8/9 päivää Valioliigaa ja palkkarakenne läpimätä

Tänään alkaa melkoinen putki pelejä Valioliigan osalta ja toki meidän perspektiivistä mukaan mahtuu myös huomisen FA Cup välierä Wembleyllä Manchester Cityä vastaan. En muista koskaan aikaisemmin, että pelejä olisi ollut näin tiheästi eli tämä päivä mukaan lukien seuraavaan yhdeksään päivän aikana liigaotteluita pelataan kahdeksana päivänä. Ainoastaan ensi viikon perjantai on päivä, jolloin Valioliigaa ei ole tarjolla.

Meidän kannalta tietysti liigaotteluissa ei ole paljoa mainitsemisen arvoista. Huomenna on vuorossa FA Cupia, joten viikonlopun sarjapeli on siirretty myöhemmäksi. Näin ollen Leicester on seuraava vastustaja liigassa ja se ottelu pelataan keskiviikkona.

Suoraan sanoen kuitenkaan liigassa ei juuri ole pelaamista vai kiinnostaako jotain oikeasti olemmeko sijalla viisi, kuusi vai seitsemän? Nelospaikka on mennyt ja hyvä niin, sillä Mestreiden liigaan pääsystä ei ole enää vuosikausiin seurannut mitään hyvää. Päinvastoin se on vain antanut Wengerille ja hänen kannattajilleen jakaa ja puolustella tätä hidasta taantumista, joka toki viime aikoina on nopeutunut melkoisesti.

Tämä uutinen on jo lähes kaksi viikkoa vanha, mutta en muista ottaneeni sitä aiemmin esillä, vaikka se on ns. muistilistassani ollut jo pidemmän aikaa. Ox olisi juuri sellainen pelaaja, josta pitäisi kesällä hankkiutua eroon ja olisi pitänyt jo pari vuotta sitten. Sen sijaan Wenger yrittää pitää miehestä kiinni varmasti viimeiseen asti tarjoamalla reilua palkankorotusta ja sellaista palkkaa, jota kukaan muu seura ei maksaisi.

Sky:n jutussa tuli hyvin esille kuinka managerimme on todella luonut palkkarakenteen, joka ei tue kilpailua ja menestystä millään muotoa. Kaikkien pitää tienata paljon ja suurin piirtein saman verran oli taso kentällä mikä tahansa. Toisin sanoen huiput tienaavat liian vähän ja muut aivan liikaa. Sitten se tärkein sääntö on vielä, että yksikään pelaaja ei saa tienata enempää kuin Wenger. Tässä vielä suora lainaus managerimme sanomisista:

Wenger, whose own contract expires at the end of the season, is adamant that the club will not change its wage policy – even if it means losing key players.
In an inflationary market we have to consider the situation as a whole,” Wenger said. We have to dedicate the money for everybody.

Onkin ensiarvoisen tärkeää, että Sanogo tienaa 30 000, Jenkinson 45 000 sekä Gibbs, Ox ja Wilshere 60 000-100 000 puntaa viikossa puhumattakaan Walcottin, Giroudin ja Welbeckin 100 000-140 000 punnasta. Ehkä noista, kuten monen muunkin pelaajamme ansioista olisi ”vähän” varaa leikata, jolloin oikeat huiput tai siis nykytilanteesta puhuttaessa yksikössä huippu saisi tasonsa edellyttämää palkkaa.

Toki kovakaan palkankorotus ei enää pidä Sanchezia seurassa, mutta palkkarakenteen uusiminen on varmasti yksi tärkeä osa joukkueen uudelleen rakennusta sitten, kun joskus Wengeristä päästään vihdoin eroon.