Wengerin leijonaselityksen ironia ja Sanchezin sopimusspekulaatiot

Eikö managerimme todella näe mitään väärää tai vähintäänkin ristiriitaista kommenteissaan tai pikemminkin selityksissä. Olimme jo edellisessä ottelussa väsyneitä, mutta silti managerimme peluuttaa kolme kertaa viikkoon täysin samaa avausta ja useaa pelaajaa jopa neljä kertaa 12 päivään.

Entäpä tämä leijonat eläintarhassa vertaus. Missä eläintarhoissa managerimme on käynyt jos kuvittelee, että ne leijonat on suojeltuja. Eiköhän ne lasit ja häkit ole ihan muiden turvaksi. No ymmärrän idean, mutta on todella paksua puhua managerimme toimesta kuinka tuomarit ovat suojeltuja. Se on totta, mutta kun se tulee managerilta, joka on paremmin suojeltu kuin Valkoinen talo ei kommentteja voi ottaa tosissaan.

Kukaan muu manageri ei ole paremmin suojeltu maailmassa ja kaikissa muissa (suur)seuroissa Wenger olisi saanut potkut jo vuosikausia sitten täysin oikeutetusti. Siinä on turha selittää kenenkään muun olevan suojeltuja tai mitään muutakaan siihen viittaavaa.

Neljä pistettä oli tavoite Everton ja Manchester City peleistä, mutta totuus oli taas toinen. Nolla pistettä on täysi katastrofi ja romutti kauden pelkäksi nelossijataisteluksi jo ennen joulua. Tulee todella pitkä jälkimmäinen puolisko kaudesta, kun vastassa vieraskentällä on lähes kaikki kympin sakissa olevat joukkueet liigassa ja Bayern Munchen Mestareiden liigassa.

Yksi voitto yhdeksään kovaan tai huippupeliin ei lupaa hyvää ja taistelu jopa nelossijasta voi olla tiukkaa, sillä Tottenham ja ManU näyttävät saaneen juonesta kiinni taas viime kierrosten aikana, kun meidän pelimme on täysin sekaisin. Toki voin rehellisesti sanoa, että kun emme voita mitään Wengerin johdolla, niin jääminen ulos Mestareiden liigasta olisi vain positiivinen asia jos se olisi viimeinen niitti, jolla Wenger saadaan ulos.

Ylipäätään osallistumisessa kyseiseen kisaan ei ole mitään järkeä näin kannattajan näkökulmasta. Sama tulos sekä nöyryytys joka vuosi ja lisäksi sen takia heitetään Liiga- ja FA Cup romukoppaan, vaikka ne olisivat ainoat ehkä voitettavissa olevat kisat.

Sanchezin jatkosta liikkuu mitä erilaisimpia huhuja ja tämä on uskottavin, jonka tähän mennessä olen kuullut. Paras ja tärkein pelaajamme jatkaa jos manageri vaihtuu ja palkka tuplataan. Molemmat kelpaisivat paremmin kuin hyvin.

Huolestuttavampi huhu sen sijaan on, että vedonlyöntitoimistojen listoilla Sanchezin todennäköisin uusi osoite löytyy Länsi-Lontoosta Chelsean riveistä. Valehteli Wenger mitä tahansa, niin ensi kesänä chileläinen myydään jos ja kun nimeä uuteen sopimukseen ei tule. Sama Özilin kanssa, mutta rehellisesti sanoen saksalaisen menetys ei harmita läheskään yhtä paljon.

Kylmä faktahan Sanchezin kohdalla on, että meillä ei kannata jatkaa jos Wenger jatkaa. Jos Sanchez haluaa rahaa, niin kannattaa siirtyä Kiinaan ja jos taas pokaaleja, niin johonkin seuraan, jonka ensisijainen tavoite on voittaa pokaaleita. Lisäksi tällaisessa seurassa maksetaan todennäköisesti vähintään sama ja todennäköisesti enemmän kuin meillä.

6 thoughts on “Wengerin leijonaselityksen ironia ja Sanchezin sopimusspekulaatiot

  1. Jos kylmästi markkinoita ajattelee tietämättä kyseisten tähtipelaajien omia ajatuksia ja Arsenalin tarjoamien lappujen sisältöä, niin Sanchez lähtee ja Özil jää. Sanchez kelpaa liki jokaiselle huippuseuralle pl. ehkä erinäisistä syistä Real ja Barca, varsinkin kun chileläinen on näyttänyt kovaa asennetta ja hyvää sopeutumista myös keskelle. Hyviä pelivuosia on myös tarpeeksi jäljellä. En tiedä, maistuuko Englanti tarpeeksi, jotta City tai Chelsea innostaisi (ja paska niskaan sitä myöten), ehkä Bayern, Juve, PSG voisivat olla myös kelpo osoitteita.

