Täysi kriisi päällä seurassa kolmen kierroksen jälkeen ja täysin odotetusti

Liverpool – Arsenal 4-0 (2-0)

Tämä on jälleen yksittäinen päivitys lähinnä omaksi terapiaksi, vaikka oli muutama kommentti ilmestynyt eilisen pelin jälkeen edellisen päivityksen yhteyteen.

Ensinnäkin haluan sanoa, että eilinen oli täysin odotettavissa ja kuinka se voi tulla enää kenellekään yllätyksenä? Tulos oli juuri sellainen, joihin olemme saaneet viimeisten vuosien tai oikeammin viimeisen 10 vuoden aikana tottua koko ajan kasvavassa määrin.

Miten eilinen tai ylipäätään kauden alku olisi voinut olla mitään muuta kuin täydellinen katastrofi? Mitään merkittävää ei ole muutettu seurassa, vaan yli 10 vuotta sitten pelin huipulta ja kehityksen kelkasta tipahtaneelle managerille annettiin kahden vuoden jatkosopimus vastoin kaikkea järkeä kahden miljoonan palkankorotuksella palkkioksi sarjasijasta viisi ja Eurooppa-liigapaikasta.

Ei voi kuin todeta, että erityisesti viime keväänä ja tietysti jo vuosia sitä ennen Wengeriä kannattaneet ja edelleen kannattavat saavat tällä hetkellä juuri sitä mitä ovat tilanneet. Tämä on täydellisesti sitä mitä he tilasivat kahden vuoden verran lisää vai luulivatko he todella managerimme muuttavan jotain oikeasti tai edes olevan siihen ylipäätään kykenevä? Jos luulivat, niin se on maailmanluokan itsepetosta, ei tosin mitään verrattuna siihen minkälaista kannattajien pettämistä Wenger etupäässä, mutta myös seuran omistajat ja johto ovat jo Highbyrylta muutosta asti harrastaneet.

Sanoin jo kauan sitten, että muutos kolmen topparin systeemiin ei ratkaise mitään. Kyse ei ole siitä mikä on paperilla ryhmityksemme, kun puolustamista ei harjoitella yhtään sen enempää joukkueena tai pelipaikkakohtaisesti oli kentällä kolme tai kaksi topparia. Myöskään aiemmista virheistä ei edes yritetä ottaa oppia vai miten muuten pystyy selittämään, että tälläkin kertaa Wengerin mielestä oli loistava ajatus lähteä korkealla pelaavalla puolustuslinjalla Manea, Salahia ja kumppaneita vastaan Liverpoolin aktiivisen prässin tuskin ollessa minkään sortin yllätys.

Viime kauden loppu antoi valheellisen kuvan kolmen topparin systeemistä, sillä suurin osa vastustajista oli vailla mitään panoksia otteluissa ja jo täysissä kesälomatunnelmissa. Stoke oli täydellinen esimerkki aiheesta. Tuskin oli sattumaa, että se ainut voittomme kahdeksaan otteluun Britannia Stadiumilla tuli viime keväänä kotijoukkueen pelatessa ilman mitään panosta ja sitten tällä kaudella palattiin taas normaaliin päiväjärjestykseen eli ottelusta poistuttiin ilman pistettäkään, kun kotijoukkuettakin kiinnosti.

Ilman Leicester pelin viimeisen 10 minuutin kahta maalia olisimme nollilla kolmen pelin jälkeen ja sekään ei olisi ollut mikään huutava vääryys. Toki kolme pistettä nyt on aivan tyhjän kanssa, kun tavoite pitäisi olla mestaruudesta pelaaminen. Toki näinhän se ei ole ollut ties kuinka pitkään aikaan, eikä koskaan enää Wengerin johdolla myöskään tule olemaan.

En jaksa edes suuremmin aloittaa siirtopuuhista ja jatkosopimuksista, sillä niiden osalta tilanne on aivan yhtä kauhea kuin esityksemme kentällä. Kummassakaan ei ole mitään punaista lankaa ja hommat ovat pahemmin sekaisin kuin ties kuinka pitkään aikaan. Minkään osalta seurassa ei voi sanoa valoa näkyvän tunnelin päässä ja se on äärimmäisen raskasta kannattajan silmin katsottuna.

Saa nähdä montako paniikkihankintaa tulee tällä kertaa, sillä ilmassa ovat hyvin pitkälti samat merkit kuin vuonna 2011 Manulle kärsityn 8-2 häväistyksen jälkeen? Sanchez, Ox ja Mustafi ulos ja tusinaa sisään hirveällä ylihinnalla kolmen tai neljän pelaajan verran, vaikka edes edellisistä ylijäämäpelaajista ei ole päästy edes välttävästi eroon? Ei yllättäisi ainakaan itseäni pätkän vertaa.

Kolme pinnaa kasassa kolmen kierroksen jälkeen kärjen ollessa kuusi pistettä karussa, Eurooppa-liigan pelit ja muutenkin koko seura ihan sekaisin joukkueen esityksistä sopimustilanteisiin. Tämä on kuitenkin se mitä AKB:t eli Arsene PLC:n kannattajat viime keväänä halusivat, joten nauttikaa nyt täysin rinnoin Stoken ja eilisen kaltaisista otteluista ja tuloksista, sillä niitä on paljon lisää luvassa Wengerin johdolla. Valitettavasti me muut Arsenalia kannattavat, ei siis Arsenea, joudumme myös näkemään ja kokemaan tämän täysin saman ”Groundhog Day´n” vuosi ja kohta vuosikymmen toisensa jälkeen.

