Lisää Liigacupista ja tarra kerrallaan maailma paremmaksi

Jatkan Liigacupista, sillä siitä keskusteltiin jonkin verran myös eilisissä kommenteissa. Voisin jollain tapaa tai jopa hyvinkin ymmärtää kisan täydellisen laiminlyömisen jos olisimme kestomenestyjä ja voittaja Mestareiden liigassa sekä pokaaleita tulisi tasaiseen tahtiin myös Valioliigan puolella.

Näin ei kuitenkaan ole ollut pitkään aikaan, joten on aivan käsittämätöntä kuinka managerimme voi vuosi toisensa jälkeen heittää hyvän pokaalimahdollisuuden menemään. Tällä kertaa olimme jo lisäksi hyvin lähellä Wembleyn finaalia. 20 vuotta ei yhtään Liigacupia ja sama koskee toki myös euromenestystä.

Rotaatiokeskusteluun taas sen verran, että paikkoja on ollut lepuuttaa Sanchezia ja Öziliä muun muassa aikaisin ratkenneissa otteluissa tai joissain helpommissa peleissä, kuten Ludogorets kotona, mutta näin ei ole tehty. Samoin managerimme tulee peluuttamaan tiistaina Sveitsissä Baselia vastaan koko ykkösavausta, vaikka lohko taputeltiin jo viime ottelussa PSG:tä vastaan.

Rotaatiota managerimme ei käytä nimeksikään normaalisti, niin turha sen taakse on nyt piiloutua, kun tulos oli katastrofaalinen esityksen ohella Southamptonia vastaan. Muutama avauksen pelaaja enemmän olisi voinut pelata ihan helposti Cechistä lähtien. Samoin jos järkevää kierrätystä olisi tehty jo aiemmin, niin Sanchez tai Özil olisi voinut olla avauksessa tai vähintäänkin penkillä.

Toisaalta se on aivan sama ketä kentällä on jos manageria ei kiinnosta kyseinen kilpailu ja tämä on anteeksiantamatonta. Aina sanotaan, että huippujoukkueita ei kiinnosta tämä kisa, mutta viime vuosien aikana Valioliigan mestaruuden voittaneista ainakin Manchester City ja Chelsea muistaakseni voittivat myös Liigacupin samalla kaudella. Näin ollen myytti murrettu, jonka mukaan pärjätäkseen liigassa ei voi pärjätä myös Liiga- ja/tai FA Cupissa.

Joukkueen asenne, taisteleva ilme, halu voittaa ja vastustajan huomioiminen taktiikassa sekä omassa peliryhmityksessä ovat asioita, jotka eivät maksa mitään. Mitään näistä ei nähty keskiviikkona, eikä nähdä juuri koskaan muulloinkaan.

Luuletteko, että vaikkapa Diego Simeonen manageroima joukkue olisi ollut samanlainen lammaslauma kentällä, vaikka kyseessä olisi ollut suurimmaksi osaksi kakkosjoukkue. Samoin tuskin kovin muu manageri olisi ollut silmin nähden tyytyväinen kisasta tippumiseen välittömästi ottelun loputtua.

Olemme voittaneet muuten kaksi 45:stä mahdollisesta pokaalista vuoden 2005 jälkeen. Tätä tilastoa vasten voi myös vähän miettiä, että kuinka järkevää on kausi toisensa jälkeen heittää Liigacup suosiolla menemään ja usein sama toistuu vielä FA Cupin kanssa.

Perjantaikevennyksenä pieni reissutarina Saksasta, tarkemmin Kölnistä. Olen melko suvaitsevainen muiden ja kilpailevien seurojen kanssa. Silti eräässä Kölnin pubissa raja ylittyi. Olin vessassa käymässä ja seinässä oli erään joukkueen tarra logolla ja kaikella muulla tiedolla varustettuna. Se lähti välittömästi irti. Arvaatteko mikä joukkue oli kyseessä? Kyllä, loskanvalkoiset naapurimme. Näin sitä parannetaan maailmaa tarra kerrallaan 🙂

