Voitto odotusten mukaisesti, samalla reset -nappi pohjaan ja kaikki hyvin Wengerlandiassa

Arsenal – West Bromwich 1-0 (0-0)

Eipä eilisessä ollut mitään hienoa katseltavaa, sillä esitys oli todella keskinkertainen ja homma oli sitä jo niin tutuksi tullutta hidasta sivuttaissiirtelyä suurimman osan aikaa. Lopulta kuitenkin yksi harvoista keskityksistä löysi Giroudin pään ja ranskalainen onnistui puskemaan sen tarvittavan voitto-osuman.

Chelseaa on ylistetty syystäkin samankaltaisista voitoista ja sen perusteella hoidimme homman. Valitettavasti vain me emme pysty sitä tekemään riittävän usein ja viikosta toiseen. Hyvä esimerkki lienee, että eilinen nollapeli taisi olla ensimmäinen meille 14 otteluun. Eli ei tilastomme ”ihan” ole samaa luokkaa kuin Chelsealla, joka otti eilen 12 voiton putkeen liigassa ja totta kai pitämällä oman maalin puhtaana.

En käsitä miksi Wenger laittoi Pereziin lähes 20 miljoonaa puntaa kesällä, kun mitään haluja ei ole peluuttaa miestä. Eilen taas kerran molemmat sekä Walcott että Ox olivat loukkaantuneina, mutta siitäkään huolimatta espanjalainen ei mahtunut avaukseen.

Aivan turha ostos ja tuskin kukaan muu manageri olisi Basel ottelun hattutempun jälkeen laittanut miestä tällaiseen koirankoppiin. Normaalit managerit olisivat antaneet lisää mahdollisuuksia juuri hattutempun tehneelle pelaajalle, jonka itseluottamus ja vire olivat noususuunnassa.

En ymmärrä miksi emme yrittäneet eilenkään hyökätä laidoilta enemmän sekä keskityksien kautta, sillä keskusta oli jälleen kerran aivan tukossa Pulisin bussitaktiikan myötä. No eipä tässä mitään uutta ole, sillä Wenger pelaa aina samalla tavalla, vaikka se ei olisi ennenkään toiminut.

Yksittäisenä voittona eilinen kelpasi, mutta isossa kuvassa voitto teki enemmän hallaa kuin hyvää. Nyt kaikki on taas hyvin valtakunnassa, kun nelossija on tukevasti hallussa jos Tottenham vielä huomenna menettäisi pisteitä Southamptonin vieraana.

Aika mielenkiintoista, että Pulisin mielestä meidän pelaajistomme on laadukkaampi kuin sarjaa selkeästi hallitsevan Chelsean. Tästä voi olla eri mieltäkin, mutta mistähän se sitten johtuu, että länsilontoolaiset ovat yhdeksän pistettä meitä edellä?

Kuten hyvin tiedämme ei syy voi olla manageri, koska kukaan ei ole parempi kuin Wenger tai kukaan ei olisi pystynyt edes samaan mitä managerimme on viimeiset reilu 10 vuotta tehnyt. Syyn täytyy olla siis onni, tuomarit, loukkaantumiset, sää, otteluohjelma, kannattajat ja niin edelleen, koska ero ei voi olla managerien tekemisissä ainakaan Chelsean eduksi.

9 thoughts on “Voitto odotusten mukaisesti, samalla reset -nappi pohjaan ja kaikki hyvin Wengerlandiassa

  1. Perez toivottavasti saanee nyt viimeinkin peliaikaa, kun Ox ja Walcott ovat loukkaantuneina sekä Iwobi lähdössä pian Nigerian maajoukkueen mukaan. Welbeckin (ja muiden lädihyökkääjien) mahdollinen paluu saattaa tietysti pitää espanjalaisen penkillä, mutta itse en kyllä Welbzin varaan hirveästi lähtisi laskemaan kun nyt jo kolmas kausi meillä käynnissä ja esiintymiset kaikissa kilpailuissa ovat loukkaantumisten takia jääneet yhteensä alle 50:n. Lisää tehoja tarvisi hyökkäykseen ja luulisi että Perezin hinnalla saisi kaverin jolla tehoja hyökkäyspäähän on tuoda, joten lähinnä surullista jos ei saa edes rehellistä mahdollisuutta.

