Wengerin luoma keskinkertaisuuden tai paremminkin neljän joukkoon tähtäävä kulttuuri ei koskaan riitä voittamaan

Hull teki palveluksen Wengerille ja muille nelossijauskovaisille. ManU pysyy vähintään kaksi pistettä takana, vaikka se voittaisi oman ottelunsa sen jälkeen, kun olemme hävinneet lauantaina Stamford Bridgellä. Sen sijaan Guardiolan ryhmä ei antanut armoa ja tasoitusta, vaan pöllytti jo toistamiseen tällä kaudella rumin lukemin West Hamia Olympiastadionilla. Täytyy sanoa, että Sane ja Gabriel Jesus näyttävät todella kovilta lupauksilta laiturin/hyökkääjän tontille. Olisivat kelvanneet meillekin.

Toki sijoituksemme Manun pistemenetyksestä huolimatta on todennäköisesti viides viikonlopun jälkeen, kaksi pinnaa Liverpoolia ja Citya jäljessä ja kolme Tottenhamia. Alkaakohan manageriamme harmittamaan, että ei ostanutkaan pelaajia, sillä heti siirtoikkunan sulkeuduttua paikka neljän joukossa näyttää olevan taas todella uhattuna. Vahvistuksiahan ei hankita jos pelataan mestaruudesta, vaan ainoastaan silloin jos nelossija on vaarassa.

Managerimme on antanut ilmeisesti kaksi päivää vapaata joukkueelle hienosti sujuneen Watford ottelun jälkeen. Aikaisemminkin on saanut lukea samoja uutisia eli varmaan tämä pitää paikkansa. Toisin sanoen Wenger ei halua pestä jälkipyykkiä ja ruotia tappioon johtaneita syitä, vaikka niin haastattelussa lupasikin pelin jälkeen. Lakaistaan vain ongelmat penkin alle, höntsätään perjantaina vähän treeneissä pikkupelejä ja näin ollaankin valmiita häviämään taas kerran lauantaina puolen päivän aikoihin Länsi-Lontoossa.

On tämä seuraan pesiytynyt ns. keskinkertaisuuteen tyytymisen kulttuuri raivostuttavaa. Kukaan ei ole vastuussa mistään ja mistään tekemisestä niin kentällä kuin sen ulkopuolella ei seuraa mitään rangaistuksia, aseman menetyksiä tai muutakaan, vaan ylisuuri palkka juoksee tilille viikosta toiseen ja jatkosopimukset palkankorotuksella tulevat ilman mitään perusteita kerta toisensa jälkeen.

Danny Murphy on yllä olevaan liittyen aivan oikeassa kommenteissaan. Wenger on luonut kulttuurin, jossa pelaajien ei tarvitse tehdä mitään ansaitakseen peliajan ja samoin avauksen ulkopuolella ei ole mitään mahdollisuuksia nousta avauksen pelaajaksi vaikka sattuisi pelaamaan kuinka hyvin saadessaan ne harvat minuutit.

Katsokaapa vaikka esimerkkeinä Ramsey, Walcott, Ox vs Perez, Campbell ja vaikka Gnabry. Vastaavia esimerkkejä löytyisi paljon enemmänkin ja ehkä parempia, mutta nuo tuli vain ensimmäisenä mieleen. Tässä vielä toinen hyvä artikkeli lähes samasta aiheesta, jossa Ramsey nostettu ihan syystäkin esimerkiksi asiassa.

Ja perään vielä kolmas osittain samaan aiheeseen liittyvä artikkeli, joka kertoo millaisen kuvan Wenger antaa ratkaisuillaan meille kannattajille ja myös pelaajille.

Ramseyn pohjevamman pelätään uutisen mukaan olevan odotettua pahempi. Ainoa pelko, joka itselläni on, että vamma ei pidä walesilaista poissa kokoonpanosta kuin pelin tai pari. Ei sillä, että Coquelinin tilastotkaan olisivat kovin mairittelevat tältä kaudelta.

Olemme pelanneet yhdeksän ottelua ranskalaisen ollessa avauksessa voittoprosentilla 45. Pelejä ilman miehen avauspaikkaa on 13, jolloin voittoprosentti on täydet sata. Karu tilasto, joka ei tietysti kerro kaikkea, mutta kertoo ehkä sen kuitenkin, ettei ranskalainen ole se maailmanluokan puolustava keskikenttäpelaaja, joksi useat miestä väittivät pari vuotta takaperin muutaman hyvin sujuneen pelin ja kuukauden jälkeen.