Ei ehkä kauden varmin tappio, mutta melko varmat nolla pistettä silti tiedossa

Tänään on taas luvassa niin sanottu suuri ottelu, mutta valitettavasti olen jo aikoja sitten menettänyt luottoni Wengerin kykyyn saada mitään näistä otteluista. Tämän kauden tilasto todistaa asian karulla tavalla. Emme ole vieraskentällä liigassa voittaneet tällä kaudella yhtäkään joukkuetta, joka on ollut seitsemän joukossa.

Vielä karumpi on tilasto isoissa peleissä ylipäätään kaikki kilpailut mukaan ottaen. Olemme pelanneet 12 vai jopa pari enemmän suuria otteluita tällä kaudella ja voittaneet yhden ainoan näistä. Se oli voitto syyskuussa Chelseasta ennen kuin Conte sai siniset pelaamaan haluamallaan tavalla sekä ehti tottumaan uuden liigan tapoihin.

Toinen merkittävä seikka on, että olemme paras joukkue pelata vastaan jos viime aikojen tulokset ovat olleet heikkoja ja tämähän pätee täydellisesti illan vastustajaamme Liverpooliin. Se onnistui hävitä surkeasti tällä kaudella esiintyneelle Leicesterille, joka toki maanantaina oli hyvä, mutta mikäpä sen parempi seuraava peli kuin Wengerin Arsenal.

Lisätietoja aiheesta voi kysyä viime kaudelta usealta joukkueelta ja tälläkin kaudella esimerkkejä on monta kuinka heikossa iskussa oleva joukkue palaa voittojen tielle juuri meitä vastaan. Everton pelasi ennen meidän kohtaamista 10 peliä ilman voittoa, mutta jostain syystä putki katkesi heti Wengerin Arsenalin tullessa kylään.

Entäpä Watford, jonka managerin potkuilla huhuiltiin vahvasti ennen meidän kohtaamista Grovella. Eipä huhuiltu enää pelin jälkeen keltapitojen hakiessa voiton. Samoin Guardiolan Manchester City oli aallon pohjassa kohdatessaan meidät joulukuussa, mutta niin vain kentällä emme päässeet toisella jaksolla puolen kentän yli ja espanjalaisen ryhmä otti ansaitun voiton.

Tähän edellä läpi käytyyn aiheeseen sopii loistavasti Onlinegoonerin forumilta napattu kommentti:

Right, what do we have……..
Liverpool on a losing run
Playing badly, unable to string two results together
Klopp under pressure
No real striker in the team
Media giving them some stick

Fuck! What will they do?
Ahhhhh it’s ok, next game is against the Farcenal, a guaranteed return to form for the dippers. We are THE team to play when everything is going wrong! If I had any money I would stick it all on a double of Sturridge to score and Liverpool to win.

Tässä Sami Hyypiän ajatuksia pelistä ja täytyy sanoa, että olen jokseenkin samaa mieltä. Wenger ei varmasti tee mitään eri tavalla ja tämä sopii täydellisesti Kloppin pelikirjaan. Ei yllättäisi jos peli olisi jo puolen tunnin jälkeen 2-0 tai jopa 3-0.

Kokoonpano- ja loukkaantumisuutisten perusteella Ramsey ja Koscielny ovat takaisin. Jälkimmäinen on ehdottoman tärkeä asia, mutta ensimmäisen herran pelaamisesta on tällä(kin) kaudella ollut joukkueelle jopa enemmän haittaa kuin hyötyä. Eipä yllättäisi taas yhtään jos Ramsey kävelee suoraan avaukseen viikkojen poissaolon jälkeen.

Tulosveikkauksessa ei ehkä kannata tänään lapulle laittaa mitään 5-1 tulosta, kuten Bayernia vastaan, vaikka eihän siitä ole kuin pari vuotta, kun samainen tulos nähtiin myös Anfieldillä. Veikkaan Kloppin ryhmän vievän tänään ottelun 3-1 lukemin ja Wengerin syyttävän kaikkea mahdollista ja mahdotonta paitsi itseään tappiosta.

Mainokset

62 thoughts on “Ei ehkä kauden varmin tappio, mutta melko varmat nolla pistettä silti tiedossa

  1. Mikähän idea oli eilen peluuttaa Depuchya topparina U23-ottelussa? Tuskin Depuchya nostetaan uudelle paikalle esim. hasardi-Gabrielin tilalle, kun joukkueen kapteenikin kärkkyy peliaikaa.

