Nelossija todella vaarassa katsoessa kilpailijoita ja otteluohjelmaa

Tällä hetkellä viisi joukkuetta on kahden pisteen sisällä sijoilla 2-6. Manchester Cityllä on kuitenkin ottelu vähemmän pelattuna ja se kohtaa illalla Bournemouthin. Näin ollen se voi nousta sarjassa kakkospaikalle ja silloin viisi joukkuetta olisi neljän pisteen sisällä. Samalla tippuisimme kolmospaikalta nelossijapokaaliin oikeuttavaan sijoitukseen.

Useasti ennenkin olemme olleet tilanteessa, että paikka neljän joukossa on ollut uhattuna, mutta tällä kaudella väittäisin tilanteen olevan tiukempi kuin koskaan ennen Wengerin aikana. Yleensä vastassa on ollut vain yksi tai kaksi joukkuetta ja ne ovat olleet Tottenham, Everton tai jopa Aston Villa kymmenisen vuotta sitten.

Tällä kertaa kuitenkin vastassa ovat Liverpool, Manchester City, ManU ja Tottenham Chelsean lisäksi eli toisin sanoen yksikään ns. suuri seura tai kärkijoukkue ei näytä täysin floppaavan. Tämä on vähän viime kauden vastakohta, kun Leicester vei mestaruuden kaikkien kontatessa enemmän tai vähemmän.

Loppukauden sarjaohjelmaa katsottaessa ei neljän sakissa pysyminen ole mitenkään varmaa, sillä meidän otteluohjelma on yksi pahimpia, ellei jopa pahin katsoessa viiden joukkueen jäljellä olevia otteluita.

Kohtaamme vieraskentällä vielä muun muassa Liverpoolin, Tottenhamin, Stoken ja Southamptonin sekä kotikentällä on vastassa molemmat Manchesterin joukkueet. Perinteisesti edellä mainituista otteluista ei ole tiedossa ainuttakaan voittoa ja yksittäisetkin pisteet ovat harvassa. Jos näin tapahtuu myös tällä kaudella, niin se tarkoittaa lähes varmasti sijoittumista Mestareiden liigaan oikeuttavien paikkojen ulkopuolelle.

Sinänsä itseäni ei haittaa pätkääkään Mestareiden liigan pelien menettäminen jos ja kun Wenger jatkaa managerina. Tämä kausi tulee olemaan seitsemäs putkeen, kun tipumme heti jatkopelien alkaessa ja ylipäätään 20 yrittämällä Wenger ei ole voittanut kisaa ja päässyt vain kerran finaaliin.

Täysin eri asia olisi jos tiedossa olisi, että ensi kaudella olisi uusi manageri puikoissa. Tuolloin olisi mukava pelata Mestareiden liigaa, kuten kaikkia muitakin kisoja, koska toiveet menestymisestä olisivat olemassa. Takeita ei tietenkään olisi, mutta voisi sentään toivoa, kun Wengerin aikana on jo lähes 10 vuoden ajan tiennyt lähes täysin kuinka kaudet tulevat lopulta menemään, eikä tämäkään kausi ole mikään poikkeus.

Siirtohuhut ovat melko turhia siirtoikkunan ollessa aukikin, mutta erityisesti tähän aikaan kautta. Silti otan pari esille, ensimmäinen liittyy paljolti myös keskiviikon peliin ja toinen juontaa juurensa vuosien taakse. Bayern Munchenille ei näemmä riitä, että he tulevat nöyryyttämään meitä viheriöllä, vaan lisää vettä myllyyn laitetaan vielä kommenteilla kuinka Sanchezin kannattaisi siirtyä saksalaisjätin riveihin kesällä.

Toinen siirtohuhu on sitten melko mielenkiintoinen, sillä Guardiola olisi hankkimassa Wilsherea Manchesterin siniselle puolelle. Sopii jos hinta on kohdillaan eli jotain 30-40 miljoonan punnan luokkaa. Edelleenkään en usko Wilsheren pysyvän kunnossa Wengerin alaisuudessa, eikä otteet ilmeisesti Bournemouthissa ole olleet mitään kovin kummoisia tai sanotaanko sellaisia, joiden kuuluisi oikeuttaaa 100 000 punnan viikkopalkkaan ja avauksen paikkaan meillä.