    Valioliigakausi alkaa olla ohi siinä vaiheessa kun seuraavan kerran hävitään, mutta ainakin toistaiseksi pystyttiin melko aneemisella pelillä pitämään vielä jonkinlaista liekkiä mestaruudesta palamassa. Celssi voisi kyllä pikkuhiljaa alkaa pudottelemaan niitä pisteitä.

  2. Iwobi ei ole lähdössä minnekään, sillä Nigeria ei selvinnyt Afrikan mestaruusturnaukseen. Sen sijaan Elneny lähtee.

  3. Toivottavasti perez tosiaan sais sitä peliaikaa, käsittämätöntä että miehestä on maksettu niinkin paljon ja sit pidetään koirankopissa.
    On kuitenkin peliaikaan nähden ollu tehokas jota mm. Iwobista ei voi sanoa.
    Mut arsene knows kuten jäärän yhä harveneva fanijoukko jaksaa hokea…..

    Muihin joukkueisiin sen verran että tällä kaudella on hyvinkin mahdollista että edellisen kauden mestari putoaa.
    Olisihan se aika hurjaa..

  4. Tässä on taas tämä supertähden kasvatuspakkomielle, joka myös Wengeriä vaivaa ja kaivelee, ettei supertalenttia ole löytynyt myytäväksi sitten Anelkan ja Henryn. Ja Henrykin myytiin pilkkahintaan. Wenger on businessmanageri ja kaipaa myös tässä asiassa sulkaa hattuunsa. On selvää, että Iwobin ja Oxin kehittämisessä on enemmän businesspotentiaalia kuin väsyneen ikämiehen Perezin kohdalla. Tätä menoa Perez tosin myydään ensi kesänä takaisin isiensä maille korkeintaan puolella ostohinnasta, mutta ei taida ketään kiinnostaa.

    Bellerinistä saanee ajastaan kovat rahat, kun puolustajistakin 50-60 miljoonaa on joidenkin seurapomojen mielestä ihan ok.

  5. Ox’in kehittyminen? Ei mielestäni ole ottanut kovinkaan isoja kehitysloikkia kunnossa ollessaan. Iwobista tuskin maailmanluokan pelaajaa kukaan tekee, ei ainakaan Wenkula.

    Perezin ostaminen / kopittaminen kyllä ihmetyttää.Business mielessä arvo ei nouse penkillä istuen..

    • Niin, kyse onkin Wengerin fiksaatioista. Kysymys on kuitenkin relevantti, miksei Arsenalista joko omasta akatemiasta tai teinipoikina haalituista koskaan tule maailmanluokan pelaajia? Onko scoutit huonoja vai onko valmennus? Vai peräti molemmat?

      Eipä Balestakaan moni pitänyt mahdollisena rakentaa maailmanluokan pelaajaa. Pitkään Bale oli tunnetuin siitä, ettei Spurs koskaan voittanut kun mies aloitti.

    • Omasta mielestäni Iwobista voisi tulla varsin kova pelaaja. Nyt kuitenkin tärkeät kuukaudet ja vuodet kuluvat hukkaan yhdentekevässä tekemisessä ja jumputtavissa tehottomissa taktiikoissa tahmatessa. Kohta menestyksen ikkuna on ohi ja käsissä on Wilsheren ja Ramseyn henkinen perillinen.

      • Kirjoitit varmaan vahingossa Ramseyn… Joukkueen tärkein palanen, joka käytännössä eilenkin toi voiton…

        Iwobissa todellakin on aineksia. Hän on jopa lyhyessä ajassa oppinut hieman puolustamaan. Lisäksi tarkka ja kova nurmea pitkin kulkeva veto lähtee asennosta kuin asennosta. Mutta sen verran on vielä raakilemaisuutta, että kunnon ohjausta tarvitsisi.

        Jotain ihan muuta: tällä hetkellä kärkikolmikko näyttää voittavan ns. heikommat vastustajat mennen tullen. Toivottavasti juoksevat maitohapoille otteluruuhkassa. Meillähän niin ei koskaan käy, kun Wenger taitaa oikeanlaisen kierrättämisen…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s