Tänään pelataan taas – Bournemouth vastassa etelärannikolla

Edellinen peli oli sunnuntaina, joten paljon palautumisaikaa ei ole ollut. Onneksi kuitenkin meillä on niin laaja ja laadukas pelaajarinki, kuten managerimme aina väittää. Nyt olisi hyvä paikka todistaa se, sillä jos piskuinen Bournemouth ei kaadu, niin syynä ei todellakaan ole peliruuhka ja sarjaohjelma, joita managerimme perinteisesti syyttää. Luulisi sillä 35 vuoden managerikokemuksella olevan jo tottunut tähän ja vuosia Valioliigassakin on takana jo parikymmentä.

Joka tapauksessa tänään pitäisi ihan pakostakin tehdä jonkinmoista kierrätystä avaukseen tai tulee noutaja. Tätä managerimme vihaa ja varmasti siitä syystä saatiin kuulla viimeisimmät itkut epäreilusta sarjaohjelmasta ja tietysti samalla tarkoitus on ennakkoon jo keksiä selityksiä jos emme pysty voittamaan.

Sanchezia oli pakko sunnuntaina peluuttaa täydet minuutit taas kerran ja saa nähdä kuinka se vaikuttaa chileläisen esitykseen tänään. Jossain vaiheessa se takareisi tai joku muu paikka napsahtaa tällä peluutuksella.

Mustafi varmaan palaa avaukseen Gabrielin tilalle, mutta muita muutoksia puolustukseen tuskin on tulossa. Keskikentällä Coquelin tulee Elnenyn tilalle ja Ramsey tai Özil kymppipaikalle riippuen onko saksalainen toipunut sairastelustaan. Ox varmaan ottaa Perezin paikan tai sitten Iwobi siirtyy toiseksi laituriksi. Siinäpä ne mahdolliset muutokset viime otteluun verrattuna.

Kotijoukkueen riveissä Wilshere ei saa pelata omistajaseuraansa vastaan. Sen sijaan entinen junnupelaajamme Afobe saattaa hyvinkin johtaa Bournemouthin hyökkäystä. Vaikea nostaa esille pelaajia kotijoukkueesta, sillä Howen ryhmä on todella tasainen joukkue. Ehkä puolustuslinjasta topparit Cook ja Ake on nostettava esiin hyökkäyspään vaarallisuuden takia. Samoin Daniels vasempana pakkina on yksi sarjan eniten tehoja tekevä puolustaja.

Liverpool jäi tasapeliin Sunderlandin kanssa, joten periaatteessa nyt olisi mahdollisuus ottaa pari pinnaa kiinni Kloppin miehistöä. En vain usko meidän kisaavan lopulta Liverpoolia vastaan, vaan pikemminkin nelossijasta Manun ja Tottenhamin kanssa, ehkä Manchester Cityn jos Guardiolan ryhmän puolustuspeli ei parane.

Voitto pitäisi meidät entistä paremmin kiinni nelospaikassa, vaikka hetkellisesti nousisimme kolmanneksi, sillä ero pysyisi Manuun neljässä pisteessä ja huomenna Tottenham todennäköisesti häviää tai saa korkeintaan pisteen Chelseaa vastaan. Nelospaikan ollessa panoksena uskon meidän voittavan tänään.

67 thoughts on “Tänään pelataan taas – Bournemouth vastassa etelärannikolla

  1. Joo, tuttu selitys jo valmiina ”heavy legseille”. Tokihan näin lyhyessä palautumisajassa vastustajalla on vuorokauden etu, mutta niin oli Shittylläkin ja silti Pool voitti. Ja kyse oli sentään kärkimatsista.

  2. Myös ihmetyttää Arsenal.com: tänään ottelupäivä ja yhä hehkutetaan Giroud’n maalia eikä riviäkään illan otteluun liittyen.

  3. Sanchezin olisi tosiaan voinut ottaa Palacea vastaan pois pelin jo ratkettua ja antaa vaikka Perezin pelata täydet minuttit. Luulen kuitenkin chileläisen saavan tämän päivän jälkeen ansaitun puolentoistaviikon huilin, koska viikonloppuna pelataan FA Cupia ja Alexis tuskin on Prestonia vastaan joukkueen mukana.