    Joo, Arsenal on silleen symppisjoukkue, että on usein auttanut aallonpohjassa olevia uuteen nousuun.

  2. Tässä on myös kyse kahdesta joukkueesta, joille kaikkein todennäköisimmin jää luu käteen top-4 sijoituksia hakevista. Kaikki kilpailijat ovat yläpuolella kuntopuntarissa. Last 6 Arsenal on 8. ja Pool peräti 16. Last 10 Arsenal ja Pool peräkkäin, 8. ja 9.

    Kilpailijoilla formi pitää, kun sillä alkaa todella olla merkitystä. Arsenalilla ei. Ehkä pieni mahdollisuus on Spursin pistemenetykselle huomenna, koska Everton on liigan kovakuntoisin joukkue.

    Villen pointti Arsenalin säälittömyyden puutteesta tai oikeastaan vaan lepsuilusta ahdingossa olevaan vastustajaan nähden pätee erinomaisesti tähän peliin.

  3. Onkohan Merte ollut pelaamassa näitä U23 -matseja? Ei ainaakan eilen ollut, mutta mietin että onko ollut kertaakaan loukkaantumisensa jälkeen. Onkohan tarkoitus leipoa kapteeni suoraan avaukseen ensi viikonloppuna Lincolnia vastaan vai vain istuttaa suhteellisen kovalla liksalla loppukausi (ja mahdollisesti myös ensi kausi) katsomossa poppareita mutustelemassa?

    Tänään Liverpoolin kimppuun, voitto hyvällä pelillä maistuisi pitkästä aikaa, mutta kuten blogistikin jo ilmaisi niin ollaan hyvä vastus huonossa formissa oleville joukkueille kääntää kurssinsa. Olen toisaalta niin väsynyt tähän nykymeininkiin, että mielummin näkisin konttauksen Liverpoolia ja Bayernia vastaan sekä totaaliset murskaluvut taululla, kuin aneemisen esityksen tuomat (mahdollisesti vääryydellä/tuurilla saavutetut) pisteet. Kaipaan nykyisin peleiltä ensisijaisesti viihdyttävyyttä, kun tässä nyt on käynyt hyvin selväksi että ei Wengerin aikakaudella enää muuta positiivista tulosurheilua pystytä harrastamaan kuin sitä taloudellista.

    Vaikka Wengerin lähtö ei välttämättä edes muuttaisi mitään, niin ainakin se loisi mahdollisuuden muutokselle. Tällä hetkellä meininki tuntuu lähinnä olevan pään seinään hakkaamista kaudesta toiseen ja alkaa käydä homma ainakin allekirjoittaneen mielenterveyden päälle. Onneksi on noin muuten elämän peruspilarit kunnossa, muussa tapauksessa ottaisi varmasti tämä jatkuva oravanpyörä henkisesti huomattavasti kovemmille.

    • Aivan näin. Mieluummin viihdyttävää ja inspiroivaa peliä kuin nykymenoa tai toisaalta nihilististä tulospalloa, jolla ehkä tulee joku pokaali joskus. Ainoa kisa, jossa olisin uhraamassa tyylin menestyksen eteen on UCL, joka alkaa muodostua Arsenalille mainerasitteeksi: aina mukana, aina statistina.

  4. Ehkä ei pitäisi katsella vieraisiin pöytiin, mutta joskus tällä kaudella on tullut miettineeksi Chelsean materiaalia vs. Arsenal tai esim. City. En pysty näkemään Chelsean miehistöä poikkeuksellisen laadukkaana verrattuna muihin kärkiseuroihin. Lisäksi sen kiistattomat tähdet eli Hazardilla ja Costa pelasivat kehnon viime kauden. He ovat pelipaikoillaan liigan eliittiä, mutteivat kuitenkin Messin kaltaisia totaalisen dominoivia pelaajia, eli vertautuvat hyvin Sancheziin ja Öziliin. Chelsealla Kante oli nappiostos puutteelliseen osa-alueeseen, mutta esim. Luizia on pidetty Englannissa täydellisenä ylihinnoiteltuna vitsinä näihin aikoihin asti.

    Arsenalilla Xhaka ja Mustafi ovat oikean suuntaisia täsmähankintoja myös, vaikka varsinkin Xhaka on epäonnistunut toistaiseksi ja Mustafilla on oireita formin tippumisesta, mikä alkaa olla myös yleinen ilmiö Wengerin kalliin pään hankinnoissa: alku menee hyvin, mutta myöhemmin homma alkaa tökkiä á la Arshavin, Özil, Poldi, Gervinho, Vermaelen, Nasri jne.

