Viimeistä viedään (ainakin omalta osaltani)

Tässä on viikko vierähtänyt edellisestä omasta päivityksestä. Tuon päivityksen oli myös tarkoitus jäädä viimeiseksi. Tämä onkin enemmän tiedotus vallitsevasta tilanteesta, kiitokset ja viimeiset sanat omalta osaltani.

Mikään ei ole muuttunut viikossa omien ajatusteni suhteen. Päinvastoin voin sanoa, että en näe mitään järkeä tai paremmin sanoen en löydä energiaa ja halua jatkaa blogia seuran nykyisessä tilanteessa.

Kommenteissa esille noussut idea jatkamisesta useamman henkilön johdolla on hyvä, mutta todellisuudessa hiukan epäilen sitä, koska edes yhtä halukasta jatkajaa ei ole ilmoittautunut kommenteissa. Tietysti on eri asia olla vastuussa päivittämisestä yksin kuin useamman henkilön kanssa. Varmaan joku seitsemän kirjoittajan ryhmä eli jokainen kirjoittaisi esim. kerran viikossa olisi optimaalinen, mutta ehkä todellisuus on kuitenkin jotain muuta ja Henten tavoin uskon enemmän tähän yhden kirjoittajan malliin.

Nöyrä kiitos kuluneista vuosista tämän blogin parissa teille lukijat ja kommentoijat. Yli 10 vuotta on huikean pitkä aika. Homma jakautui Henten kanssa aikalailla puoliksi. Itselläni on ehkä lukumäärällisesti muutama päivitys enemmän, mutta vastaavasti Hente voittaa sisällön laadussa vähintään saman verran.

Ehkä jonain päivänä tulee hetki jolloin olemme päässeet eroon Wengeristä ja Kroenkesta. Tuolloin voin harkita uudestaan tämän harrastuksen jatkamista. Riittäisi jopa, että pääsisimme toisesta eroon, mutta molempien jatkaessa en vain näe mitään toivoa ja syytä jatkaa saman jauhamista. Kaikki oleellinen on omalta osalta sanottu vuosien aikana ja mikään ei todella ole muuttumassa parempaan suuntaan, vaan päinvastoin hitaasti tai nopeasti heikommaksi.

Kaiken kaikkiaan tämä harrastus oli iso osa elämääni vuosien ajan ja mikä parasta sen kautta tapasi ja tutustui moniin uusiin ihmisiin. Se ei häviä mihinkään, vaikka blogi loppuu joko väliaikaisesti tai lopullisesti.

Hyvää kesää ja parempia tulevia kausia haluaisin myös toivottaa, mutta en pysty, sillä se olisi valehtelua ainakin jos puhutaan lähivuosista. Edelleen jos halukas jatkaja tai jatkajia löytyy niin ei muuta kuin kommenttia ja hoidetaan käytännön järjestelyt kuntoon.

Ehkä jonain päivänä vielä jatketaan paremmissa merkeissä..

Mainokset

32 thoughts on “Viimeistä viedään (ainakin omalta osaltani)

  1. Iso Käsi Villelle näistä vuosista ja Hentelle aikaisemmista 🙌
    Toivon todella että blogi jollain tavoin jatkuisi vielä, tulee muuten aikamoinen tyhjiö elämään 😵

  2. Ymmärrettävä ja ryhdikäs päätös.

    Sitten tämä blogi varmaankin loppuu, kuten Hente valotti. Sääli, sillä blogiin on omasta mielestäni liittynyt mukava yhteisö ja keskustelukulttuuri.

    Olisin voinut ilmoittautua osaksi viikottaista vuororinkiä (1 x viikko ehkä juttua irtoaisi, en tiedä), mutta tämä ehdotus löyhemmästä ja vierailijapainotteisesta palstasta ei näytä saavan tarpeeksi kannatusta, joten eipä siinä sitten mitään.

