Maaottelut, Cech ehkä sivussa loppukauden ja managerimme jutut pahenevat päivä päivältä

Maaotteluita ei ole juurikaan vielä pelattu. Saksa taisi olla ainoa maa, joka ehti jo eilen pelata ensimmäisen ottelunsa. Peli oli toki Englantia vastaan, joten molempien maiden kokoonpanossa olisi voinut olla pelaajiamme. Näin ei kuitenkaan ollut ja tällä tarkoitan avauskokoonpanoa.

Vaihdossa koko pelin Saksalla istui Mustafi ja Englannin penkkiä täydet 90 minuuttia kulutti Ox. Ottelun ainoan maalin teki upealla laukauksella muuten 130 maaottelunsa pelannut Podolski. Maali oli miehen 49 maajoukkueosuma. Aika mukava määrä pelaajalle, joka ei meillä mahtunut pelaamaan juuri ollenkaan. Samalla ottelu oli Podolskin jäähyväispeli maajoukkuepaidassa. Ehdottomasti yksi pelaaja, joka Arshavinin ja kumppanien joukossa kuuluu kategoriaan Wengerin pilaamat.

Cechille WBA pelissä tullut vamma vaikuttaa huhujen suhteellisen vakavalta ja arvio on kuukauden luokkaa, joka yleensä tarkoittaa vielä pidempää aikaa eli koko loppukautta suomeksi sanoen. Tsekkimaalivahtimme tämän kauden otteita katsoessa ei menetys ole suuri, mutta ainut ongelma on vain, että Ospina on ollut vieläkin heikompi pelaamissaan otteluissa.

Siinäpä Wengerin on mukava lähteä rakentamaan nousua loppukauden osalta, kun ykkösmaalivahti on poissa ja muutenkin koko joukkue ellei seura ole täysin sekaisin. Sääliksi voisi käydä jos kyseessä olisi joku muu kuin täysin narsistinen ja omasta asemastansa loppuun asti kynsin hampain pitävä managerimme.

Tällaiset kommentit ovat niin absurdeja, että ei mitään rajaa:

I have guided this club through very difficult periods with very, very, very limited resources and I managed always to get the best out of the team.

Miten ihmeessä managerimme voi väittää saaneensa aina parhaan mahdollisen irti joukkueesta, kun emme ole voittaneet liigamestaruutta 13 vuoteen ja Mestareiden liigaa koskaan? Aivan hullun hommaa. Entäpä miten on saanut parhaan irti jos meillä on Sanchezin ja Özilin tasoisia maailmanluokan pelaajia, mutta siitä huolimatta Leicester ottaa mestaruuden?

Ei voi kuin sanoa, että Wenger elää ja on elänyt jo useita vuosiaan aivan omassa mielikuvitusmaailmassaan. Valitettavaa vain, että esim. Gazidiksella ei ole valtaa ja/tai halua tehdä asialle mitään, kuten nämä vuosien takaiset kommentit täydellisesti todistavat.

Mainokset

5 thoughts on “Maaottelut, Cech ehkä sivussa loppukauden ja managerimme jutut pahenevat päivä päivältä

  1. Eilisen kommentin kommentteihin sen verran, että Ramsey ja Ox ja jossain määrin myös Walcott osallistuvat puolustamiseen mutta Poldi ei käytännössä ollenkaan. Iwobi on lähimpänä Poldia, mutta on hiukan parantanut tällä kaudella. Hiukan. Mutta anyway: Poldilla ois ollut potentiaalia parempaan.

    Äärimmäinen aasinsilta: jos wenger ois hankkinut aikanaan gareth balen, oisko edelleen keskinkertainen laitapakki? Vai olisiko älynnyt nostaa hyökkääväksi keskikenttäpelaajaksi kuten Redknapp teki. Turhaa pohdintaa, mutta tulipahan mieleen.

    • Wengerin onnistumisprosentti näiden Southamptonista hankittujen pelaajien kanssa on sellainen, että Bale pelaisi varmaan jossain Hullissa laitapakkina lainalla jos olisi meille siirtynyt.

  2. Näin se on. Wenkulan onnistumis% näissä junnuprojekteissa ei päätä huimaa.
    Miehistöä / pelipaikkoja ei liikaa pyöritellä 🙂

  3. Hauskin some-huhu tähän mennessä: Gadizis ja Keswick lähtevät Arsenalista, jos Wenger… jatkaa… Tämä on yhtä luotettava kuin kaikki muutkin huhut liittyen Wengerin jatkoon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s