Guardiolan suojatit vastassa Grovella

Tänään vietetään ottelun yhteydessä entisen pelaajan David ”Rocky” Rocastlen muistopäivää, päivä oli toki virallisesti jo perjantaina. Mies oli laituri pelipaikaltaan ja pelasi parhaat vuotensa George Grahamin aikana. Tuo oli ennen kuin aloin seuraa kannattamaan, joten en miehestä paljoa osaa sanoa. Vain sen vähän mitä on tullut luettua ja joitain videopätkiä nähtyä.

Ilmeisesti kuitenkin Rocky oli erittäin hyvä pelimies uransa parhaina aikoina ja ennen kaikkea todella Arsenal henkinen kaveri, jota toki suurin osa tuon ajan joukkueesta oli. Rocastle kuoli 33-vuotiaana vuonna 2001 ja vuosittain tuon jälkeen on peleissämme kunnioitettu miehen muistoa, kuten tänäänkin tullaan tekemään. Vanhemman sukupolven goonerit, jotka ovat nähneet miehen pelaavan ja tietävät miehestä enemmän voivat kommentoida tarkemmin.

Mitä olen lukeman perusteella ymmärtänyt, niin Rocky oli laiturina hieman Sanchezin tyylinen eli taitava, mutta pystyi myös pelaamaan kovaa tarvittaessa ja ei antanut tuumaakaan periksi missään tilanteessa. Voi sanoa, että olisi tilausta kyseisen tyypin laiturille myös nykyjoukkueessa ja ensi kaudella entistä enemmän, kun enää ei ole Sancheziakaan.

Tämän päivän pelistä ei ole mitään odotuksia tuloksellisesti ainakaan positiiviseen suuntaan. Näen nelospaikan saavuttamisen olevan vain enemmän haitaksi Wengerin jatkoa mietittäessä ja ylipäätään osallistuminen kannattajan näkökulmasta nykyisen valmennuksen johdolla kyseiseen kilpailuun ei ole muuta kuin pelkkää tuskaa.

Ihan puhtaasti yhtä ottelua katsottaessa meillä pitäisi varsinkin kotikentällä olla mahdollisuuksia Cityä vastaan, sillä vierailijoiden puolustuspeli on välillä tällä kaudella ollut lähes yhtä huonoa kuin meillä ja se on jo paljon se.

Paljon riippuu kuitenkin siitä onko mitään muutosta tapahtunut maaottelutauolla, sillä emme voita viime aikojen vireellä ja esityksillä kuin amatööriporukoita. Avainasemassa on kuinka puolustamme, sillä vierasjoukkueen vahvuudet ovat hyökkäyspäässä, jossa Aguero, Sane, Silva ja De Bruyne varmasti rankaisevat jos puolustaminen on viime otteluiden tasolla.

Toki hyökkäyspelimmekään ei ole toiminut, mutta oletan Sanchezin tekevän ja/tai järjestelevän yhden tai kaksi maalia, sillä Stones ja kumppanit ovat olleet melkoisen kujalla useissa peleissä. Kysymys lähinnä kuuluukin montako Sanchezin pitää tehdä, jotta se riittää edes pisteeseen? Jos vastaus on kaksi tai vielä enemmän, niin siinä tapauksessa vierasvoitto on lähes varma.

Mainokset

41 thoughts on “Guardiolan suojatit vastassa Grovella

  1. Periksiantamattomuus ilmeni Rocastlen aikoina koko joukkueessa. Henki oli aivan toista kuin nykyporukassa Sanchezia ja ehkä Oxia lukuunottamatta.

  2. Rocky oli todella suuri pelaaja ja taistelija, vaikka söi pallon joukkueen eteen.
    Nykyjoukkueen virkamiehet vois ottaa oppia.

  3. Allekirjoitan tuon. Mutta uskon samalla, että retoriikkaa pitää uudistaa. Ei varmaan monikaan epäile, etteikö Stoken ja Pulisin WBA:n pelaajat juokse ja taistele useimmissa peleissään hullun lailla. Jalkapallo on kuitenkin teknistynyt Grahamin ajoista merkittävästi, samalla kun pelaajien kylmät fysiikka-arvot on parantuneet rutkasti. Aika paljon pelejä voitetaan nykyään raa’alla palloteknisellä ylivoimalla, johon yhdistetään valikoima hyvin valmennettuja taktisia periaatteita. Pelkistäen Arsenalilla on tuota pallotekniikkaa, muttei tarvittavaa taktista työkalupakkia.

    Tietenkin tulee matseja, joissa kaivattaisiin ”grahamismia” eli kovaa taistelua huonommissa olosuhteissa ja vihamielisen yleisön edessä, esim. Britannialla. Ja on esim. Chelsealla ja Manulla useimmiten siinä vaadittavaa munaakin, ei välttämättä Wengerin Arsenalilla.

