Kauden lähes varmin tappio tiedossa tänään

Voitimme Chelsean kauden ensimmäisessä kohtaamisessa 3-0 ja sen perusteella olisi vaikea uskoa kotijoukkueen olevan yhdeksän pisteen karkumatkalla meistä ja liigan kärkipaikalla.

Ero on vain se, että Chelseassa on manageri, joka tekee muutoksia jos jokin asia ei toimi. Meillä taas samaa on nyt katsottu siitä asti, kun taktiikka Fabregasin nousun ja Vieiran myynnin jälkeen muuttui yli 10 vuotta sitten 442 ryhmityksestä tähän nykyiseen.

Conte ei tarvinnut kuin muutaman pelin nähdä mikä toimii ja mikä ei. Ei siis 13 vuotta mitä Wenger on nyt yrittänyt voittaa liigamestaruutta ilman tulosta. Meidän managerimme ei edes yritä mitään uutta tai erilaista, vaan ryhmitys ja taktiikkakin ovat aina samoja oli vastassa kuka tahansa.

Pelaajiston puolesta emme välttämättä häviä Chelsealle paljoakaan jos yhtään, mutta suurin ero tulee managereiden osaamisessa. Toinen on entinen suuruus, jonka parasta ennen päiväys on mennyt jo aikoja sitten ja toinen on taas uransa huipulla tai menossa sitä kohti.

Pelaavalinnoista puhuttaessa tiedämme lähes varmasti Chelsean avauksen, mutta tuskin sillä on mitään merkitystä, kun sitä ei edes yritetä käyttää millään tapaa hyödyksi. Itse laittaisin Sanchezin ehdottomasti kärkeen ja toiseen laitaan Perezin tuomaan maalintekovoimaa. Toisen laiturin voi sitten arpoa Walcottin, Welbeckin ja Iwobin joukosta. Ei tee suurta eroa. Walcott olisi periaatteessa paras vastaiskuihin, mutta mies on niin epätasainen, että ei koskaan tiedä minkälainen esitys sieltä on tulossa.

Sanchez kärjessä antaisi edes jonkinlaiset mahdollisuudet vastaiskupeliin sekä prässäämiseen,mutta jos siellä on Giroud, niin teemme kotijoukkueen homman aivan liian helpoksi. David Luiz ja Cahill varmasti pitävät ranskalaisen kurissa, mutta sen sijaan Sanchezin kanssa voisi tulla kiire.

Puolustuspää tai ennen kaikkea koko joukkueen puolustaminen on kuitenkin se, johon uskon tämän ottelun ratkeavan. Siinä Chelsea on paljon edellä ja etenkin sen keskikentän keskusta on huomattavasti parempi kuin meillä. Conte voi jopa jättää Fabregasin tasoisen pelaajan penkille, kun meillä mies kävelisi suoraan avaukseen.

Costan ollessa kentällä voi ottelussa taas odottaa tapahtuvan jotain merkillistä tai sellaista, jolla on suuri vaikutus ottelun lopputulokseen. Saa nähdä onko meidän leirissä opittu mitään viime kerroista vai heiluuko punainen taas kerran jollekin pelaajistamme, kun kotijoukkueen kärki tekee maalien lisäksi sen mitä parhaiten osaa eli ärsyttää vastustajia.

Wenger jatkaa pannassa ja huhujen mukaan joutuu istumaan Chelsean kannattajien vieressä. Toki tämä on parempi kuin istua esim. vieraskannattajien seassa, sillä ainoastaan toiset kannattajat tulevat laulamaan tälläkin kertaa ”Arsene Wenger, we want you to stay” ja he eivät todellakaan ole goonereita. Kuinka ihmeessä ollaan ajauduttu tähän pisteeseen, että me emme halua Wengerin jatkavan, mutta sen sijaan pahimpien kilpailijoiden kannattajat sen sijaan haluavat.

Loppuun vielä lainaus tai oikeammin veikkaus Onlinegoonerin forumilta pelin lopputuloksesta. Täytyy sanoa, että nauratti, vaikka meneekin mustan huumorin puolelle:

Think this will be a very tight game and the home side will edge it…..6-0

46 thoughts on “Kauden lähes varmin tappio tiedossa tänään

  1. Blogistin kanssa samoilla linjoilla. Laittaisin Walcottin avaukseen. Mikäli otteet olisivat vaisuja vaihtaisin ukon viimeistään toiselle jaksolle Welbeckiin, jolla näyttää tällä hetkellä olevan kova näyttämisen halu.

  2. Olisi mielenkiintoista kuulla, millainen taktisen muodostelman pitäisi esim. blogistin mielestä olla, ja kenen paikoilla pelata. Joku Invincibles-tyyppinen vastahyökkäys-442?

