Voittomaali lähes sadan peliminuutin kohdalla

Arsenal – Burnley 2-1 (0-0)

Historia toisti itseään jos mietitään kauden ensimmäistä kohtaamista Burnleyn kotikentällä. Tuolloin voittomaali tuli yliajalla ja nyt tilanne oli täysin sama ja jälleen tilanteessa oli dramatiikkaa mukana niin paitsion kuin viheltämisen suhteen. Salama voi siis iskeä kaksi kertaa samaan paikkaan, vaikka aina väitetään toisin.

Peli itsessään oli loppua lukuun ottamatta jälleen melko tylsä. Saimme sen avausmaalin Mustafin puskemana tunnin kohdalla, mutta toinen osuma jäi tekemättä ja sitten tapahtui se mitä niin useasti ennenkin on käynyt. Tällä en tarkoita Xhakan typerästi ottamaan punaista korttia, vaan vastustajan päästämistä tasoihin viimeisen 10 minuutin aikana.

Rehellisyyden nimissä kuitenkin pilkkutuomio oli heppoinen, vaikka kiistatta Coquelin jaloille osuikin. Ainakaan vihellys ei ollut linjassa muiden tuomioiden kanssa, sillä silloin aiemmasta Mustafin tilanteesta olisi pitänyt myös viheltää 11 metrinen meille.

Muutenkin tuomaritoiminta on aivan karsealla tasolla Valioliigassa ja vieläpä tuntuu, että keskimääräistä enemmän menee pieleen meidän otteluissa. Dean sentään oli hyllytetty, mutta se ei auttanut, sillä Moss veti lähes yhtä heikosti ja esitys oli yksi heikoimpia tämän kauden tuomareilta. Kaiken huippu oli se, että Moss ei olisi viheltänyt pilkkua lopussa Koscielnyn päähän kohdistuneesta potkusta, vaan ainoastaan avustavan erotuomarin toiminnan ansiosta pallo vietiin täplälle.

Toinen asia on sitten Xhakan saama punainen, josta itselläni ei ole suurta valittamasta, sillä sveitsiläisen taklaus oli todella holtiton ja vaarallinen. Sen sijaan yleinen linja näissä on täysi vitsi, kun joskus punainen heilahtaa, mutta useasti ei. Esimerkkinä vähemmän yllättäen Manusta Rojo, joka veti aiemmin kaudella kahdessa peräkkäisessä ottelussa selkeästi vaarallisemmat kahden jalan hyppytaklaukset, mutta sai vain yhden keltaisen.

Viikonloppu oli meille lähes täydellinen, sillä Manu, Liverpool, Tottenham ja Manchester City joko hävisivät tai menettivät pisteitä. Chelsea kuitenkin jatkoi vakuuttavia otteita, eikä antanut Hullin yllättää. Olemme sijalla kaksi, mutta valitettavasti se myös riittää managerillemme ja turha odottaa vahvistuksia enää tämän kuun aikana siirtomarkkinoilta, vaikka tarvetta olisi. Asia olisi ihan eri jos pelkona olisi menettää paikka neljän joukossa.