    Niska notkahtaa Arsenalilla, mutta ratkaisut ovat syvemmällä kuin ostaa pari Lorik Canaa seuraan herättelemään.

    Tässä ei mitään Rocky Rocastlesta, hieno mies kaikin puolin. Hänkin muuten joutui Grahamin ”bisnesnerouden” uhriksi ja myytiin häpeällisesti Leedsiin. Seurassa on aina ollut vähän sitä vikaa, että semileegendapelaajia (matkalla kohti suurta legendaa) on pantu kylmästi ulos kesken kaiken.

  4. Rocastlen myyntiä toki itsekin aikanaan kummastelin, mutta jälkikäteen oli helppo sanoa, että polvioperaationsa jälkeen hän ei ollut enää entisensä eikä hän Leedsissa, Cityssa tai Chelseassa koskaan enää noussut avainpelaajaksi.

  5. Ospina
    Bellerin Mustafi Kos Monreal
    Theo Xhaka Özil Coq Alexis
    Welbeck
    Martinez Gabriel Gibbs Giroud Iwobi Maitland-Niles

    • Mitä voisi odottaa ? Penkiltä ei apuja löydy , onko motivaatio ja mentaalipuoli nyt kunnossa ?
      Tuleeko lähipäivinä uutisia managerin sopimuksista? Arsene kai päättää sen ihan itse ? Mikään muu seura ei toimi noin,
      20 vuotta riittää diktaattorin asemaan !!?

  6. Jotenkin tuntuu, että Arsenalin johtokunnassa ja Wengerin toiminnassa on taustalla jotain, josta me kannattajat ei tiedetä mistään mitään. Ties mitä sopimuksia taustalla, joilla Wenger kiristää johtokuntaa.. Pistänpä foliohattuni syvemmälle päähäni ja valmistaudun ”nauttimaan” ottelusta.

  7. Ihan järkyttävää paskaahan tämä on. Miten paljon voikaan pänniä tää joukkue. Miten sokea sitä voi olla, jos ei näe että Arsenal on rikki. Voi jessus sentään. Peruin viaplay tilaukseni. En mä halua enää pahoittaa mieltäni tän joukkueen takia, ennen kuin Wenger on sivussa.

  8. Yllättävän kauan pidettii oma pää puhtaana
    Jumalauta mitä seisoskelua omalla puolustusalueella tos äskeises mylläkäs

  9. Nimittäin mm. BBC:llä Wenger päästeli niin uhmakkaasti, että joku paketti on selvästi valmis.

  10. Ja edelleen tuossa on se, että wenger voi itse päättää. Todella outo tilanne tappioputkessa.

    • Jos näin on, niin vois melko hyvällä omallatunnolla pitää parin vuoden tauon Arsenalista. PK-35 Naiset on aika joukkue.

  11. Hyökkäyspeli on suht yritteliästä ja optimistista, mutta puolustaminen kammottavan seisovaa eikä perussijoittuminenkaan onnistu.

    • Ongelma vain on siinä, että terävä kärkipelaaja puuttuu. Welbz on aika lailla tyhjän panttina. Lisäksi Özil, vaikka on nyt pelannut siedettävästi, on jotenkin kakkosvaihteella.

  12. Kotikentällä maalin tappiolla. gabriel ratkaissee lopullisesti homman . Giroud jossain vaiheessa welbeckin tilalle. eiköhän ulosajokin tule vielä..

  13. Kovasti on alettu turvaamaan tasuria, joka ei nyt mihinkään riitä. Paitsi ehkä siihen odotettuun julkaisemiseen…

  14. Joo-o, tasuri cityn kanssa on Wenkulan mittapuun mukaan selkeä ”voitto”. Tänä iltana on hieno tilaisuus julkistaa kauan odotettu Proffan jatkosoppari. Boring

  15. Tehot olivat kohdillaan: kaksi maalipaikkaa, kaksi maalia. Chittyllä huomattavasti enemmän maalipaikkoja eli sikäli tasuri ok tulos, mikä ei tosin tässä tilanteessa riitä muuhun kuin siihen… no en sano enää.

  16. Kuten todettu, City halusi enemmän voittoa, vaikka sille tämä on periaatteessa myös torjuntavoitto pitämään Arsenal kaukana UCL-sijoista. 8 pinnaa ja keskiviikkona jo Hammers vastassa. Jos siinäkään ei tule täyttä pistepottia, on jo luovutettava UCL-kamppailussa melko lopulliseen sävyyn.

  17. En jaksa kaivaa kaikkea hömppää, mutta ilmeisesti Wenger oli tunteellinen matsin jälkeen ja ”love this club” etc olivat ahkerasti käytössä. Ja ilmoitus tulee jälleen ”soon”.