  3. Cech
    Bellerin Mus Kos Monreal
    Theo Ox Özil Coq Iwobi
    Alexis
    Subs:
    Ospina Gibbs Gabriel Maitland-Niles Reine-Adelaide Welbeck Giroud

  4. Tappio nyt, niin eroa 12 pinnaa ja challenge on väistämättä ohi, Toki kuulun siihen sakkiin, jonka mielestä se on jo muutenkin ohi, mutta onhan tämä viikko vedenjakaja kiistatta tuloksineen. Mielenkiintoista, että liigamestaruuspuheet saanee haudata jo hyvissä ajoin ennen UCL-pudotuskierrosta. Yleensähän syöksykierre käynnistyy vasta siitä.

  5. Ajattelin juuri arvioida ensimmäistä 10 minuuttia aika onnistuneeksi, mutta sieltähän se helähti. Ja pehmeästi pelannut Bellerin lanattiin.

  6. No tuosta nyt ei voi pehmeydestä syyttää. Melkoinen jyräys.

    Kummasti nämä ”oudot” tilanteet menevät chelski-otteluissa Chelskin eduksi.

    • Hävisi sen keskityspallon sata-nolla eikä pystynyt häiritsemään yhtääbn. Mutta ehkä Cechin olisi pitänyt saada vähän räpylää väliin ja työntää kulmaksi.

  7. Timo hei, se maali olis pitänyt hylätä. Rugbyssä noi lanaukset (kahdella kädellä päähän).

    • Ehkä, mutta tuomari näki hyvin ja ei tehnyt niin. Joten voi keskittyä pohtimaan, miksi topparit olivat väärin sijoittuneet ja Bellerin räpisteli yksin keskellä kaksinkamppailussa, jonka yllätyksettömästi pienenä laitapakkina hävisi. Paljon tuossa oli omaa vikaakin, kun pallo maaliin tiensä löysi.

  8. Aina puhutaan Özilistä näissä peleissä, mutta ei Sanchezin tekeminenkään tässä pelissä mitään timanttia ole ollut. Palloja on kumpikin kohtuudella saanut yleisilmeeseen nähden.

  9. Ox antanut mielestäni parhaat näytöt meidän äijistä ekalla puoliajalla. Iwobi ollut aivan hyödytön, Welbeck sisään ja sassiin. Özil voisi kanssa opetella antamaan noita kulmapotkuja, tuntuu että niitä menee joka ottelussa se 10 kappaletta ihan harakoille.

  10. Chelsea on nostanut prässiä ja saa koko ajan helppoja riistoja. Kovin vaikean näköistä on tällä hetkellä Arsenalin pelaaminen.

  11. On meillä keskinkertainen nippu. Ei noilla miehillä juuri parempaan pysty. Sijat 5.-6. on meille realismia. Ihme munkilla ollaan tällä kaudella käännetty muutamat pelit ja näennäisesti ollaan eurokisassa mukana. Totuus aivan toista. Chelski näkyy vievän tämän puolillavaloilla pelaten

  12. Maailmanluokan Coquelin näytti sitä kovuutta toisessa matsissa peräkkäin, kun ei saanut revittyä Hazardia maahan. Watfordia vastaan voittomaali tuli myös sen seurauksena, että Coq ei saanut tilannetta rikottua boxin ulkopuolella ja loppu onkin sitten historiaa.

  13. Toinen jakso on näyttänyt siltä, että Arsenal pelaa vajaalla. Näennäistä pallonpitoa ilman mitään vaaraa ja paniikkipuolustamista vastustajan nopeissa käännöisså.

  14. Eipä enään juurikaan harmittaisi, jos Wenger häipyy ja vie Özilin mukanaan. Joo, ei ole Alexis ollut tänään hyvä mutta mä en enään muista koska Özil viimeksi on ollut hyvä.

    Yleisesti ottaenkin tuli mieleen, että eipä tuollaisia puhtaita 10-paikan pelaajia huippujengeillä oikein enään ole. Nopeasti tulee mieleen James Realista, joka on kuluttanut paljon penkkiä tai ollut laidalla. Ei taida nuo hitaat taiteilijat olla enään osa tätä nykyfutista, jossa nopeat tilanteenvaihdot ovat isossa roolissa.

  15. On tää murheellista katsottavaa. Chelsea pääsee helpommalla kuin Hull-ottelussa kuten Alan Smith tviittasi.

  16. Joo. Nyt pitäisi Bayern-matsien jälkeen eli isojen tavoitteiden kaaduttua seuran selvittää, miten mennään. Eli samoilla vanhoillako ja Wengerille, Özilille ja Sanchezille jatkot vai alkaa uudelleenrakennus 2-3 noista lähtiessä pois. Käytännössä mitä aiemmin nuo tiedetään, sen parempi mielestäni. Asioiden venyminen kesään, varsinkin isojen siirtojen, ei auta mitään.

