Liigacupista laulukuoroon kaikin puolin säälittävällä esityksellä

Arsenal – Southampton 0-2 (0-2)

Aivan järkyttävää katsottavaa kaikin puolin alusta loppuun. Managerimme on täysi vitsi ja ei todellakaan mikään hyvä sellainen, ellet sitten ole vastustajajoukkueen kannattaja. Kuinka voi olla mahdollista, että ottelun loputtua managerimme hymyilee kätellessä vastustajan manageria. Anteeksiantamatonta ja kertoo tasan tarkkaan millainen luuseri Wengeristä on tullut viimeisen reilun 10 vuoden aikana.

Ennen kakkossija liigassa oli pettymys, mutta nykyään nelossija on pokaali ja ylipäätään tappiot voi kuitata vain nauramalla välittömästi loppuvihellyksen jälkeen. Vihaan peli peliltä Wengeriä enemmän ja miehen lähtöpäivä seurasta on suuren juhlan paikka. Valitettavasti tätä menoa oma kiinnostukseni koko seuraa kohtaan saattaa hyvinkin loppua ennen kuin kauan sitten parasta ennen päiväyksen ylittänyt managerimme vihdoin saadaan vaihtoon.

Kokoonpanoa oli liian heikko alunperin ja miksi hitossa peluuttaa maalissa kolmosmaalivahtia. Kolmosmaalivahdin ei kuulu pelata kuin jos kaksi muuta ovat loukkaantuneina. En sano ottelun siihen ratkenneen, mutta on se vain liikaa tasoitusta. Vastustaja peluutti ihan vertailun vuoksi ykkösmaalivahtia, joka on liigan parhaimmistoa.

Muutenkin Sotonin miehistö oli hivenen kovempi tai sanotaanko lähempänä ykkösavausta, vaikka vierailijoiltakin puuttui useita tärkeitä pelaajia. Wenger oli kuitenkin odotetusti niin ylimielinen, että ei viitsinyt ottaa edes Sanchezia ja Öziliä penkille jos asiat sattuisivat menemään heikosti ja meniväthän ne.

Joukkue on managerinsa näköinen, joten turha sitä on mitään muuta odottaa. Manageriamme ei kiinnosta voittaminen ja se heijastuu pelaajiin jollain tasolla väistämättä. Nuorilla pelaajilla ja rotaatiokavereilla luulisi olevan näyttöhaluja saadessaan peliaikaa, mutta kun asiaa ajattelee tarkemmin niin ei se välttämättä ihan niin menekään.

Wengerin alaisuudessa junnut saavat jo heti ensimmäisestä sopimuksesta lähtien jättipalkan ja uudet sopimukset tulevat ilman mitään näyttöjä noin vuoden välein ellei tiheämpäänkin. Parhaat esimerkit lienevät vaikka Ramsey, Walcott, Ox ja vaikka Jenkinson nykyjoukkueesta. Aiemmilta vuosilta esimerkkejä olisi lukuisia lisää.

Mitäpä siinä yrittämään, kun tienaat kaikkea likoon laittamatta jo enemmän kuin mikään muu seura maailmassa maksaisi. Riittää kun ilmestyt kentälle ja varmasti myös harjoituksiin, mutta mitä siellä teet niin ei ole niin suurta väliä.

Toisaalta myös ymmärrän tilanteen pelaajan kannalta, sillä Wenger ei palkitse hyviä esityksiä yleensä millään tavalla, vaan peluuttaa joka tapauksessa samoja pelaajia ottelusta ja vuodesta toiseen, vaikka näiden taso olisi todettu riittämättömäksi. Ainoat mahdollisuudet tulevat loukkaantumisten ja pelikieltojen myötä ja nekään eivät ole kuin hetki peliaikaa ja sen jälkeen kutsuu penkki kun suosikit, kuten Ramsey, Giroud ja Walcott ovat taas kunnossa.

Se on tälle kaudelle yksi pokaalimahdollisuus jäljellä eli FA Cup. Enpä jaksa uskoa tuohonkaan, sillä eiköhän Wenger viimeistään siinä viidennen kierroksen paikkeilla jos edes sinne asti satumme pääsemään priorisoi Mestareiden liigan neljännesvälierien toisen ottelun tärkeämmäksi, vaikka avausosa on hävitty Bayernille, B*rcalle tai vastaavalle jo tennislukemin.

17 thoughts on “Liigacupista laulukuoroon kaikin puolin säälittävällä esityksellä

  1. Ei hyvää päivää! Eilinen oli huono esitys ja varsinkin ensimmäinen puoliaika oli todella surkeaa mutta jotain rajaa nyt miten joukkuetta/manageria kritisoidaan! Joukkue hävinnyt viimeksi elokuussa mutta kaikki se pyyhitään pois koska Arsenal hävisi liigacupissa. Onhan se mukavaa että voi aina kritisoida Sanchezin tai Özilin liiallisesta peluuttamisesta ja seuraavaksi ihmettellä kun he eivät pelaa!

