Liigan päätöskierros

Näin on jälleen yksi kausi Valioliigan osalta tulossa päätökseen. Enää Everton vastassa Grovella ja homma on siinä. Ilman Middlesbroughin apua ja tai Liverpoolin sulamista emme ole neljän joukossa. Toki periaatteessa Guardiolan Manchester Citykin voi tippua edelleen neljän sakin ulkopuolelle, mutta todennäköisyys asialle on kovin pieni. Tässä vielä kaikki mahdolliset spekulaatiot meidän, Liverpoolin ja Manchester Cityn osalta koskien neljän joukkoon sijoittumista.

Lähtökohtaisesti meillä lienee kolmesta ottelusta pahin ja Liverpoolilla helpoin. Manchester Cityn vieraspeli Watfordia vastaan sijoittuu jonnekin näiden väliltä. Eiköhän City ja Liverpool hoida omat ottelunsa, jolloin meidän tuloksella ei loppujen lopuksi ole mitään väliä. Olisi se toki melkoinen isku Wengerille ja nelospaikkauskovaisille jos Liverpool menettäisi pisteitä, mutta emme pystyisikään voittamaan ilman panosta pelaavaa Evertonia. Tämä on ehdottomasti oma suosikkivaihtoehtoni.

Saa nähdä mikä on ryhmitys tänään. Sunderlandia vastaan oli täysin turha lähteä kolmella topparilla, kun vastustaja oli heikko. Wenger ei kuitenkaan varioi omaa ryhmitystä tai taktiikkaa vastustajan mukaan, vaan sillä millä on pelattu ennekin pelataan myös tulevassa ottelussa.

Tänään saattaisi kuitenkin olla poikkeus luvassa, sillä Sunderland kaatui vasta Ramseyn loukkaantumisesta ainakin osittain johtuneista vaihdoista ja ryhmityksen muututtua takaisin neljän alakertaan niistä johtuen. Muutenkin veikkaan vain kolmen topparin olleen kokeilu ja yritys tyynnyttää kritiikkiä tuloksien oltua heikompia kuin koskaan ennen Wengerin aikana. Nyt voisi olla paluu ns. normaaliin ja samalla kolmen topparilla pelaaminen unohtuu kokonaan. Toivottavasti olen väärässä, mutta veikkaan näin tapahtuvan viimeistään ensi kauden alussa.

Tänään olisi ihan perusteltua pelata kolmella topparilla vastustajan ollessa kovempi, mutta Sunderlandia vastaan se oli turhaa, kun sarjan heikointa joukkuetta vastaan tuskin tarvitsemme kentälle kolmea topparia. Valitettavasti vain Wenger ei tällaisesta perusta, vaan se on aina sama oli vastassa kuka tahansa. Vastustaja tai omat käytettävissä olevat pelaajat eivät ole managerillemme peruste muuttaa mitään.

Saa nähdä mikä tulee tänään olemaan stadionin täyttöaste ja ennen kaikkea mikä se on ns. Lap of Honourin aikana pelin loputtua. Se voisi olla loistava jos Wenger olisi tajunnut ilmoittaa ajoissa lopettavansa tähän kauteen. Toki tällöin koko kevätkausi olisi voinut olla aivan erilainen kuin nyt koko seuran ollessa melkoisen sekasorron ja epätietoisuuden vallassa.

Ilman pientä tai keskikokoista ihmettä emme ole neljän joukossa ensi kaudella. Se on päivän fakta. Ihmeitä kuitenkin tapahtuu jalkapallossa useammin kuin tosielämässä, joten katsotaan kuinka käy, mutta jo puhtaasti katsoessa meidän esityksiä ja kautta kokonaisuutena olisihan Mestareiden liigaan pääsy vääryys. Totuus on, että emme sitä Wengerin johdolla ansaitse ja ennen kaikkea kisaan osallistumisesta emme me goonerit hyödy mitään, vaan luvassa on entistä pahempia nöyryytyksiä tyyliin 10-2.