    Özil taas ei kelvanne Realiin ja Bayerniin, jossa on tiukka ja kova johto (en tarkoita tämänhetkisiä valmentajia). Pelaaja on liian pehmeä ja epäilyttävästi häviäjä, vaikka pokaaleja on tarttunut useitakin matkaan. Mutta noissa seuroissa kriteerit on äärikireät. Myöskään Barca ei taida olla kiinnostunut. Kysymys kuuluukin sitten, entä vähän alemmat korit, PSG ja italialaiset, kiinnostaako pelaajaa ja onko maksuhaluja? Veikkaan, ettei ole. Arsenal pystynee tässä piirileikissä ja vertailussa tarjoamaan kelpo paketin ja vähän ekstraakin, koska ei halua Sanchezin jälkeen menettää toistakin tähteä. Koska uusien tähtien hankinta on Arsenalille kovin vaikeaa vetovoiman puutteen ja palkkanuivuuden takia.

  2. Jos saataisiin houkutelluksi Simeone Atletico Madridista niin kukaties Griezman saattaisi innostua seuraamaan perässä. Olen yrittänyt ylläpitää positiivista asennetta ja siihen ovat joukkueen esitykset antaneet aihettakin. Mutta kahden viime pelin jälkeen on todettava, ettei joukkueen taso riitä valioliigan tai mestarien liigan voittoon. Siinä mielessä on turha taivastella viime arvonnan tulosta, koska chämppärin voittoon asti eivät rahkeet kuitenkaan riitä. Puolustuksen on tiivistyttävä selkeästi ja lakattava päästämästä helppoja maaleja. Tasokkaita pelaajia alakerrassa ovat Kos, Mustafi ja Bellerin joille voidaan antaa puhtaat paperit. Muu porukka on paljon vaisumpaa Gabrielin peli ollessa venäläistä rulettia. Keskikentältä puuttuu toinen Cazorlan tapainen ja tasoinen luova pelaaja. Coq on tähän asti suorittanut varsin hyvin mutta on enempi puolustava kuin tilanteita rakentava pelaaja. Viime peleissä erityisen häiritsevää on ollut syöttöpelin huono taso. Ylöspäin pelatessa joka kolmas syöttö menee vastustajalle helpoissakin tilanteissa. Eikö sitä harjoitella vaikka sen pitäisi olla keskeinen elementti joukkueen pelissä? Wengerin joukkueen suorituksissa näkyy blogistin usein mainitsema kaava. Hyvän jakson jälkeen sulaminen. Samantapaista kaavaa noudattavat Pardewin valmentamat joukkueet, joille tulee pitkä voitoton putki tappioineen ja tasapeleineen hyvän suoritusjakson jälkeen. Näkisin managerin vaihtumisen olevan välttämätöntä muutoksen parempaan aikaan saamiseksi. Toivoisin kuitenkin olevani blogistin kanssa väärässä. Kerran luulinkin niin mutta erehdyin. Nykyisestä joukkueesta uuden voittavan rungon voisivat muodostaa Chec, Ospina, Bellerin, Kos, Mustafi, Holding, Cazorla, Coq, Sanchez, Perez (potentiaalia ei ole vielä voitu arvioida). Kaikki muut ovat korvattavissa. Esim. Özil ja Ramsey voidaan myydä uusien hankintojen rahoittamiseksi mikäli kiinnostuneita löytyy.

  3. Arsenalin pitäisi olla seura johon pelaajat vinkumalla haluaa. Jos Alexis haluaa lähteä niin Wengerin ja johdon on vain syytä katsoa peiliin..

    Vituttaa niin suuresti tämä saamattomuus. Mustafi ja Cazorla ulkona niin korttitalo kaatuu..

    Olisi kiva saada jostain minuuttivertailu kuinka paljon meidän pelaajat ovat todellisuudessa pelanneet. Veikkaisin että tällä kaudella jopa vähemmän kuin muiden joukkuiden avauksenpelaajat.

  4. Nauta-Stan’ille ja kumppaneille riittää, että Arsenal tekee vuodesta toiseen taloudellisesti +-merkkistä tulosta. Voitot / pytyt on aivan toissijaisia, merkityksettömiä.

    Wenkula kuuluu samaa klaaniin. Johtoporras/manageri, onko voittamisen nälkää tai palavaa halua nostella kannuja?
    Ei ole…

  5. Ei Wenkula ainakaan ole mitenkään selkeästi ilmoittanut tavoitteena olevan valioliigan tai chämppärin voiton.

Vastaa käyttäjälle Niin tyypillistä... Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s