Yhden miehen show

West Ham – Arsenal 1-5 (0-1)

Tulos kertoi toisaalta kaiken tasoerosta, joka loppujen lopuksi oli huima eilisen pelissä. Silti jälleen kerran ainakin omaan makuuni asiat tehtiin vaikean ellei nyt sentään vaikeimman kautta. Jo avausjaksolla olisi ollut paikat naulata ottelu lopullisesti. Sen sijaan pitkälle toiselle jaksoa johdettiin vain maalilla, vaikka olimme selvästi parempi joukkue.

Hyvä lopputulos tai jopa loistava kuitenkin saatiin, joten loppu hyvin kaikki hyvin eilisen osalta. Ehkä parempaa vastustajaa vastaan eilisen esitys ei olisi riittänyt, mutta sitä on turha murehtia, koska se riittää että olet parempi kuin päivän vastustaja.

En voi sanoa, että pitäisin kovin monesta meidän nykypelaajasta tai arvostaisin kovin korkealla mietittäessä vertailua esim. tuplamestaruusjoukkueen pelaajiin tai tappiottoman kauden miehistöön. Silti yksi poikkeus löytyy ja se tuskin on kenellekään goonerille yllätys.

Özil on loistava pelaaja parhaimmillaan, mutta silti Sanchez on vain parempi ja ennen kaikkea huomattavasti tärkeämpi joukkueelle. Chileläinen on täysin korvaamaton osa peliämme. Miehen työmoraali, halu voittaa ja tehdä väsymättömästi töitä molempiin suuntiin ottelusta toiseen on upeaa katsottavaa, josta lähes kuka tahansa pelaaja maailmassa voisi ottaa oppia.

Sanchez on ainut pelaaja, jonka kelpuuttaisin nykyjoukkueesta aiempien vuosien menestysjoukkueidemme avauskokoonpanoon.

Kolme maalia ja syöttö avausosumaan ei jättänyt minkään valtakunnan arvailuja ottelun kuninkaasta. Ei voi kuin toivoa miehen pysyvän jollain maailman suurimmalla ihmeellä kunnossa Wengerin peluutuksella. Äärimmäisen epätodennäköistä se on, mutta toivotaan. Ilman Sanchezia meidän pelimme taso romahtaa ja muutumme erittäin keskinkertaiseksi joukkueeksi.

Sanchezin jälkeen Özil ja Ox pääsivät myös tehoille ja varsinkin Oxille tämän luulisi olevan tärkeää tulevaa ajatellen. Toki onnistumisia toivoisi tulevan ennen kuin pelit ovat ratkenneet, sillä eilenkin maali ja syöttö tulivat vasta, kun ottelun voittajasta ei ollut enää epäselvyyttä ja aikaisemmin ottelussa ratkaisut maalipaikoissa olivat taas karmeaa katseltavaa. Hyvä peli silti englantilaiselta kaiken kaikkiaan ja toivottavasti sama meno jatkuu, eikä seuraavaksi tule taas heti se periteinen loukkaantuminen.

Mukava vaihteeksi nähdä hyvä ottelu ja erittäin pirteää hyökkäyspeliä joukkueelta monen todella nihkeän esityksen jälkeen. Rehellisesti sanoen en todellakaan usko tämän olevan alku minkään suuremman, mutta onhan eilisen kaltaista mahtava katsoa sen perinteisen hitaan ja junnaavan sivuttaissiirtelyn sijaan, jossa maalipaikat ovat laskettavissa yhden käden sormilla per peli ja tuskin tarvitsee edes kaikkia sormia käyttää.

Olisiko aika maksaa mitä Sanchez haluaa, että saadaan nimi uuteen sopimukseen. Tosin epäilen, että raha ei ole asiassa se ratkaiseva tekijä, vaan chileläinen lähinnä punnitsee voiko meillä voittaa Valioliigaa tai Mestareiden liigaa ja valitettavasti Wengerin ollessa manageri kumpikaan ei tule tapahtumaan.

17 thoughts on “Yhden miehen show

  1. Pikkujoulusta saavuin ja kauhunodotuksin tsekkasin lopputuloksen. Numerot näkyy taas kertovan täysin päinvastaista pelikuvaan nähden – surkeaa on ilmeisesti ollut. Onneksi lopputulos ratkaisee pisteiden jakaantumisen…

  2. Nyt oli suhtkoht tasapainoinen esitys pitkästä aikaa.
    Olihan länsikinkulla pari hyvää paikkaa toka jakson alussa mutta muuten ei kyllä hätää ollu. Carroll tietty teki sen pakollisensa mut peli oli silloin jo selvä.

    Alexis jaksaa vaan yllättää vieläkin, on kyllä huima pelimanne joka voidaan jo varmaan nostaa seuralegendaksi.
    Aivan pakko saada jatkamaan seurassa, maksoi mitä maksoi.
    Täysin korvaamaton pelaaja meille tällä hetkellä.
    Tosiaan kaikki mahdolliset jäsenet ristiin että kestää ehjänä.

  3. Aivan niin. Bilic on yrittänyt uuden stadikan myötä rakentaa jotain suurseurajalkapalloa, mutta Hammersin materiaali ei vaan riitä. Arsenalin pikajuoksijat pitivät pilkkanaan tuota kotijoukkueen formaattia. Ox ja Sanchez selvästi nauttivat tilasta, joka heille jätettiin.