    Jos vanhat merkit pitävät paikkansa niin varmaan tulee muutenkin isolla kädellä kierrätystä viikonloppuna jolloin pelaavat lähinnä rotaatiomiehet sekä junnut ja eihän sitä tiedä vaikka itse lord Welbeck päästettäisiin viimeinkin irti.

  4. Wenger ei lepuuta Alexisia ennen kuin nimi on jatkopahvissa. Jos jatko olis sovittuna niin kyllä olis ollu penkillä kuten jossain luki / huhuttiin Alexisin saavan ”talviloman” tällä kaudella.

  5. eiköhän se alexis istu tän illan pelin penkillä (jos vain özil on taas pelikunnossa) ja cuppi pelistä pois kokonaan kokoonpanosta

  6. Tuskin istuu. Kuten ei istu Giroud’kaan. Palace-ottelu oli se, jossa laajempaa lepuutusta ois voinut harrastaa. No, Özil ei pelannut sairauden takia, mutta voi olla, että ei pelaa tänäänkään.

    Ainakin Elnenyn pitäisi aloittaa, sillä tämä on viimeinen matsi, jossa häntä voi peluuttaa ennen Afrikan höntsäilyä.

  7. Elneny ei ehkä sittenkään enää käytettävissä, sillä ei ole mukana joukkueessa. Rambo avauksessa, joten homma hoituu.

  8. Cech
    Bellerin Kos Mus Monreal
    Ramsey? Coq Iwobi Xhaka Alexis
    Giroud
    Subs:
    Ospina Maitland-Niles Gabriel Holding Ox Reine-Adeleide Lucas

    COYG

  9. Tämänhän voi nähdä niin, että tässä kaksi manageria pelaa ensi vuoden Arsenal-pestistä. Nuorempi näyttää paljon nälkäisemmältä.

  10. Kyllä on taas täyttä kuraa. Näköjään on vastustajat oppineet, että rankkarit kannattaa vetää keskelle Checin ollessa maalissa.

  11. johan on taas peli.ei toimi mikään. typerää pelailua.Mitä voi tehdä muuta kuinox kentälle noin tunninpäästä ja ehkä tuplavaihto perez myös kehiin. alkoi näköjään loukkaantumiskierre….

  12. Pelaajatkin haluavat wenkulan ulos. Onnistuu vain jos päädytään neljän ulkopuolelle. Tää näyttää nyt hyvältä…

  13. Surullista peliä, ei tässä muuta voi sanoa. Tyhmistä pilkuista on näköjään tulossa Xhakan tavaramerkki.

  14. Voi voi sentään, kovin oli heikkoa tekeminen avauspuolikkaalla. Vastustaja on hyvällä tsempillä liikkeellä, uskoen omaan aktiivisuuteen. Harmillisen usein se riittää Arsenalia vastaan..

  15. Katsoin ekan puoliajan pienellä viiveellä… Klassisesti voisi sanoa, että tästähän ei tule yhtään mitään.

    Wengerkään ei voi takaiskuista syyttää liian tiukkaa ottelutahtia, kun omissa kolisi alkumetreillä ja puhtaasti hölmöillessä.

    • Jossain muussa joukkueessa näin tehtäisiin, mutta ottelusuunnitelmaa ei muuteta miltään osin,

  16. Otteluruuhka, sairastelut, Afrikan mestaruuskisat, kuukautiset, tuomarit… ja mitä näitä nyt on… pääasia että syy löytyy!!

  17. Hohhoijaa, täähän menee samoin kuin viime vuonna vuoden eka matsi Southamptonissa.

    Jokaisessa maalissa on ollut monta mokaa ja myös Cech on osasyyllinen. Eka meni etukulmasta, tokassa oli historian huonoin rankkariveto (Cech ei torju pilkkuja koskaan) ja kolmas oli jo murheellinen längistä.

  18. Ei tää oo enää todellista..akatemiaryhmäkin pelais paremmin.
    Ammattiylpeys, ei sitä taida olla tässä joukkueessa?

  19. Voi v… mitä toimintaa. Ihme nypläystä ilman vetoja ja sitten vielä dumari antaa identtisistä rikkeistä kaksi eri tuomiota. Ainakin omaan silmään belleriniä tönästiin ihan samalla tavalla selkään mitä xhaka teki.