    Valmentajan vaihdos on uhka ja mahdollisuus. Haluan uskoa kuitenkin siihen, ettei ”menestys” dippaa välttämättä lainkaan, jos valinta on osaava. Ja kun homma alkaa väistämättä joskus tökkiä, valmentaja vaihtuu, kuten kilpailijoillakin. Onneksi pitkien valtakausien aika on ohi Fergusonin ja Wengerin myötä.

  5. – Tämä on elämäsi uhraus. Sinun on oltava valmis. Tätä kysyn aina kaikilta nuorilta työhön haluavilta: ”Oletko valmis uhraamaan elämäsi?” Se on kuin olisit pappi. Olet jalkapallopappi. Joten mikä saa minut jatkamaan samassa seurassa kolmannelle vuosikymmenelle? Olen erikoistunut masokismiin. Uskon myös, että tämä työ vei minut seuraavalle tasolle ihmisenä, Wenger kommentoi The Telegraphille.
    – Olen ollut tässä seurassa 20 vuotta ja minulla on ollut monia mahdollisuuksia lähteä. Minun tuskin tarvitsee vakuuttaa teitä siitä, että vakaumukseni on ollut aina Arsenalissa. Seura on kuitenkin vapaa tekemään haluamansa päätöksen ja kunnioitan sitä.

    Nämä sanat nähtyäni usko Wengeriin vain vahvistuu. Hän tekee kyllä kaikkensa seuran eteen. Kysymys on vain mitä seurajohto tekee, onko Wenger oikea henkilö manageriksi. Uskoisin, että Wenger ei tule jatkamaan ensi kaudelle vaikka antsaisisi voittajana lopettaa. Ens kesänä pari vahvistusta ja se olisi siinä. Todennäköisesti Arsenal kuitenkin uudistuu puolen joukkueen verran Allegrin vetämänä (paras vaihtoehto olisi kylläkin Simeone).
    Tämän illan pelistä kaikki etukäteisarvelut menevät kyllä Liverpoolin voitolle, mutta itse olen sitä mieltä, että kyllä Sanchez tekee yhden ja riippuen puolustamisesta tuleeko tasan vai voitto. Ehk meille 2-1.

    • Varmasti Wenger tekee kaikkensa seuran eteen. Ongelma vain on siinä, että Wenger on pudonnut nykyfudiksen kyydistä (reagointi pelin aikana, vastustajan heikkouksien analysointi jne.), joten ”Wengerin kaikkensa” ei enää riitä isompiin pokaaleihin. Se aika on mennyttä, että luotetaan kiveen hakattuun omaan pelitapaan. Tänään on tietty taas yksi mahdollisuus osoittaa, että muutos on mahdollista kymmenen vuoden tauon jälkeen.

  6. Albert Einsteinin määritelmä hulluudesta: hulluus on sitä, että tekee samat asiat uudelleen ja uudelleen ja odottaa eri tuloksia. Jotkut nimittävät sitä sitoutuneisuudeksi tai vakaumuksellisuudeksi.

  7. No nyt on vanhaa Manua ilmassa. Ulosajo vastustajalle, ei Zlatanille joka ilman muuta olisi sen ansainnut, pilkku Manulle joka ei ollut pilkku. Nyt sitten vielä ultil they score henkinen loppuratkaisu.

    Vähän vaisua on tänään kyllä Manun tekeminenkin.

  8. No eipä tullut. Jäivät tasuriin ja aivan varmasti Zlatan saa 2-3 ottelun pelikiellon jälkikäteen.

  9. Toivoa sopii, todellakin. Odotettiin sata varmaa munan nousua, mut ”onneks jäi puoli tankoon”.
    6 pisteen peliä odotellessa

  10. Cech
    Bellerin Mus Kos Monreal
    Ox Coq Iwobi Xhaka Welbeck
    Giroud
    Subs: Ospina Gibbs Gabriel Ramsey Walcott Alexis Lucas
    GO
    COYG / kikkelis kokkelis

  11. No nyt!!! Voi sanoa että peli on jo menetetty ennen alkuvihellystä tolla kokoonpanolla!! Lucasta ei vaan voi peluuttaa!!!

  12. Nyt on menny supertähdillä ja wengerillä sukset ristiin!! Alkaa ulko-ovet käymään, mutta kenelle…..

  13. ”Giroud ja Welbeck avauksessa, koska pitää olla vahvoja pääpalloissa ja suorempia hyökkäyksessä.” Ihan kannattettavaa mutta onnistuuko? Wengerhän on vähintäänkin rivien välistä kritisoinnut Sanchezia, joka hyökkäyksessä pyrkii kiinni palloon jatkuvasti.