  2. Toivottavasti Ramsey ei aloita viikonloppuna. Ei näytä olevan väliä tällä hetkellä missä paikalla pelaa, esitykset tuntuvat olevan joka tapauksessa kuin suoraan junnuliigasta. Wengerin peluutuksen tuntien mies tosin löytyy avauskokoonpanosta West Hamia vastaan, vaikka sitten sieltä vasemmalta laidalta jos keskikentän keskelle ei mahdu.

    Perezille toivoisin peliaikaa laidassa Hammerssia vastaan, sillä eihän miestä ole oikeasti voitu ostaa 20 miljoonalla istumaan penkille ja pelaamaan vain näitä liigacupin otteluita. Kärjessä ei ole tilaa kuin ainoastaan Alexisin ja Giroudin loukkaantuessa, mutta laitahyökkääjät ovat pelanneet sen verran heikosti ja tehottomasti viime aikoina, että siellä luulisi löytyvän näytönpaikka jos vain LP kykenee esimerkiksi vasemmalla laidalla pelaamaan.

    Kyseessä kuitenkin parhaassa iässä oleva hyökkääjä, niin jos ei nyt joulusesongin peliruuhkassa löydy mitään roolia pelaajalle, niin voi kyllä melko huoletta omasta mielestä laittaa LP ensi kesänä myyntilistalle.

  3. Perezin voisi tosiaan laittaa laidalle seuraavassa pelissa, tuskin Ramseyta huonompi voi olla.

    Blogistin kanssa olen täysin eri mieltä cupin peleistä, mutta turha niistä on lähteä väittelemään. Palkoista kitinän ymmärrän hyvin.

    Eilen lähdettiin hallitsemaan peliä, vaikka materiaali oli heikompi kuin vastustajalla. Eikä tiiviistä puolustamisesta ollut mitään havaintoa.

  4. Ei saatana!! Manageri hymyili kätellessä hävityn pelin jälkeen.
    Mulle riitti!! Pitäköön paskansa. Joku raja munkin sietokyvyllä.

  5. Enpä nyt sanoisi, että Theo on pelannut tehottomasti laidalla, mutta Perezin paikka laidalla ois toki vasemmalla. Eilinen esitys ei kyllä varmaankaan tuonut pääsylippua avaukseen.

    Suurin ongelma on se, kuka korvaa Bellerinin. Jenko ei pärjää vikkelien hammers-jamppojen kanssa.

  6. Näen hieman ristiriitaa blogistin puheissa lepuuttaa avainpelaajia Öziliä, Alexisia ja Kos:sia mm. Ellei ”turha” liigacup ole hyvä paikka niin mikä sitten?

    Omasta mielestäni eilisellä kokoonpanolla olisi pitänyt eilinen peli voittaa. Tietenkin Ospinan olisi pitänyt olla maalissa, mutta kokeneempien pelaajien pitäisi pystyä kantamaan enemmän vastuuta. Gibbs, Cog ja Rambo nyt etunenässä olisivat saaneet tehdä enemmän joukkueen eteen sekä Iwobi voisi tehdä jotain muutakuin alkaa juoksemaan 3 pelaajan muureihin.

    Myöskin taktiikka peliin olisi pitänyt olla erilainen kuin pelattaessa avainmiehistöllä mutta eihän sitä voi mitenkään vaihtaa vaikka pelaajien taso ei siihen riitä. Ajantasalla oleva manageri nyt varmaan peluuttaisi sellaista taktiikkaa mikä sopisi tuollaiselle ryhmälle eikä sitä samaa mikä ei tunnu oikein muutenkaan toimivan.

    Paljonkohan mahtaa olla voitto% kun Rambo on aloittanut ottelun ja paljonko kun ei?

    Täytyy vielä sanoa Santille erittäin hyvää jatkoa tulevaisuuteen sillä miehestä ei ole enään hyötyä kun alkaa olemaan vesijuoksussa kokoajan. Uusi leikkaus ja 3kk pois niin eiköhän tuo ole jo nähty.

  7. Jaahas, Cazorla leikkauksessa ja vähintään 3 kk poissa. Sehän meni hyvin. Kohta varmaan pikku setback Bellerinille ja luonnollisesti Welbeckille, niin alkaa olla taas se tuttu tunne.

