulos lienee jo tiedossa tätä lukiessanne)!

Eero