  14. Joo-o, ilman muuta on selvää että Bayern-pelin tapahtumia on puitu sisäisesti kahden viikon tauon aikana. Mutta että Sanchez sitten seurauksena penkille? Aika näyttää, miten sopassa käy, mutta jos haluaa tehdä aina mukavia äkkinäisiä päätöksiä, niin pojat lähtee ja valtaansa näyttävä Wenger jää? Toki voi olla todellisiakin vammoja toimistoloukkaantumisten sijaan, mutta pahalta näyttää ettei parhaat pelaa 6 pinnan pelissä.

  15. Mä oon ehkä jopa vähän innoissani tuosta kokoonpanosta. Kerrankin sellainen joukkue, jonka edesottamuksia vaikea ennustaa.

  16. Aika perinteistä ja jokakeväistä UCL-fiaskon jälkeistä joukkueen herättelyä tämän on toisesta katsantokannasta. Ja Wenger haluaa antaa mahdollisuuden, mihin Xhakalla ja Welbeckillä kevät riittää? Toki Iwobin ja Oxin härkäpäinen ajaminen avaukseen on koko kauden trendi, mutta sekin saanee jatkua, vai pannaanko nämä herrat seuraavaksi penkille?

  17. Maalipotkusta kolmella syötöllä maaliin ja 8 min siinä meni, että taktiikka pitkälti sortui.

  18. Noh, taktisia muutoksiahan löytyy tunnetusti Wenkulan työkalupakista ja pelin sisällä reagointihan on tunnetusti maestrolla enemmän kuin hallussa. Hyvästi ”6” pistettä

  19. Niin kuin oletettiinkin, ei tämå joukkue kovin heränneeltä tai motivoituneelta vaikuta. Mitään reagointia maaliin ei tule, pallon perässä juostaan virkamiesmäisesti.

    • Virkamiesmäinen kuvastaa varsin hyvin mykyryhmän tekemisen tasoa. Se tehdään mihin ”päivän mielenlaatu” riittää, ei muuta. Poolkin saa pelailla saunailta futista ihan rauhassa.

  20. Ehkä kokkelin taso ei ihan riitä Arsenalille.. Ei muuten pitäisi riittää monen muunkaan pelaajan.

  21. On Arsenalissa muutakin vialla kuin pelaajat. Hiukan erilaisella tekemisellä tästäkin ryhmästä saisi huomattavasti enemmän irti.

  22. 20 vuotta managerina, niin kyllä tietää, miten näitä hommia hoidetaan. Parasta mitä voisi tapahtua, olisi se, että Wenger ei enää koskaan astuisi jalallaan Colneyyn, mutta jatkosopparihan sieltä tulee.

  23. Alistunut ote ja Pool ihan dominoiva. Miten pieleen meni taktiikka ja pelin valmistaminen? Veikkaan, että teekuppia lentää kopissa tauolla, mutta ei auta, Pool jyrää pari kaappia lisää.

  24. Mutta, olisko tämä nyt sitten sitä, että seuran sisällä on vahva huhu ja ”tieto”, että manageri vaihtuu? Niin sekaisin kaikki kentällä nyt on. Ei ole enää manageria jolle pelata.

  25. Se on se kahden viikon paussi otteluissa. Sillähän wenkula tätä selittää ja loukkaantumisilla ja ties millä. Ja muistuttaa, että myös pool pelasi vaisusti kahden viikon paussin jälkeen.

    • Ei ku kaikki haluavat wengerin jatkavan. Näinhän on sanottu, kun pelaajat pohtivat jatkosoppareita. Tärkein syy jäämiseen on Wengerin valmennus. Täyttä puppua mutta hyvin menee läpi.

  26. Jäätävää kuinka peli muuttuu heti kun Alexis kirmaa kentällä. Voi olla aikamoinen haaste löytää korvaajaa jos ei pystytä miehestä pitämään kiinni kesän yli. Olisi kannattanut lyödä rahat tiskiin jo aikoja sitten, nyt ei välttämättä enää iso palkkakaan riitä pitämään miestä seurassa. Welbziltä hyvä viimeistely.

  27. Tuossakin neljä Arsenalin jamppaa alhaalla hukkaa täysin pystyyn juoksevat Poolin kolme miestä. Halpa maali, muttei enää ratkaiseva.

