Hajanaisia ajatuksia sunnuntaille ennakkoon kirjoitettuna

Tämän päivän päivitys, kuten eilinenkin on kirjoitettu jo perjantain aikana, sillä tarvitsen todella (viikonloppu)loman tästä harrastuksesta.

Huomenna on vuorossa FA Cupin ottelu liigan ulkopuolista Suttonia vastaan. Kaiken järjen mukaan siinä ei pitäisi olla mitään epäselvää voittajasta, mutta valitettavasti otteemme ovat sellaisia nykyään, että ei voi tietää mitä tulee tapahtumaan ja jos rehellisiä ollaan tappiokin kelpaa jos se auttaa saamaan uuden managerin ensi kaudeksi.

Jos tällä hetkellä pitäisi valita FA Cupin voitto ja/tai Sanchezin pysyminen seurassa Wengerin uuden sopimuksen hinnalla, niin tervemenoa paras pelaajamme ja ”Come on you Sutton!”.

Muissa uutisissa oli yllättävä tieto, että Valioliigan paras erotuomari Mark Clattenburg lopettaa viheltämisen Englannissa ja siirtyy Saudi Arabiaan jonkinlaiseksi tuomarien pomoksi ja kouluttajaksi. Eipä tuohon taida olla muuta selitystä kuin raha. Pari tonnia per liigapeli taitaa olla tuomarien palkkio, kun öljymaassa miehen vuositienestit voisi veikata olevan vähintään satojatuhansia ellei miljoonia.

No ei hätää Englannissa tuomarien pomona jatkaa Mike Riley ja Valioliigassa viheltää edelleen muun muassa Mike Dean. Kumma, että jostain syystä tälle kaksikolle ei ole tullut tarjouksia sheikeiltä..

Tällä hetkellä ei ole energiaa juuri jatkaa päivitystä, joten otan vain muutaman aikaisemmin viikolla poimimani uutisen esille.

Kesän haamulistallakin jonain vuotena esiintynyt entinen Blackburn ja Stoke peluri Steven N´Zonzi on ilmeisesti noussut ihan uudelle tasolle Espanjassa ja kuuluu nykyään koko La Ligan keskikenttäpelaajien eliittiin.

No hyvä, että ei hankittu ja meillä ei olisikaan tarvetta vahvalle puolustavalle keskikenttämiehelle, jonka syöttötilastot ovat myös Espanjan liigan parhaita. Onhan meillä Coquelin, jonka pelatessa voitamme selvästi alle puolet otteluista, Xhaka joka ei pysy kentällä täyttä aikaa kuin noin puolet otteluista ja Elneny, jota Wenger ei halua peluuttaa. Onneksi kuitenkin Ramsey pelaa aina, kun takareisi vain sen sallii.

Viimeisenä otan vielä kaksi asiaa esille Bayern Munchen ottelusta. Miksi emme Mestareiden liigassa harjoittele vierasottelua edeltävänä päivänä stadionilla, kun se olisi mahdollista? Muut joukkueet tekevät näin, mutta ilmeisesti se sotii jotain Wengerin pakkomiellettä vastaan? Hyvin näyttää toimivan, kun koko 35 vuoden urallaan ei sitä europokaalia ole tullut, mutta mitäpä sitä muuttamaan toimivaa käytäntöä tässäkään asiassa.

Entäpä kuinka voi olla mahdollista, että Gibbsin kaltainen pelaaja, joka edustaa lähes kaikkea mikä on pielessä Wengerin manageroimassa joukkueessa voi saada kapteeninnauhan käteensä, kuten tapahtui Koscielnyn loukkaannuttua. Kapteenin merkityksen vähentäminen tai jopa arvostuksen täydellinen alasajo lienee Wengerin tietoinen taktiikka, jotta ei tarvitsisi vastata vaikeisiin kysymyksiin kuten Vieiran aikana.