100 % putki sai jatkoa Stokea vastaan Grovella

Arsenal – Stoke City 3-1 (1-1)

Sarjan kärkeen hienolla voitolla kohtalaisen hyvässä vireessä viime aikoina olleesta Stokesta. Enempää tuskin voi vaatia eiliseltä ja Mustafin loukkaantumista lukuun ottamatta kaikki meni lähes täydellisesti.

Tietysti Stoke johti, mutta pilkku oli kyseenalainen ja joskus vihelletään, mutta yhtä useasti vähintään jää viheltämättä vastaava tilanne. En sano vihellyksen olleen väärin, mutta toisaalta ei Xhaka mitenkään tahallisesti lyönyt kyynärpäällä, vaan Allen ennemminkin laski päätä ja juoksi suoraan päin sveitsiläispelaajaamme.

Tappioasemasta nousu voittoon missä tahansa liigapelissä on hyvä suoritus ja sitä ei pidä missään nimessä vähätellä. Tätä asennetta ja tekemistä tarvitaan läpi kauden jos aiotaan taistella ja ennen kaikkea nostaa pokaalia keväällä.

Tässä tuleekin nykyinen ongelma omalla kohdallani. Olen pettynyt niin useasti Wengerin joukkueisiin ja ennen kaikkea managerimme tekemiseen, että en vain pysty uskomaan millään tapaa mestaruuteen, vaikka lähes kaikki näyttää tällä hetkellä paremmalta kuin vuosikausiin. Olemme kuitenkin olleet samassa tilanteessa niin usein ja jopa paremmassa, mutta loppujen lopuksi käteen ei ole jäänyt kuin karvas pettymys eli toisin sanoen nelossijapokaali.

Haluaisin niin uskoa tämän kauden olevan jotenkin erilainen, mutta en vain pysty. Mahtavaa jos ja kun useat muut goonerit pystyvät tähän, mutta henkilökohtaisesti en vain pysty. Tietysti mennyt ei ole mikään tae tulevasta, mutta silti näen tämänkin kauden loppujen lopuksi päättyvän ilman pokaaleita ja ongelmien olevan lopulta samat kuin aina tai viimeisen reilun 10 vuoden ajan ennenkin.

Eilen Wenger onnistui lähes kaikessa täydellisesti, vaikka vaihdot olivat toki totutusti siinä 70 minuutin kohdalla ja jälkeen lukuun ottamatta pakollista vaihtoa Mustafin loukkaannuttua.

Iwobi oli pirteä ja teki vihdoin maalin liigassa, joten vaihto oli täydellinen. Samoin heti Sanchezin vaihtoon ottaminen pelin ratkettua oli hyvä veto, jota toivoisi tapahtuvan paljon useammin. Olemme yksinkertaisesti niin riippuvainen chileläisen panoksesta ja kunnossa pysymisestä, että jokainen lepominuutti pelien ratkettua ja muutenkin helpommissa peleissä on sama kuin laittaisi rahaa pankkiin käyttäen vertausta, jota johtomme ymmärtää.

Ainoa miinus oli tosiaan Mustafin takareisivamma, joka vaikuttaa olevan ilmeisen paha ja huilia tulee viikkoja jos Wengerin kommentit pitävät paikkansa.

Toinen miinus oli Perezin täydellinen penkittäminen hattutempun jälkeen. Eipä tuossa pelaajalle anneta paljon mahdollisuuksia, kun onnistut hyvin edellisessä pelissä, mutta silti hyvin keskinkertaiset Ox ja Walcott silti ajavat edelle heti seuraavassa ottelussa.

Toki molemmat täyttivät paikkansa eilen, joten sen suhteen valinnat osuivat kohdalleen. Silti kokonaisuutta ajatellen ei tuo kovin hyvää kuvaa anna rotaatiopelaajille, sillä hyvätkään esitykset eivät anna tilaisuutta jatkaa avauksessa, vaan paikat ovat jo ennalta jaetut esiinnyit miten tahansa. Hyvä silti, että eilinen laiturikaksikko sai onnistumisia ja etenkin Walcotin arvo mitataan puhtaasti tehoissa, sillä miehen panos muuten hyökkäyspeliin on puhdas nolla.

Seuraavaksi onkin sitten vuorossa Everton vieraissa ja sen jälkeen muutaman päivän päästä eilen karvaan tappion kokenut Manchester City. Noista neljä pistettä pitäisi vähintään ottaa jos todella haluamme osoittaa olevamme todellinen suosikki tai edes kisaaja mestaruustaistossa. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta, kuten aina.

Ilmeisesti Gabriel avaa ensi viikon pelit, vaikka yhtä hyvin voisi sanoa Holdingin ansainneen esityksillään paikan avauksessa Mustafin poissa ollessa.

Mielenkiintoinen viikko edessä, joka samalla se tulee kertomaan jo paljon tai vähintäänkin antamaan osviittaa mihin suuntaan kausi tulee kehittymään. Voitto Citystä tiputtaisi taivaansiniset jo useamman pisteen päähän ja Guardiolan joukkueen voisi sanoa olevan melkoisessa kriisissä. Ensin kuitenkin Everton tiistaina Goodisonilla, joka ei todellakaan ole helppo ottelu.