Pelipäivä, siirtoikkunan viimeinen päivä ja huikea arpaonni FA Cupissa

Joskus on päiviä, jolloin ei oikein keksi tai tiedä mistä kirjoittaisi. Tänään ei ole sellainen, vaan aiheita on mukavasti esillä ja on jopa valinnanvaraa.

FA Cupissa arpaonni oli loistava ja meni eilisten toiveiden mukaan. Saimme Sutton Unitedin vastaan ja pelipaikka on alasarjajoukkueen kotikenttä, joka vetää vain 5 000 katsojaa. Stadionilla ei ole kuin noin tuhat istumapaikkaa eli lähes kaikki paikat ovat seisomapaikkoja, joista vieraskannattajille on varattu alustavien huhujen mukaan noin 750. Taitaa olla aika kysyttyä tavaraa vierasliput tähän otteluun ja edes kaikki Away Schemen jäsenet eivät välttämättä tule saamaan lippua.

Tänään on pelipäivän lisäksi siirtoikkunan viimeinen päivä menossa. Joskus aikoinaan tämä oli merkittävä tapahtuma ja jos muistan oikein, niin blogin ennätyskommenttimäärät on kerännyt juuri siirtoikkunan viimeisenä päivänä.

Tällä hetkellä jos rehellisiä ollaan, niin en tiedä kumpi kiinnostaa enemmän tai pikemminkin vähemmän Watford ottelu vai siirtoikkuna. Molemmat vaikuttavat ennakkoon selviltä tapauksilta. Toki siirtoikkuna on vielä varmempi, sillä sieltä ei ole vahvistuksia tulossa, mutta pistemenetyksen mahdollisuus on aina olemassa nykyään oli vastassa kuka tahansa.

Edes Jenkinsonin tai Debuchyn myynnit eivät näytä toteutuvan. Lainalle taisi taas kerran lähteä Akpom, mutta samapa tuo, sillä tulevaisuutta seurassa ei ole edes rotaatiohyökkääjänä. Myös Zelalem taitaa mennä jonnekin Hollannin liigaan, mutta samat sanat keskikenttämiehen kohdalla kuin mitä yllä Akpomista.

Kyllähän meille yksi laadukas laituri tarvittaisiin, mutta sellaista ei ole tulossa tässäkään siirtoikkunassa. Eihän tässä sitä ole odotettukaan kuin ties montako siirtoikkunaa ja vuotta. Sanchez toki sellainen aikanaan oli, mutta joukkueeseen tarvitaan kaksi hyvää avauksen laituria ja tällä hetkellä meillä ei oikein ole yhtäkään chileläisen pelatessa kärjessä.

Illan vastustaja Watford todennäköisesti pysyy sarjassa, mutta ei ole pystynyt viime kauden tapaisiin esityksiin. Osasyy on varmasti, että kärkipari Deeney ja Ighalo eivät ole onnistuneet enää samalla tavalla, kun muut joukkueet tietävät kaksikon vaarallisuuden. Toki viimeksi mainittu ei edes välttämättä ole tänään kokoonpanossa, vaan myynti muualle saattaa tapahtua vielä tämän siirtoikkunan aikana jos huhuja on uskominen.

Deeney on varmasti se vaarallisin pelaaja vierasjoukkueesta, kun Valioliigaan paluun tehnyt Zarate on pelikiellossa. AC Milanista lainalla oleva Niang saattaa myös olla pelipäälle sattuessaan vaarallinen sekä alkukaudesta entinen loskanvalkoisten keskikenttämies Capoue osui tiheään maalipuiden väliin, mutta kauden edetessä maalihanat ovat odotetusti sulkeutuneet.

En näe mitään muuta kuin melko selkeän kotivoiton olevan tämän päivän tulos. Watford pelasi vasta sunnuntaina FA Cupia, joten sen palautumisaika on lyhyt edellisestä ottelusta. Lisäksi meidän avauksen pelaajista ainoastaan Mustafi, Bellerin ja Walcott olivat avauksessa Southamptonissa. Nollaa omissa en silti usko pysyvän, joten veikataan tänäänkin ottelun päättyvän 2-1 tai 3-1.