Jatketaan derbytappion ruotimista

Wengerin taktinen osaaminen on äärimmäisen heikkoa ja sunnuntai oli erinomainen esimerkki siitä. Taktiikan muutos kolmen topparin systeemiin on pelkkää kosmetiikkaa ja oman nahan suojelua. Ox on pelannut muutaman hyvän ottelun oikean pakin tontilla uudessa taktiikassa, mutta silti Bellerin olisi parempi vaihtoehto varsinkin otteluun, jossa olemme lähtökohtaisesti se vastaan ottava osapuoli puolustaen enemmän. Jotenkin vain vaikuttaa, että viime aikojen perusteella Bellerinin myyni taitaa olla jo sovittuna tälle kesälle oli kyseessä sitten paluu B*rcaan tai siirtyminen Guardiolan Cityyn.

Entäpä se, että lähdemme puolustamaan, jolloin pääasiassa vastaiskut ovat se mahdollisuus tehdä maaleja. Giroud tähän taktiikkaan on täysin väärä valinta kärkeen ja se todella näkyi. Miehen kanssa ei prässääminen onnistu ja nopeita vastaiskujen on aivan turha edes yrittää pelata ranskalainen ainoana hyökkääjänä. Ylipäätään Giroudin pitäminen viidettä kautta joukkueen ykköshyökkääjänä on täysin sairasta pilaa, mutta valitettavasti managerimme silti vain jatkaa samalla linjalla ottelusta ja vuodesta toiseen.

Özil nyt yleensä on aina heikko kovemmissa peleissä, mutta tämä uusi ryhmitys ei sovi ollenkaan saksalaiselle. Miksei mieluummin viiden alakerta, kaksi puolustavaa keskikenttää ja Özil kymppipaikalle, jolloin piikissä olisi kaksi pelaaja eli Sanchez ja joku muu. No Wengerhän ei kahdella kärjellä pelaa, joten turha odottaa tuollaista ratkaisua. Tässä uudessa ryhmityksessä tuntuu, että Sanchez ja Özil syövät toistensa tilaa ja kummastakaan ei saada parasta mahdollista irti.

Sitten sunnuntain avauksessa oli vielä aiemmin mainitut Monreal topparina, Gibbs laidalla ja Holding jäi penkillä, vaikka olisi varmasti ollut parempi vaihtoehto topparin paikalle kuin kumpikaan kaksikosta Gabriel tai Monreal. Lisäksi Monrealin peluuttaminen tarkoitti surkean Gibbsin olevan avauksessa. Ylipäätään Wengerin mielestä ilmeisesti derby White Hart Lanella oli sitten sopiva paikka laittaa Gibbs ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen avaukseen peräkkäisiin liigapeleihin.

Miksi muuten neljän alakertaan siirryttäessä toisella jaksolla Monreal jatkoi topparina, vaikka Holding olisi ollut käytettävissä samoin kuin joukkueen kapteeni Mertesacker, joka toki ei edes mahdu enää penkillekään. Onneksi tehtiin uusi sopimus ja samaa voi sanoa Giroudin, Coquelinin ja monen muunkin kohdalla.

Kumma ettei Tottenham kuuntele Wengerin neuvoja ja jaa keskinkertaisille pelaajilleen maailmanluokan pelaajien palkkoja. Wengerin puheiden mukaanhan me emme voineet maksaa Kantelle sellaista palkkaa, että olisimme saaneet miehen. Siitähän se varmasti oli kiinni, kun Kante tienaa 110 000 puntaa viikossa Chelseassa ja meillä vaikkapa Wilshere, Xhaka, Welbeck, Giroud ja Walcott tienaavat 100 000-140 000 välillä.

Toki tässä tullaan vain taas siihen tosiasiaan, että pelaajat eivät ole se varsinainen ongelma, vaan Wenger ja niin kauan kuin mies jatkaa ei pelaajien pitämisellä ja uusien hankkimisella ole mitään positiivista vaikutusta joukkueen tuloksiin. Wenger voi jopa hankkia muutaman hyvänkin pelaajaan silloin tällöin surkeiden ja keskinkertaisten ohessa, mutta vastaavasti kun Sanchez menetetään ei se auta mitään.

Ylipäätään hankinnat eivät auta, sillä taktisessa mielessä häviämme muille huippujoukkueille tai oikeammin sanottuna lähes mille tahansa vastustajalle niin ennen pelejä kuin niiden aikana, sillä managerimme reagointikyky otteluiden aikana on täysin olematonta ja vaihdot jo ennakkoon päätettyjä.

Mainokset

7 thoughts on “Jatketaan derbytappion ruotimista

  1. Viasat soppari loppui spudsfiaskoon enkä aio ottaa uudelleen ennen muutosta seurassa.
    Streamilta tulee joku peli varmaan katsottua.

    Yhtään virallista kannattajatuotetta en ole vuoteen ostanut eikä matkaa ole pääkallonpaikalle suunnitteilla.
    Sitten kun seurassa tapahtuu managerin vaihdos ja muutenkin toimintatapojen muutos olen valmis taas vähiä ropojani seuraan panostamaan.
    Saa nähdä montako kautta siihen sitten menee?

    Joku varmaan pitää huonona kannattajana mutta tämä on pienen kannattajan pieni protesti 😈

  2. Onhan Realilla huimat pelaajatkin, mutta Zizou aika hyvin osoittaa, että koutsilla ei tarvitse olla sadan vuoden kokemusta, jotta isotkin ottelut hoituvat.

  3. ZZ ei ole muuten tehnyt vielä jatkosopimusta Real Madridin kanssa ensi kaudesta. Odottaa varmaan viimeiseen asti Arsenalin boardin soittoa.

      • Ja lentokoneet pörräämään ”Wenger out, Zizou in” -plakaattien kanssa. No vitsi vitsi. Zizoun CL-kokemus ei riitä…

  4. Zidane kelpaisi mainiosti, sillä eihän me ens kaudella pelata sieniliigaa.
    Lähetetään Wenger Kiinaan, ei vaihto-/palautusoikeutta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s