    Ei se nyt ihan selvä taida olla vielä tämä kuvio. Gazidis kertoili tänään: ””Arsene is accountable to the fans – they ultimately make judgement. If you are seeing the relationship between the fans and the manager break down over time, that is unsustainable.”

    Perusväitteitä paremmasta tulevaisuudesta. Junnuakatemiaan on kaadettu rahaa jälleen runsaasti ja treenfasiliteettejä parannettu. Pystyttäisiinpä vielä vaikuttamaan junnujen mentaaliseen puoleen, joka on jotain missä annetaan tasoitusta reilusti. Teknisiä taitoja osataan opettaa, mutta mikä auttaa kun paineess ei osata ja makea elämä vie helpolla?

    Lisäksi scouttausjärjestelmä uusitaan ilmeisimmin, tuloksethan on olleet jo vuosia kehnonpuoleisia. Esimerkkeinä löydöt Gabriel, Sanogo ja Chambers.

    DoF näyttää väistämättömältä, ellei sitten ole Wenger tämä henkilö.

    Kaiken kaikkiaan aika laimeaa tekemistä, joskin hyvänä asiana tulevaisuutta vahvistavaa. Aina akatemia ym. perusteet tehdään uusiksi sykleittäin ja nyt Arsenalin viimeinen hyvä akatemia/junnu-kultasuoni oli 80-luvulla. Siitä on jo vähän liikaa aikaa. Tämä akatemian selkeä keskinkertaisuus on Wengerin ajan suurimpia epäonnistumisia.

  18. Hyvä akatemia on tietty ihan kiva, mutta katselin tuossa Chelskin ykkösjengiä: siellä on yksi Chelsean akatemian tuotos eikä ihan tuore sellainen. John Terry. Enempi tuo scouttaus on hyvä saada kondikseen ja jos kerran pokaaleja halutaan, jokunen valmis pelimies tarvittaisiin. Ja sellaiseen en wengerin johdolla usko.

  19. Nojoo, mitä ilmeisimmin Gazidisilla ei ole natsoja tässä kohtaa tehdä mitään julistuksia ykkösjengin suhteen, kun valmentajakysymys on levällään. Tyhmäähän se olisikin, kun näkökulma vaihtuu rajusti vahvistuksista, jos valmentaja ei yhtäkkiä olekaan enää Wenger. Kyllä seuraaja haluaa ostaa vahvistuksia, se on selvä, vaikka Wengerin mielestä joukkue olisikin ok. Wengerin käsitykset joukkueen tasosta eivät ehkä enää boardissakaan mene läpi, kun sijoitus on tasoa ynnä muut ja Sanchez kertoo, ettei halua enää pelata luuserijengissä.

  20. Twitter-myrsky. Useat ovat huomanneet, miten Sanchezin piti kannustaa muita Arsenalin pelaajia juhlimaan Mustafin tasoitusta. Pidetäänkö siis Mustafia mulkkuna, vai mistä on kyse? Vai onko tämä tyypillinen Twitterin myrsky vesilasissa?

  21. Kuten Timo viittasi, wenger oli entistäkin arvoituksellisempi: ”I will always support this club and wish that whoever comes in after me goes very well and even much better.”

    Voi tarkoittaa mitä tahansa, mutta miksi puhua seuraajasta, jos se tulisi vasta kahden vuoden päästä… no joo, vain wenger knows. Ja pari muuta jamppaa, joista yhdellä on hitosti nautoja.

    Mut kyl yksi pundit vetää kyllä niin klassista brittilinjaa: Charlie Nicholas haluaisi Brendan Rodgersin wengerin seuraajaksi. Jokin raja sentään. Celticin ois luotsannut Skotlannin mestariksi vaikka Rodgersin mummo – oli elossa tai ei.

  22. Mirror väittää, että tilanne menee niin päin, että boardilla on ”blueprint”, johon Wengerin pitää sitoutua, jos uusi sopimus on syntyäkseen. Kukaan ei tietysti tiedä, millaisia ehtoja boardi voisi asettaa? Voisin kuvitella, että siinä olisi selkeä exit plan seuraajan tien valmistelemiseksi, esim. DoF joka vetää isot linjat, ehkä palkkaremontti tähtien pitämiseksi, taustatiimin uudistaminen, Bouldin asema jne.

    Toivottavasti vuotoja tästä kankeasta ja ilmeisen tuskaisesta prosessista tulee pian. Ja se päätös.

    • Voivat olla jäljillä. On puhuttu kahden vuoden diilistä, mutta sitähän ei kukaan tiedä, millaisesta. Oletus on vain ollut, että wenger jatkaa kuten ennen mutta kovemmalla liksalla. Tiedä häntä.

      • Gadizis puhui kannattajien tapaamisessa muutoksesta – wengerin kanssa tai ilman. Jos boardi oikeasti uskoo, että wenger pystyy johtamaan muutosta, se on enemmänkin uskottelemista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s