  28. Joo-o. Eiköhän kesällä wenger voi ostaa esimerkiksi viinitilan ja pysyä siellä.

    Edelleenkään en tiedä kuka tulisi tilalle.

  29. Virkkunen hoki koko illan niitä 5 pinnaa, joita on saalistettu kärkipeleissä. Kolme peliä jäljellä, jääköhän ne viisi kauden ainoiksi? Aika lohduton olisi tilasto silloin.

    • Joo, edes aina optimistisen Wengerin näillä viime aikojen tuloksilla vaikea lähteä pumppaamaan 4-0 voiton puolesta vakavissaan.

  30. Jos jotai positiivista nii kokonaisuutena toka jakso sata kertaa parempi. Tietysti eihä se enää voinu heikommaksi mennäkää mutta sama aneemine moodi olis todnäk jatkunu jos Alexis ei olisi tullu kentälle.
    Mutta ku ei voida maksaa liikaa palkkaa joilleki nii myydöö Alexis nii sitte voidaan nostaa Merten ja Sanogoalin viikkorahaa huomattavasti.
    Nythä ollaa huhuttu Lacacetteä tai Reusia meille.
    Siis Alexis ulos ja toine jampoista tilalle.
    Voisko joku avautua että miten me ollaan sitte vahvistuttu?
    Paras pelaaja myydään ja sitte joku hyvätasoinen pelaaja tilalle.
    Korjakkaa jos oon vääräs mutta mite mulle hiipii mieleen sellane fiilis että tämä on koettu muutaman kerran aiemminki

  31. Vaikka Isse moittikin Liverpoolin peliä huonoksi niin mielestäni kontrasivat vain meitä kuin pikkulasta karkkihyllyllä. Meidän materiaali riittää kyllä tyvipäälle mutta miehet tyköistuvassa paidassa ovat hyytelöä näitä kovia joukkueita vastaan. Ollaan kettujen ohella toinen sukeltaja. Nämä oksit,ötsilit,hektorit,rantarosvot,santsesit,pipopäät ja muut sekundat kaikki vaihtoon ja LAATUA kehiin. COYG.

  32. Tänään valittiin tämä collective response was strong.

    ”Our performance was not at the level we expect in the first half but that is down to a lack of rhythm, we have not played for a while.

    ”Sanchez is a great player, he came on in the second half but in the second half it was easier for the strikers because we were much more dominant in midfield and the back. The collective response was very strong in the second half.”

  33. Cech tajusi tänään, että mestaruus on nyt karannut. Kas, ei Chelsea-pelissä vielä soinut kellot.

  34. Mestaruus meni ja vahvasti myös näyttää siltä, että st. Totterighams Day jää tänä vuonna väliin. Se moka wengerin kikkapussista vielä puuttuukin. Monet muut noloudet onkin jo hoidettu.

  35. Tämä on se kausi jolloin vitun spudsit tulee sijoittumaan edelle lopullisessa taulukossa.
    Nelossija on tiukemmassa kuin moneen vuoteen. Sieniliigassa normitulos mut kunnon selkäsaunalla.
    Mut manageri palkitaan kunnon palkankorotuksella ja jatkosopparilla 😨

    Toivottavasti bayern matsissa olisi kunnon protestit vaikka eihän se wenkulan asemaa tässä seurassa heilauta.

    Olen jo aikaisemmin. jo kirjoitellut et seuran pelastus olisi jos usmanov mafiayhteyksillään lähettäisi ”komitean” 🐮 nautastanin ranchille neuvottelemaan seuran myynnistä
    😁

  36. Oon jo aiemmin monen goonerin hämmästykseksi kirjoittanut että toivon arsun hävivän häviämistään.
    Ja linja pitää.
    Ainoastaan toistuvat tappiota ja vielä kun ne tulis oikein saatanan aneemisilla esityksillä niin ainoastaan se voi lopettaa seurassamme tämän pimeän keskiajan.
    Nyt ku niitä ”wenkku out” kylttejä roudataan sinne Bayer matsiin niin toivoisin että niilllä goonereilla on nyt lakimiehet mukanaan ja kuvaavat koko vitun episodin ku arsenalin Wermacht-joukot tulevat poistamaan kyseisiä faneja jotka osaavat ajatella ihan omilla aivoillaan. Kuvaaminen pitää tietysti tapahtua salaa wermachtin tietämättä.
    Ja sitte Arsun seurajohto oikeuteen ja oikein saatanan iso haloo päälle. Arsenal vuonna 2017

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s