Mainokset

15 thoughts on “Täysi kriisi päällä seurassa kolmen kierroksen jälkeen ja täysin odotetusti

  1. Syvissä vesissä ollaan kun jo tässä vaiheessa kautta on ilmassa pelkkiä uhkakuvia. Enään vaan saa jännittää mitkä niistä materialisoituvat. Varmasti pahin vaihtoehto on pelaajaruletti loppumetreillä missä Allu & co lähtee ulos ja tilalle raahataan laput silmillä Santosin jne. tasoista jengiä…

  2. Onhan tämä nyt ihan perseestä. Pelaajatkaan ei enää välitä miten joukkue pelaa. Uppoava laiva, kunnes Wenger lähtee.

  3. Ei tule mieleen yhtään huippuseuraa, jossa kauteen lähdetään avainpelaajien sopimustilanteen ollessa täysin levällään. Arsenalin toimistolla on joko läjä amatöörejä tai sitten heillä(kään) ei ole mtn mahkuja tehdä duuniaan, kun päättämätön kaksikko wenger & gadizis huseeraavat.

  4. Olen miettinyt tota tilannetta toimistolla. Muutaman tähtipelaajan sopimus päättyy ensi kesänä ja useamman avaus-/rotaatiopelaajan sopimukset seuraavana kesänä. Mitään konkreettista näiden uusimiseksi ei ole tehty, vaan homma on leviämässä käsiin.

    Tästä salaliittoteorioinnissa päästiin siihen, miten Stan on hoitanut muut seuransa. Voisiko taustalla olla se, että Stan maksimoi voittonsa. Globaali kannattajakunta ja muhkea TV-sopimus takaavat melko tasaisen kassavirran. Entä jos kulurakennetta halutaan nyt hilata alemmas ja alkaa ”kilpailla” sijoista 10-16. Tällöinhän kassavirta todennäköisesti vahvistuisi tuntuvasti ja rahaa jäisi reilusti pumpattavaksi ulos seurasta. Toisaalta, tämä ei tietenkään ole hyvä strategia Arsenalin arvon maksimoimiseksi, mutta toisaalta jos ei ole myymässä niin mitäs väliä sillä on?

    Ihan en jaksa uskoa siihen, että Wenger haluaa ajaa joukkueen perikatoon – eli sinne mihin nyt olemme suunnistamassa. Olisiko tässä taustalla nyt merkittävämpi ”masterplan”?

    No, itse jatkan hiljaista mielenosoitustani, enkä osta fanikamaa enkä matkusta paikalle ennen kuin seura näyttää minulle riittävää ambitiotasoa.

  5. Täytyy nyt aavistuksen korjata Villen sanomaa. Kyllä tunnelissa valo näkyy – junan keulasta kajastaa. Tästä tulee vielä huikea yhteentörmäys ja mediahuomiossa voimme onnitella itseämme Valioliigan kiistattomana kärkiseurana.

    Luettavaa, katseltavaa ja kuunneltavaa tulee riittämään ähkyksi asti, olkoonkin pienen pienenä ongelmana, että sen tulisi kiinnostaa myös meitä Arsenalin kannattajia. Muillehan tämä kaikki on mitä vauhdikkainta sirkushupia.

  6. Wengerille pitää vaan nyt antaa työrauha ja lisää aikaa.
    Niin no palkkatasoa vois toki hieman korottaa
    -Piresgun

  7. Transfer deadline day.

    Gibbo lähti, 8 m£, ei haittaa. Monreal ja Kolasinac pelaavat samalla paikalla. Ox lähti pooliin 😦 40 m£ kiva summa pelaajasta, mutta myytiin PL-joukkueelle ja vaan Bellerin osaa pelata oikealla puollella, ehkä Holding tai Maitland-Niles.

    Puolustajista alkaa pikkuhiljaa olla pulaa. Kestääkö Kossin akillesjänne? Voiko Chambersiin ja Holdingin luottaa? Tässä tilanteessa ja muutenkin alan ainakin minä miettiä jos Wenger itse tietää minkä takia hän haluaa päästä Mustafista eroon? Skohdran on ainakin omasta mielestä melkein yhtä hyvä kun Koscielny varsinkin hyökkäyssuunnassa. Kuinka voi edes harkita että uusi potentiaalinen Silvestre (Evansia) voisi korvata häntä? Myynti ilman korvaaja olisi aika vaikea nielaista kun ox, gibbo ja gabriel ovat jo lähteneet.

    Sanchez vielä, lähteekö hän tänään shittyyn? Ja jos hän lähtee tuleeko joku tilalle?

  8. Miten vitussa tää joukkue on voitu kusta näin pahoin? Wenger hymyilee Ranskan ja Hollannin välisessä ottelussa 0-4 tappion jälkeen tyytyväisenä ja samalla jätetään koko joukkue retuperälle.

    • Olihan aika käsittämätöntä että siirtoikkunan viimeisenä päivänä älytöntä ylipalkkaa nauttiva valmentaja on seuraamassa maaottelua 😈
      Mahdollista vain Arsenalissa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s