    Hienoa, että Arsenalilla nyt juoksuvoimaa ja nopeutta. Sitä on kaivattu ja ne ovat mielestäni elinehto voittavalle jalkapallolle nykyään. Ehkäpä Oxkin joskus tuosta nousee tarvittavalle tasolle, ainakin nyt on viimein kehittymisen merkkejä. Ja Sanchez näyttää heittämällä olevan viimein se yli 20 maalin kärki. Toivottavasti Walcott pystyy myös jatkamaan maalien merkeissä ja pääsee sinne n. 15 maalin nurkille. Nyt on Theolla vähän hyytymisen merkkejä ilmassa.

  4. Aguero nappasi itselleen bänniä, joka ulottuu Arsenal-matsiin asti. Pepi on varmasti hurjana eilisestä, saa nähdä riittääkö Arsenallla rahkeet ottaa piste tai kolme Cityltä.

    Hankalat viikot, ensin UCL-pakkopulla ja sitten Stoke ja kova viikkopeli Evertonia vastaan. Taitavaa kierrätystä kyllä vaadittaisiin.

  5. Summa summarum, pakko olla eri mieltä tuosta yhden miehen showsta. Toki Sanchez on ylivoimaisesti kuumin pelaaja tällä hetkellä, mutta jotain tuntuu Wengerkin oivaltaneen ja nopeuttaneen peliä. Prässäys on parantunut ja tuottanut jo useita maaleja viime kuukausina. Wenger myös on hakenut samantyyppisiä pelaajia, Elneny, Xhaka, Iwobi ja jopa osin Welbeck sopivat formaattiin ja vaikkeivat ole aivan niin kovia kuin avauksen pelaajat, pystyvät hyppäämään kentälle ja tekemään hyvin samantyyppistä duunia kuin korvaamansa pelaajat.

    Kuuma kysymys onkin, pystyykö Welbeck edes vähän alusta korvaamaan Sanchezia? Siinä mielessä ehkä, että laiturit ja Özil tekevät myös maaleja, joten Dannyn luontainen tuhnuilu ei niin tapa peliä. Giroud muuttaa heikolla liikkeellään kärkinelikon pelaamista niin paljon, että vaikeuksia on mahtua kentälle. Ehkä kovimmmat rouhijajoukkueet, jotka myös usein puolustavat syvällä, voisivat sopia Giroudille.

    Pientä tunnustusta Wengerille. Tietoisesti on menty tiettyyn suuntaan ja muutettu miehistö siihen sopivaksi. Oikeastaan vain Bellerinin varamies puuttuu (kelvollisena) ja kärkiosasto on hieman jäsentymätön Perezin, Welbeckin ja Giroudin erilaisten ongelmien ja puutteiden takia. Toki myös Cazorlan asia on ratkaisematta, Xhaka ei ihan suoraan espanjalaista korvaa, mutta tuot toki fysiikkaa toisaalta enemmän keskikentälle, jolla on oma arvonsa.

  6. First of all, olipahan melkonen neitsytmatka london stadiumille. 5 pönttöö vieraissa ei oo ihan jokapäiväistä namia valioliigassa.

    Timolta hyvää pohdiskelua. Case Danny boy on pannut itselläni useampiakin ajatuksia päähän pyörimään.

    Ensinnäkin olen hieman jopa hämilläni miten paljon pidän kyseisestä pelaajasta, kun ottaa huomioon miehen taustan. Danny boy on kovan luokan työjuhta, joka omaa myös potentiaalin useamman maalin kauteen, kunhan vaan paikat pysyvät jiirissä.

    Näen märkiä unia skenaariosta jossa painetaan kolmen prässillä korkeelta ja kovaa. Tässä kolmikossa Alexis, Welbeck ja Theo joka omaan silmään parantanut vastustajan ahtaalle laittamisen suhteen peliään.

    Hyvä tästä tulee äijät!!!!

    Peace out!!!!

    • Eilen selostaja tais mainita että Danny boy palaa lähiaikoina harjoituksiin, mut tarkottiko ihan jo joukkueharjoituksia?
      Olisi silloin kyllä toipumassa reilussa etuajassa.

  7. Nostaisin eilisestä esiin myös keskikentän pohjan, jota xhaka ja coq dominoivat täysin – toki tokalla jaksolla hammers väsähti ja niillä ei 0-2:n jälkeen käytännössä ollut keskikenttää, mutta silti xhakan otteiden parantuminen on ilahduttavaa.

    Meillä on nyt valkun pisin tappioton putki, 13 matsia.

  8. Joo-o, poolilta huikea sulaminen!
    Eilinen voitto lämmittää mieltä oikein urakalla.
    5 maalia vieraissa…milloin viimeksi?

  9. Munan pistemenetys maistuu myös…Josella alkaa olla pian kuumat paikat..saas nähdä alkaako media grillaamaan spezöl onea?

  10. Samoilla linjoilla Timon kanssa ollaan. Liverpoolin otteet muistuttivat Arsenalin viimekauden tekemisiä. Ensimmäisen jakson jälkeen näytti siltä, että 70-80 lukujen tapainen Liverpoolin dominointi palaa jälleen mutta onneksi ei. Kärkijoukkueista tällä hetkellä tasaisinta tekemistä on ollut Arsenalilla, Chelsealla ja sitten niillä loskanvalkoisilla jonka seuran nimeä en mainitse tällä sivustolla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s