Vähemmän yllättäen Wenger ei kertonutkaan mitään jatkosuunnitelmista lupauksista huolimatta

Tein poikkeuksen ja katsoin eilen osan Arsenen peliä edeltävästä lehdistötilaisuudesta. Tilaisuudessa saatiin kuulla itsestäänselvyydet, kuten Cech on edelleen sivussa, Cazorla ei enää pelaa tällä kaudella ja muuta tuota luokkaa olevaa ”tietoa”.

Se miksi katsoin oli jos managerimme mahdollisesti kertoisi tulevaisuuden suunnitelmistaan, kuten pari viikkoa sitten vihjaili ellei jopa suoraan luvannut. Toive oli kuitenkin turha ja en toki rehellisesti sanoen ollut mitenkään yllättänyt. Miten se voisi yllättää, että tämänkään asian suhteen managerimme ei pidä sanomisistaan kiinni ja toimi niiden mukaan?

Toimittajat kyselivät useaan kertaan jatkosta, mutta managerimme ei kertonut yhtään mitään uutta. Säälittävää ja ainut odotuksen kohde taitaa olla loppukaudelle, että milloin julkistus jatkosta kehdataan tehdä. Voitammeko yhtään ottelua enää loppukauden aikana ja riittääkö yksi voitto julkaisuun vai tarvittaisiinko useampi putkeen? Useampaa voittoa putkeen on kyllä erittäin vaikea nähdä tapahtuvaksi tällä hetkellä, sillä vastustajamme eivät ole enää amatöörijoukkueita.

Edelleen todennäköisin kuvio on, että jatkosopimus julkaistaan vasta kauden loputtua joko toukokuun lopulla tai sitten kesäkuun aikana. Säälittävää, mutta ominaista niin managerillemme kuin muullekin seurajohdolle. Hyvä puoli tässä on, että kannattajat ainakin ehtivät protestoida ennen tuota kauden jäljellä olevissa peleissä sekä tietysti myös pelien ulkopuolella, kuten on jo nähty eri tapahtumissa ympäri maailmaa sekä tietysti koko ajan kasvavassa määrin sosiaalisessa mediassa esim. vaikuttamalla seuran sponsoreihin.

Tilastomme tämän kauden peleistä isoja seuroja ja kärkijoukkueita vastaan on aivan kammottava. Chelsea on ainut voitto koko kaudella tässä kategoriassa. Vielä heikompi tilasto on kuitenkin Valioliigan vieraspelit top10 -joukkueita vastaan. Olemme keränneet säälittävän yhden (1!) ainoan pisteen koko kaudella kyseisistä otteluista ja se on heikoiten koko liigassa. Mitähän ”ennätyksiä” Wenger vielä ehtiikään rikkoa ennen kuin pääsemme miehestä viimein eroon.

Sunnuntaina on jälleen uusi iso peli kyseessä Manchester Cityn saapuessa Grovelle. Nelossijan kannalta aivan ehdottoman tärkeä peli, sillä tappioihin tai ylipäätään pistemenetyksiin ei ole juuri varaa loppukaudella jos ensi kaudella halutaan taas osallistua Mestareiden liigan kuittaamaan miljoonat pois ja tippumaan jatkopelien ensimmäisellä kierroksella.

Sunnuntaina paljon enemmän kiinnostaa kuitenkin kuinka hyvin kolmannessa peräkkäisessä ottelussa järjestettävä Wengerin vastainen mielenosoitus onnistuu. Täältä tarkemmat tiedot eli jos menette paikan päälle osallistukaa ensin entistä pelaajaa David Rocastlea kunnioittavaan marssiin ja heti perään Wengerin vastaiseen. Tapahtumat ovat täysin omiaan ja toisista riippumattomia, mutta aikataulut antavat mahdollisuuden osallistua molempiin.

7 thoughts on “Vähemmän yllättäen Wenger ei kertonutkaan mitään jatkosuunnitelmista lupauksista huolimatta

  1. Arsenal Trust järjesti jäsenilleen kyselyn, johon itsekkin osallistuin, liittyen Wengerin jatkoon. Yleensä AST ollut enemmän tai vähemmän Wengerin kannalla, mutta nyt näyttää yleinen mielipide myös kannattajayhdistyksen sisällä muuttuneen.

    15% jäsenistä haluaisi, että Wenger jatkaisi managerina. 78% haluaisi Wengerin lopettavan tämän kauden jälkeen ja loput 7% ei tiedä.

    Toinen kysymys koski johtokunnan toumintaa koskien Wengerin sopimusta ja onko johtokunta toiminut Arsenalin parhaaksi. 9% kokee, että johtokunta on toiminut hyvin, 86% on sitämieltä, että johtokunta olisi voinut toimia paremmin ja 5% ei osaa sanoa.

    Sinänsä tämä kysely ei tarkoita mitään, mutta yleinen mielipide on selvästi kääntynyt Wengerin vastaiseksi myös osassa Arsenalin kannattajayhdistyksissä.

  2. Edelleen sanoisin, että jos Arsenal voittaisi sunnuntaina, pokkana Wenger ilmoittaa jatkavansa ja kokee olevansa juhlittu sankari.

  3. Nyt on kyllä vähemmän hyvä hetki Wengerin huudella Lontoon suurimmasta ja kauneimmasta. Siniset kahmii pokaalit, kilpaijoilla tulossa suuremmat stadionit. Siihen vielä päälle orastava Emiratesin lehterien tyhjeneminen, niin pahalta näyttää tämäkin lausunto. Wenger ei näytä välittävän tippaakaan siitä, että kilpailijat ovat menossa up, Arsenal down. Tämä koskee lähes jokaista kriteeriä.

  4. Eddie Howe ymmärsi penkittää Jack Wilsheren. Heti alkoi pinnoja ropista ja tuli nimitys kuukauden manageriksi.

  5. Joo kyllä Jack taitaa olla nähty mutta kuten isse edellä kommentoi niin wenkkuhan hänet takaisin ottaa ja kommentoi vielä legendaarisesti :Like a New sign…………
    😈

Vastaa käyttäjälle Mati Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s