    Edelleenhän tässä jokainen pohtii omaa aktiivisuuttaan, kun Wenger ei ole päässyt täysillä näyttämään, että KAIKKI menee jälleen kuten aiempinakin kesinä. Niin varmasti meneekin, mutta vielä ei ole Sanchez lähtenyt ja epäkiinnostavia 2 milj. jamppoja kärrätty tilalle,

  3. Hyvää kesää Ville ja kiitos. Onnea valitsemallasi tiellä ja toivottavasti joskus tulevaisuudessa saamme nauttia kynästäsi, jos ei muuten, niin vaikka vieraskynän voimin.

  4. KIITOS ja kaikkea hyvää 👏👏Toivottavasti näissä merkeissä joskus vielä kohdataan 🙏

  5. Nöyrä kiitos ja kumarrus.en kovin usein kommentoi itse mutta joka päivä luen blogin+kommentit.toivottavasti jäähyväiset ei ole lopullisia ja joskus vielä homma jatkuu.

  6. Ymmärrän päätöksesi ja sen perustelut hyvin, olen täysin samaa mieltä kanssasi seuran tilasta ja tilanteesta. Näin ollen kiitos ja kumarrus kuluneista vuosista sekä sinulle, että Hentelle. Itse tuli blogia luettua melkein alusta alkaen. Itseä harmitti todella paljon kun Hente aikanaan lopetti, koska hänellä on niin timanttinen tyyli kirjoittaa. Jatkoit kuitenkin tätä blogia erittäin asiallisesti vaikka aluksi toisin epäilin. Toivottavasti blogi jatkuu joskus tulevaisuudessa, kuitenkin vasta sitten, kun välttämättömiä muutoksia seuran tilassa on tapahtunut.

  7. Kiitos Villelle ja muillekin vuosien varrella kirjoittaneille!

    Aukkohan tästä jää, etenkin kun en esimerkiksi facebookia seuraa ollenkaan (enkä siis edes tiedä mitä sisältöä siellä on – jos mitään).

    Itsekin olisin voinut Rutopistin tavoin välillä kirjoitella talouspainoitteisia tekstejä Arsenalin ympäriltä ja valottaa hieman mahdollisia syitä lukujen takana.

    Haikea on fiilis, siitä ei pääse mihinkään.

  8. Blogi on kuulunut päivittäiseen lukuvalikoimaan liki kuuden vuoden ajan. Vaikken ole tänne paljoa kirjoitellut, on tämä ollut erinomainen henkireikä Arsenalin kannattamisen tuskan jakamiseen.

    Kiitokset kaikille. Toivoisin, että tämä blogi jatkuisi vaikka kerran viikkossa tulevalla päivityksellä, jotta samanhenkiset kannattajat voisivat käydä muuallakin kuin fb:ssä keskustelua Arsenalin tilanteesta

  9. Todella harmillinen, mutta täysin ymmärrettävä päätös. Nöyrä kiitos kaikille blogin eteen töitä tehneille!
    Minullakin toiveissa olisi, että blogi jossain muodossa voisi jatkua. Esimerkiksi kerran viikkoon ilmestyvä ”viikkokatsaus” tyylinen ratkaisu saattaisi toimia. Jos julkaisupäivä olisi esimerkiksi perjantai, niin samalla avautuisi kaikille aktiivisille Goonereille mukava keskustelu/kommentointipalsta sekä otteluennakoille että jälkipuinneille. Tämä on visuaaliseltakin ilmeeltään mielestäni facebookin kommenttikenttiä yms. huomattavasti selkeämpi.

  10. Kiitos ja Kumarrus Hentelle, Villelle sekä kaikille muillekkin matkassa mukana olleille.

    Toivottavasti blogi jatkuu joskus tulevaisuudessa. Fb:tä en ole koskaan käyttänyt, enkä halua käyttää.
    Tämä blogi on ollut mahtava foorumi niin ilojen kuin surujenkin jakamiseen.

    Ilmoitelkaa tällä alustalla, jos jotain alkaa jatkossa tapahtua.

    GOYG

  11. Kiitos vielä uudemman kerran kaikille kirjoittajille!

    Suuri harmi, että homma loppuu, mutta ehkä parempi niin, jos homma ei ole enää mielekästä, eikä mitään uutta annettavaa enää ole. Onhan nämä loppuaikojen tekstit olleetkin hieman yksipuolisia. Kuitenkin ovat olleet tärkeitä ja olen ne päivittäin lukenut.