  17. Älkäähän nyt hyvät Gooneriveljet masentuko. Onhan tässä tammikuun siirtoikkunan aikana jo tapahtunut paljon hyvääkin.
    Wenger ei ostanut ketään ostetuksi joten nautastan ei köyhtynyt ja saatiimpa kuin saatiinkin Mertesacker jäämään vielä vuodeksi
    tilkitsemään alakertaa ja jamppa tulee suurella varmuudella pysäyttämään Bayer Mynkkenin ja ratkaisee meille sieniliigan voiton.
    Hyvä puolihan täs on vielä se että ku ketään ei hankittu niin voimme nostaa mm Merten ja Sanogon palkkoja tuntuvasti.
    Myös Ramseyn pitää saada palkankorotus.
    Näillä. Näillä me valloitetaan maailma

  18. On toki väärin kaataa kaikkea Özilin päälle mutta on oikeutettua kysyä, että mitä joukkue hyötyy tällähetkellä Mesut Özilistä?

    • Ainakin tämä pelityyli on ns. nähty. Özilin ottaa pois jo liki jokainen vastustaja joka jaksaa pitää yllä asiallista liikettä. Seisoskelijoita vastaan Arsenal näyttää hyvältä (Soton), mutta kun vastustaja jaksaa juosta ja tulla iholla, viihtyminen loppuu ja samoin maalipaikat.

      En tiedä, kannattaisiko vielä kokeilla Öziliä laidassa, kuten Löw? Mutta eiköhän Özil lähde jonkun megaseuran penkille ja Sanchez Cityyn tmv.

  19. Kaikkein eniten kyllä v*tuttää nämä tappiot jotka johtuvat aivan järkyttävän paskasta tuomaritoiminnasta

      • Tuskimpa ois ainakaan hyvitty jos ois tuomittu oikein eli vapari ja punainen kortti

  20. Tuomaritoiminnalla ei ollu kyllä mitään tekemistä lopputuloksen kanssa. Hävitty oltaisiin vaikka tuomaria ei olisi ollut ollenkaan. Niin nähty ja koettu homma tämä jo aiemmilta vuosilta. Melkoisen lapsellista alkaa kitisemään jostain tuomaritoiminnasta Wengerin malliin, kun joukkue on täynnä munattomia luusereita. Paskaa!

  21. Olis se peli aika erilainen ollut, jos me oltais hierottu 70min ylivoimalla.

    Ei silti mitään siitä pois, että oltiin huonompia.

  22. Onneksi Liverpoolikin kyntää syvällä, joten nelossijapokaalin on edelleen hyvät mahdollisuudet. Spurs saattaa lipsahtaa tällä kaudella edelle, vaikka se keväällä hyytyykin. Arsenal taitaa olla enemmän tai vähemmän hyytynyt koko kauden toisen puoliskon.

  23. Cech on näyttänyt viime kuukausina aika tavalliselta kuolevaiselta. Vähemmän game savereita, muuten perusvarmaa torjumista. Tämän matsin Jens-moment tuli vähän yllätyksenä siinä mielessä.

    No, en ole missään nimessä vaatimassa maalivahdin vaihtoa, kun en mikään Ospinan fani ole.

  24. Lieneekö sitten niin, että huono peliin valmistautuminen ja yleinen alakulo on tarttunut jo maalivahtiinkin…?

  25. Oman alakulon vakioveikkaus ensi kaudelle:

    Sanchez: jatkaa valioliigassa, ei Arsenal. (varalla italia)
    Özil: bayern munchen/muu saksal. joukkue
    Wenger: Vielä 1 vuosi koutsina, jatkaa organisaatiossa. (varalla että delaa Emiratesilla)

    Ugh.

  26. Se kuitenkin on helpottanut itsellä tässä loputtomassa Arsenalin talouspuheessa ja Wengerin ekonomitutkintojen massapalvonnassa, ettei yhtään huoleta Sanchezin ja Özilin myyntihinnat. Alhaalla ne varmaan tulee olemaan, 30-40m kappale, mikä on aika alihinta kuitenkin nykymarkkinoilla. Vaikka samaan hengenvetoon (varsinkin tämän päivän matsin perään) olen valmis myöntämään, ettei edes Sanchez ole niin dominoiva pelaaja kuin esim. Suarez Poolissa ja 60-80m ei ole edellytyksiä. Özil nyt ei ole ollenkaan dominoiva, muuten kuin pökkelösti puolustavia kohtaan.

    Mutta, vaikka rahaa ei tulisikaan sisään tynnyrikaupalla, Arsenalin talous on vahva, eikä korvaajien osto ainakaan puntapulasta jää kiinni. Korkeintaan seuran vetovoiman puutteesta, Brexitistä ja palkkanihilismistä eli palkkahaitarin liiasta kapeudesta.

  27. Tässä yritetään kovasti päästää Muna kisaamaan nelossijasta. Me ja pool sössitään oikein urakalla. Spuds onnistui tällä kertaa perinteisessä 1-0-rankkarimaalivoitossaan.

    Sanchez: esim. Watford-ottelun loppukiri paljolti hyytyi siihen, että Sanchez pyrki hakemaan jokaisen pallon ja lähti sitten puskemaan. Mutta samapa tuo, maalipaikkojen vähyys on ollut teemana kaudesta toiseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s