Liigapelit jatkuvat Walesin puolella Swanseaa vastaan

Tulokset viime otteluissa ovat olleet kohtalaisia, vaikka esityksistä ei voi todellakaan sanoa samaa. Tänään jos haluamme voittaa olisi tähän syytä tulla muutos, sillä loputtomiin tuskin ratsastamme onnella ja vastustajan heikolla viimeistelyllä.

Tietysti Swansea ei ole mikään kärkijoukkue, vaan putoamistaistelussa oleva joukkue, jonka penkin päässä on jo kolmas manageri tälle kaudelle. Bayern Munchenin valmennustiimistä lähtenyt Paul Clement on toista kertaa tänään walesilaisten managerina ja ensimmäistä kertaa kotiottelussa. Ura lähti ainakin hyvin käyntiin, sillä ensimmäisessä ottelussa kaatui äärimmäisen tärkeässä kamppailussa putoamista ajatellen Crystal Palace vieraskentällä.

Kauden ensimmäinen ottelu Swanseaa vastaan päättyi 3-2 voittoomme Grovella. Tiukalle todella meni, vaikka johdimme jo 3-0. Tuossa kohtaamisessa Barrow walesilaisten oikealla laidalla aiheutti suunnattomia vaikeuksia puolustuksellemme ja ainoastaan miehen loukkaantuminen todennäköisesti auttoi meidät voittoon.

Barrown lisäksi Swansealla on riveissään kaveri nimeltä Montero. Montero on myös laituri ja erittäin hyvä sellainen, kun sattuu pelipäälle. Yleensä sitä ei tapahdu kuin kerran tai kaksi kaudessa, mutta kuten olemme saaneet huomata on se yleensä meitä vastaan.

Parina vuotena Montero on ollut ratkaiseva pelaaja näissä kohtaamisissa, joten etukäteen ainakin kotijoukkueen suurin hyökkäyspelote tulee laidoilta. Tietenkään Sigurdsson panosta ei voi unohtaa, sillä samoin islantilaisella on tapana osua meitä vastaan säännöllisesti, eikä kauden ensimmäinen kohtaaminen tehnyt tässä asiassa poikkeusta.

Omaa kokoonpanoa katsoessa toivoisin Perezin jatkavan toisena laiturina ja Sanchezin tulevan piikkiin. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että Giroud on kärjessä, jonka voin ymmärtää viime pelien perusteella, mutta Oxin, Walcottin tai Iwobin pelaamista laiturina ennen espanjalaista ei voi millään järkisyyllä perustella.

Edellä mainitut lienevät ainoat spekuloitavat asiat, sillä keskikentän keskustaan on tasan kaksi kunnossa olevaa pelaajaa ja Özil palannee omalle paikalleen samoin kuin Bellerin.

Tänään olisi todella tehtävä ryhtiliike esityksessä ja etenkin siinä kuinka ollaan mukana ja hereillä heti pelin alusta asti. Muutamassa ottelussa saattamme pystyä nousemaan joko tasapellin, joka ei ole riittävä tulos tänäänkään, tai jopa voittoon, mutta kovin kauaa se ei tule jatkumaan.

Epäselvyyttä ei ole, etteikö joukkueemme olisi lähes joka osa-alueella, ehkä laitureita lukuun ottamatta (jos Sanchez pelaa kärjessä) paljon parempi kuin Swansean. Se ei kuitenkaan takaa mitään jos toinen joukkue on hyvin valmistautunut sekä valmis laittamaan kaiken likoon ja toinen vain ilmestyy kentälle, kuten meillä on ollut viime aikoina tapana.

21 thoughts on “Liigapelit jatkuvat Walesin puolella Swanseaa vastaan

  1. Vaan emmepä johtaneet. Sigurdsson kavensi Xhakan munauksen seurauksena 2-1:een muistaakseni 38. minuutilla. olin paikan päällä näkemässä eli tämä on siis absoluuttinen totuus.

  2. Santi ilmeisesti poissa loppukauden kun tuli takapakkia ja joutuu uuteen leikkaukseen. Ellei hankintoja tule niin kk menee kyllä liian kapeana enkä halua nähdä mitään Oxia keskellä.

  3. Öz ja Sancheshan kyllä jää ku saadaan Wengeriltä kauan odotettu ja kaivattu ilmoitus että jatkaa velhoiluaan managerin tittelillä. Onneksi myös nopean ja notkean Mertesackerin optio käytetään hyväksi. Ja meillähän on vielä Sanogo.
    Tänää tiukka matsi tulos. Asenne ratkaisee

  4. Cech
    Gabriel KosMus Monreal
    Alexis Ramsey Özil Xhaka Iwobi
    Giroud
    Subs:
    Ospina Maitland-Niles Holding Reine-Adeleide Ox Lucas Welbeck
    COYG

  5. Oikealla laidalla voi tulla ongelmia jos asenne ei ole täysin kunnossa.lepoa on tullut riittävästi joten peliruuhka ei sovi selitykseksi tänään.olisiko aika nähdäramsey tehokkaana ?

  6. On tää tämän kauden Arsenal kumma joukkue. Hetkellisesti intoutuu pelaamaan ja hallitsee täysin, mutta pääosin tyytyy hitaaseen neppailuun.

  7. Ei ehkä hirveästi tarvitse ihmetellä Swansean sarjasijoitusta… käy jo flappya sääliksi. Ei ole ollut mitään mahkuja ottaa yhtäkään maalia.

  8. Nyt aletaan olla jo Valioliigan ennätyksen äärellä: vastustaja tehnyt kaksi omaa ja syöttänyt kaksi.

  9. 0-4 voitto kaikki hyvin. kyllä luulisi alexisin ymmärtävän miksi vaihdettiin.Alexis tarvitaan kovissa peleissä kyllä koko ajan pelissä
    jos saadaan kymmenen onnistujaa kentälle se yleensä riittää. huippupeleissä kaikki 11pitää onnistua.
    Miten tänään esim.ramsey ?
    Hankinnat on siis tehty vai onko tulossa ketään?
    tulikotänään kaksi uutta potilasta ?

Vastaa käyttäjälle Ari Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s