  8. Belleriniä ei meidän jengistä korvaa kukaan mutta ei Jenko mun mielestä mikään paska oo ollu.
    Belleriniä ei nimittäin korvaisi monesta muustakaa jengistä kukaan.
    Oon blogistin kans monesta asiasta samaa mieltä mutta nimimerkki Hudson on mun mielestä oikeas siinä että nyt kyllä puheet kierrätyksestä ei oikein natsaa aiempien kommenttien kans.
    Samaa mieltä siitä että kierrätystä pitäis tehdä enemmän ja nimenomaan näissä hippohiihdoissa joilla ei juurikaan oo huippufutiksen kans paljoakaa tekemistä.
    Kyllähän suurin osa joukkueista kierrättää just näis matseis ja antaa peliaikaa juuri nuorille lupauksille ja vesijuoksusta palaaville.
    Jos tällä kisallla iha oikeasti olis jotai painoarvoa niin jokaine lähtis kisaan ykkösrosterilla.
    Hilloa tän kisan voitosta ei nykymittareilla varmaan paljoa tuu vaikka tän voittaiski.
    Ja entäpä mite me suu pantais sitte jos Özil tai Sanches murtais koipensa niin pahasti että tulis muutaman kuukauden huili eli siis kausi paketis?
    Samantien vois heittää valkun voittokamppailulle hyvästit.
    Nyt ollaa tiukasti kisas mukana JOS kaikki huippupelaajat pysyy terveenä.
    Niinku ollaan nähty nii heikkoja jaksoja tulee kaikille.
    Chelski hyötyy eniten ku sen ei tarvi tahkota sieniliigaa.
    Ja vaikka wenkku on nostanu tasoaan (tarkoitan pakon sanelemana joutunu hankkimaan Mustafin ja Xhakan ja Perzin joka vielä suuri kysymysmerkki) niin toista semmosta siirtoikkunaa ei tuu että joukkuetta vahvistettais näin voimakkaasti joten mestaruus on otettavissa nyt jos koskaan wenkun alaisuudessa.
    Jos taas tuloo normikevät että pari huippujamppaa loukkaantuu niin emme ota mestaruutta.
    Mutta jos olisimme voittanu liigacupin tai jos voitamme facupin niin on lähes satavarmaa että wenkku saa jatkosopparin.
    Tuskin Ville tätä haluat niinkuin en minäkään.
    Joko valkun mestaruus tai sitte ei mitään ja uus manageri.ENTER

    • Wenger saa ja tekee joka tapauksessa uuden sopimuksen, joten voitan mieluummin Liigacupin ja/tai FA Cupin kuin ei mitään, sillä Wengerin johdolla emme koskaan voita enää mestaruutta Mestareiden liigasta puhumattakaan.

  9. Tuloshan on melkein sama, jos jonkun matsin saa hävitä tappiottomassa putkessa niin se on juuri kaljacupin höntsä.

    Se aina harmittaa, että asenne oli huono ja taitotaso kadoksissa. Näillä on tietysti yhteys toisiinsa ja Arsenalin ressuissa on sitä piirrettä, ettei osata taistella rouhien, jos jostain syystä ei kulje. Arsenalissa ollaan sitten vaan pehmeitä.

  10. Eniten tässä korpeaa Wenkun myhäily ottelun jälkeen! Eihän tappiopelin jälkeen pitäis hymyn olla herkessä, edes ns. ”hippohiihdoissa”

  11. Voi olla Ville että wenkku tekee sopparin mutta jos ny niin kävis että luiskahdamme 4 sakin ulkopuolelle emmekä voita facupia niin sitte uskon että sitä ei enää tarjota.
    Jos taas luiskahdamme 4 sakin ulkopuolelle mutta kuitenkin voitamme facupin, wenkku saa niin pitkän sopparin ku haluaa.
    Ajatusleikkiä parhaimmillaan

  12. Melkein huomisen puolelle menee jo kommentointi, mutta mikäköhän on Cazorlan tulevaisuus Arsenalissa tämän loukkaantumisen jälkeen kun sopimus on katkolla ensi kesänä?

    Viimeiset neljä kautta Cazorla on ollut kuitenkin todella tärkeä osa Arsenalin pelinrakentelua jonka lisäksi on myös fanien suosiossa. Cazorlan vapari FA Cupin finaalissa tulee myös jäämään palaseksi Arsenal -historiikkiä, sillä luultavasti ilman tätä maalia lähes ikuisuuden kestänyt pokaaliton putki olisi jatkunut (ja voisi pahimmillaan jopa jatkua yhä tänä päivänä).

    Viime kaudesta Lil’ Santilla meni kuitenkin yli puolet sivussa loukkaantumisen takia ja tämä kausi näyttää menevän samalla kaavalla. Pahimmassa tapauksessa viimeinen peli tältä kaudelta oli Ludogoretsia vastaan, sillä meillä varsinkin noi ”kolmen kuukauden loukkaantumiset” tuppaavat kestämään huomattavasti pidempään. Ennen viime kautta pidempiä loukkaantumisia ei kuitenkaan ole ollut ja Cazorla pystynyt pelaamaan sellaista 50:tä ottelua kaudessa kaikki kilpailut mukaan laskettuna.

    Itse toivoisin kyllä näkeväni Santin jatkossakin joukkueessa ja suhteellisen muhkeasta 90.000 punnan viikkopalkasta sekä myöhäisellä iällä kehittyneestä loukkaantumiskierteestä huolimatta tarjoaisin ainakin sitä klassista vuoden jatkoa. Tietysti jos Wengerillä (tai kuka kesän jälkeen tykkimiehiä manageroikaan) on tarkoitus tuoda esimerkiksi Wilshere takaisin isoon rooliin joukkueeseen, niin voi hyvinkin olla että Santille ei uutta sopimusta tarjota. Tämä olisi omasta mielestäni erittäin harmillista, varsinkin kun miettii kuinka pitkään esimerkiksi A8-R7-F20 -kolmikko pyöri mukana kuvioissa ja nosteli melkein Cazorlan palkkaluokassa olevia shekkejä kukin viikottain.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s