Aivan huikea maali Giroudilta kolmen pisteen pohjana

Arsenal – Crystal Palace 2-0 (1-0)

Ennen peliä olin skeptinen ylipäätään kannattaako koko ottelua katsoa, mutta tällä kertaa kannatti jo pelkästään yhden ainoan tilanteen takia. Ottelun kohokohdasta ja puhutuimmasta asiasta tuskin lienee epäselvyyttä.

Giroudista voi olla montaa mieltä ja mielestäni ranskalainen ei ole riittävä ykköshyökkääjä meille, mutta eilinen osuma oli aivan huikea. Yksi parhaista, joita olen koskaan peleissämme nähnyt. Saa tehdä joku melko komean maalin loppukaudesta, että ranskalaishyökkääjämme ei voita vuoden maalista jaettavaa palkintoa.

Giroud on ennenkin silloin tällöin osunut komealla tavalla, mutta eilinen oli ihan eri sfääreissä aikaisempiin verrattuna. Enpä muista pitkään aikaan yhdenkään maalin olleen yhtä hieno varsinkin, kun peli ei ollut mikään erikoinen tai huippuottelu, joka ehkä jo itsessään nostaa maalien arvoa.

Pelasimme riittävän hyvin ja rehellisyyden nimissä vierailijat olivat heikkoja. Ei ainakaan vielä Allardyce ollut viikossa saanut bussin parkkeerausta samaan kuosiin kuin esim. Pulis vajaata viikkoa aikaisemmin.

Tietysti meidän esitys oli parempi kuin WBA pelissä ja varmasti siihen vaikutti osittain ainakin tuoreet jalat avauksessa. Elneny, Perez ja lisäksi Monreal oli aloittanut edellisen pelin vaihdossa.

Ylipäätään merkittävin juttu taisi olla nelospaikan menettämisen pelko. Olimme pelin alkaessa tippuneet viidenneksi, kun Tottenham voitti vakuuttavasti oman ottelunsa. Mestaruudesta puhuttaessa ja siitä taistellessamme joukkue olisi ollut kipsissä ja tulos olisi todennäköisesti ollut jotain muuta kuin voitto.

Samoin uskon, että mestaruustaistelussa managerimme pelaajavalinnat olisivat olleet toiset eli Ramsey, Ox ja Coquelin olisivat normaaliin tyyliin pelanneet, eikä Elneny ja Perez olisi saaneet tilaisuutta. Nyt kuitenkin nelossijan menettämisen pelko sai managerimme uhraamaan yhden pelin ajaksi pakkomielteensä ja pelaajaprojektinsa.

Ennen ottelua avauksen nähtyäni hetken jo ajattelin, että pelattaisiinko vihdoinkin kahdella kärjellä. Özil oli sivussa ja kentällä oli Giroud, Perez ja Sanchez. Toki sitten tajusin jo melkein heti perään, että Iwobihan siellä Özilin paikalla tulee pelaamaan ja kaksi muuta laitureina. Eihän managerimme sentään ryhmitystä muuta, vaikka mikä olisi tai ainakin nelossijan suhteen pitäisi olla paljon tiukemmat paikat.

Vaikeahan Perezistä on tehdä mitään suuria johtopäätöksiä, kun mies pääsee kerran kuussa maksimissaan avaukseen. Silti eilisenkin perusteella katson miestä paljon mieluummin kuin Oxia. Samoin espanjalainen on parempi kuin Walcott suurimmassa osaa asioita, mutta pelatkoon englantilainen sen aikaa, kun suonenveto maalien kanssa jatkuu. Tosin tällä hetkellä loukkaantuminen pitää sivussa, joka ei pahemmin yllätä.

Perez on oikea-aikainen liikkeissään ja omaa selvästi paremman pelikäsityksen kuin englantilaiskaksikko. Lisäksi espanjalainen tuntuu pelaavan hyvin alaspäin tai ainakin sen kuvan sai eilen, vaikka loppuhetkien tilanne ja siitä johtunut välienselvittely Gabrielin kanssa West Bromwich ottelussa toista todistikin.

Ramseylla menee heikosti, kun suosikkipaikalle kärjen taakse Özilin poissa ollessa Iwobi ajaa ohi. Ihan oikea ratkaisu, mutta samalla kertoo kuinka turha pelaaja walesilainen on pelaajistossamme.

Vaihtomme ovat suuri vitsi ottelusta toiseen ja eilinen oikein alleviivasi asiaa. Ennen peliä pystyi jo sanoa, että kentälle tulevat pelaajat ovat Coquelin, Ramsey ja Ox. Samoin pois tulevat oli helppo nimetä Pereziksi, Elnenyksi ja Iwobiksi. Kaikki menivät täysin nappiin ja ajankohta oli totta kai vähän 70 minuutin jälkeen.

Mahtaa olla vastustajien managereilla vaikea päätellä mitä Wenger tekee ja sen perusteella muuttaa omaa taktiikkaansa tai ryhmitystä. Eilen tuolla nyt ei ollut väliä, sillä tasoero oli selkeä ja muutenkin ottelu oli melko lailla ratkennut jo aiemmin.

Ratkenneeseen peliin ja vaihtoihin liittyen oli taas järjetöntä ottaa vähän pelanneet Perez ja Elneny vaihtoon ja jättää etenkin Sanchez kehiin, kun seuraavan ottelu on jo huomenna. Viimeistään 2-0 maalin jälkeen paras pelaajamme olisi pitänyt välittömästi ottaa pois. Mutta eihän näin tapahdu, kun vaihdot ovat kerta toisensa jälkeen ennalta päätetyt samoin kuin niiden ajankohdat. Hienoa, että Wenger antoi Elnenylle lepoa ennen Afrikan mestaruusturnauksen alkua. Eikö Xhakan vaihto olisi ollut ehkä vähän järkevämpi tulevia pelejä ajatellen?