  20. Mä vain odotan sitä hetkeä, että uusi manageri astuu puikkoihin.. Tapahtuu se ensi kesänä tai vaikka 10 -vuoden päästä. Se on tilanne jota kannattaa odottaa. Ihan varmasti uusi manageri tulee silloin olemaan ihmeissään ja täysin mahdollista, että menestystä ei tule vuosiin, mutta ainakin itselle syntyy toive jostain paremmasta.

  21. Perseraiskaus bournemouthilta, tähän on tultu. Howe kyykyttää wenkun sata – nolla.
    Wenkulle vaan ikuinen jatkosopimus.

  22. Pari loukkaantumista ja perseraiskaus keskikastin jengiä vastaan. 65 minsaa menty taas ilman vetoja maalia päin. Tehokas tiistai tällä kertaa.

  23. Wenkulle tulossa parin vuoden jatko. Ei kesään mennessä enää kohta mistään saa ammattimiestä puikkoihin. Kysymys ainoastaan siitä koska jatko julkaistaan. Nyt eivät kehtaa vähään aikaan.

    • Nyt täysi höyry päälle. PELI EI OLE VIELÄ OHI!!!! Tästä vielä noustaan. Vetoja vain maalia kohti.

    • En koskaan lyö vetoa Arsenalin otteluista.

      Mut hönkä loppui 3-2:een, vaikka Bournemouth oli jo paniikissa.

  24. Tyypillistä Arsenalia.. Ensin luodaan epärealistisiä odotuksia, sitten annetaan persuksiin oikein kunnolla. Sitten, kun on kaikista kärttyisimmillään annetaan se pari maalia siimaa ja siltikään se ei riitä, mut osa kannattajista on tyytyväisiä.. Tää ei ole uusi juttu.

    • Jep, kaks pistettä putos taas matkalle… No, perus nelossijaan tää tahti saattaa riittää, ei enempään, ei vähempään…

  25. Tasuriin nousu oli jo hienoa, mutta jotenkin se jätettiin siihen vaikka neljä minuuttia oli jäljellä. Mut olihan ottelu, järkyttävää pupellusta pitkään, sit loppukiri, jollaista ei vähään aikaan ole nähty.

    Mut jo spuds voittaa chelskin, nelosijapokaali on yhden pykälän päässä…

  26. Hieno nousu laimentaa vähän vitutusta mut paljon oli pelillisesti pielessä

    Wenkku pääsee narisemaan tuomaria ja otteluruuhkaa.

  27. Howe antoi sulamisella hyvät Arsenal-näytöt.

    Mutta, ei nousu mitään muuta. Matsi oli kärkikamppailun kannalta ehdottomasti pakkovoitettava. Voittoa ei tullut.

  28. Pettymyshän tämä tasuri kiistatta on. Hyvää toki oli, että kolmen maalin päästä noustiin pisteille.

  29. Itseä jäi häiritsemään se Giroudin tuulettelu tasoitusmaalin jälkeen. Olis pitäny omasta mielestä käydä hakemassa pallo maalista ja juosta mahdollisimman nopeasti takaisin omalle kenttäpuoliskolle. Hyvä nousu mutta eihän tasapeliin B’mouthia vastaan voi kukaan olla oikeasti tyytyväinen.

  30. Ensimmäiset 60 minuuttia olivat surkeita, ehkä kauden huonointa peliä. Bellerin oli ihan pihalla, samoin Cech – jälkimmäinen paransi otteitaan lopussa, muuten 94 minuutin kohdalla ois helissyt vielä omissa. Ja Xhaka – aivopieruista ei pääse eroon.

  31. Sama homma. Myös se että tasoituksen jälkeen bournemouth pääsi aika vaarallisesto kertaalleen laukomaan boksin sisällä häiritsi. Hieno nousu tasoihin, mutta siihen se sitten jäikin. Jos Coq ja Kos todella loukkaantui, niin pahalta näyttää jatkon kannalta. En jaksa uskoa että Wenkku ketään homma, toki olen mieluusti väärässä.

    • Eikös arshavin aikanaan hommattu tammikuussa kun nelossija oli uhattuna?
      Saattaa olla että jopa silent wanker ranchillaan havahtuu kun rahallisesti tärkeä nelossija on vaarassa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s