  12. Kiitokset Villelle ja Hentelle. On tullut luettua blogia ahkerasti, mutta välistä on kyllä pitänyt pitää taukoa tästä ja arsenalistakin. Keljuttanut niin..
    Olis hienoa jos joku blogi syntyisi suomigoonereille. Ei tule tuolla Facebookissa oltua niin kyllähän tässä vähän tyhjän päälle jää😀
    Toimisikohan tuo blogi, jos siitä parilla päivityksellä viikossa pyörittäisi muutama ukko?

  13. Iso kiitos Villelle ja Hentelle sekä muillekin kirjoittajille! Toivotaan että jotain jatkoa vielä löytyisi. Silly season vielä varmasti menee, mutta tyhjiön ymmärtää todella vasta uuden kauden kynnyksellä.

  14. Kiitos blogista Ville ja hyvää jatkoa, päätöksen ymmärtää.

    Toivottavasti homma jatkuu joskus hamaassa tulevaisuudessa.

  15. Joo suuri kiitos kaikille blogisteille. Itse ryhdyin vasta pari vuotta sitte seuraamaan tätä blogia joten Villen kynäilyt ovat tuttuja.
    Ja ymmärrän täysin Ville sun turhautumises.
    Niinkauan ku nää 2 mätäpaisetta johtaa seuraa nii mitäänsanomaton nysväys jatkuu.
    Ehkäpä joskus joku tohtori nämä mätäpaiseet poistaa ja Arsenal alkaa tervehtyä ja saisimme nauttia joko Villen tai jonkun muun/muiden kirjoituksista.
    Pidähä ansaittua ”lomaa” Ville
    -Piresgun-

  16. Kiitokset Villelle ja Hentelle.
    Voin myös ilmoittautua kerran viikossa kirjoittamaan vieraskynä periaatteella, jos tätä ratkaisua päädytään kokeilemaan

  17. Kiitos Ville ja Hente.Samaa mieltä ,olis kiva edes pelipäivinä lukea tuore päivitys ja sit siihen vois kommentoida vaikka seuraavan viikon…

  18. Orpo olo tulla blogiin ja ei ole uutta tekstiä tarjolla :/ Toivoin löytäväni viiltävää syväanalyysiä uudesta hankinnastamme, mutta näköjään ainakin toistaiseksi blogin viimeinen sana on sanottu. Erittäin harmillista, mutta toivottavasti blogi saa vielä uutta tuulta siipiensä alle.

  19. Jälleen kerran, SIIS HUHUJEN MUKAAN Sanchesia viedään Bayerniin. Viikkoliksa olis vaatimattomat 480 000 euroa.
    Myös Bellerin haluais jättää seuran. Outoa, vaikka Arsenen Wenger jääkin….

    • Missäs niin lukee että bellerin haluaa jättää seuran?taitaa olla roskalehtien juttuja.mies oli kuitenkin itse twiitannut että älkää uskoko kaikkea mitä lehdissä lukee.

  20. ”Ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään, olettakaamme, että kaikki käy hyvin.”
    – Mauno Koivisto

  21. Ton Belleriniin liittyvän kommentin oli skriivannu siis nimimerkki Piresgun. En muista missä perkeleen foorumissa tuli vastaan. Tais olla jalkapallo ”uutisissa” jotka tietysti siteeraa kaikkia huhuja mitä vaa maailmaala liikkuu.
    Siksi kirjoitinki isolla että HUHUJEN mukaan.
    -Piresgun-

    • Mundo Deportivossa seisoo tuo ainakin. Espanjalainen lehti siis, ei mitään hajua mikä paperi siellä on luotettava ja mikä ei.

  22. Vaikka monesti eri mieltä kirjoituksista olinkin ja hammasta purren sai lukea 🙂 niin suuri ja nöyrä kiitos silti vielä tästä blogista! Toivottavasti jatkuu joskus myöhemmin paremmissa ja toiveikkaimmissa merkeissä!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s