5 thoughts on “Lisää Liigacupista ja tarra kerrallaan maailma paremmaksi

  1. Onko mitään muuta joukkuetta jonka taso vaihtelee aivan laidasta laitaan ja vielä niin että aivan surkeita esityksiä on useammin kuin niitä huippuhetkiä?
    Milloin viimeksi on esitelty joku uusi pelaaja tai junnu jonka esitykset kentällä olisivat hyviä ?
    Nyt taitaa olla oikean laitapakin paikka ongelmana, sille paikalle oli neljä pelaajaa jokin aika sitten, nyt ei yhtäkään. olisiko mustafi kuitenkin paras tämänhetkisistä?
    Meidän kallen paikka taitaa olla jossain muualla.perez taisi tehdä harhasyöttöennätyksen, laukauksia ei tule ollenkaan mihinkään suuntaan.
    Walcot on ollut piristys tällä kaudella, missä muut yllättäjät ja taistelijat?
    Giroud taitaa myös hidastua entisestään vaikkakin tehot on hyvät(tilastoharha).
    Ox on tehnyt muutaman maalin (tuurilla).
    Lisäksi vastustaja pääsee helposti hyviin paikkoihin joka pelissä!
    Jotain vikaa on systeemissä ?? AW ??

    Miten käy sekaisin olevan West Hamin vieraana? hyvällä asenteella selvä vierasvoitto vai käsiä levitellen yllätystappio?

  2. Omasta mielestäni liigacupin joukkue oli kyllä sellainen, jolla olisi pitänyt pystyä voittamaa Sotonin kierrätystä harrastanut joukkue, eikä parhaiden pelaajien lepuutus ollut mielestäni kuin hyvä asia. Cech tai Ospina olisi kieltämättä voinut olla maalilla, mutta eipä tämäkään olisi mitään auttanut kun ei itse saatu maalia tehtyä.

    Özilin ja Alexisin puuttumista isompi ongelma oli niin sanotun peli-ilmeen lisäksi kakkosmiehistöllä omasta mielestäni yksinkertaisesti se, että kakkosmateriaali ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi laadukas pelaamaan samanlaista (voittavaa) pallonhallintafutista jota ykkösmateriaalilla harrastetaan. Erilaista tatkiikkaa olisi voinut kokeilla ja Soton pystyi kyllä aika helposti estelemään hyökkäyksien rakentelut erityisesti ensimmäisellä puoliajalla. Wengerin vahvuuksia ei kuitenkaan tunnetusti ole taktinen joustavuus.

    Ymmärrän kyllä että Wenger peluuttaa mielummin Öziliä ja Sanchesia UCL- ja Valioliigakilpailuissa täydet minuutit, sillä varsinkin Mestarien liigassa maaliero saattaa lyhyessä lohkovaiheessa olla ratkaisevassa osassa. Tällä kertaa kävi inhottavasti toki niin, että lohkovoitto käytännössä karkasi PSG -matsissa. Parasta olisi toki ollut voittaa kyseinen ottelu, mutta myös häviö olisi mielestäni ollut kyseistä 2-2 -tasuria parempi lopputulos. Nyt nimittäin ihan ymmärrettävästi on ”pakko” peluuttaa parasta miehistöä Baselia vastaan jos vaikka PSG jollain ihmeen kaupalla sulaisi Ludogoretsia vastaan ja pystyttäisiin kirimään ohi vikalla kierroksella. Näin tuskin tulee tapahtumaan, mutta koska tähän on mahdollisuus, niin ymmärrän täysin ettei riskiä oteta sen suhteen, että jos vaikka PSG:lle pistemenetyksiä tulisi, niin emme itse yltäisi voittoon Baselia vastaan sen takia että ottelussa pelaisi kakkosjoukkue.

    Huonot tilastot kieltämättä kyllä Wengerillä sekä Liigacupista että Mestarien liigasta, eikä tosin 3/20 mestaruudet Valioliigassakaan mikään ihan mieletön tilasto ole jos tälläkään kaudella ei päästä nostamaan pokaalia keväällä.

  3. Cech
    Gabriel KosMus Monreal
    Theo Coq Özil Xhaka Ox
    Alexis
    Subs
    Ospina Gibbs Holding ramsey Elneny Iwobi jne.
    COYG

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s