Wenger ei voita valmennusurallaan europokaalia – eilinen täydellinen esimerkki miksi ei

Arsenal – Atletico Madrid 1-1 (0-0)

Eilinen ottelu oli ensimmäinen pitkästä aikaa, jolloin pelissä oli omalta osalta enemmän tunnetta. Toki West Hamia vastaan jo viikonloppuna toivoi voittoa, koska viikko sitten saimme tietoomme parhaan punavalkoisen uutisen yli 10 vuoteen.

Pelkkä tunne ja voiton toivominen ei kuitenkaan riitä muuttamaan tosiasioita miksikään viheriöllä. Silti jo se, että voi kannattaa joukkuetta jälleen toivomatta tappioita on ensimmäinen askel kohti parempaa huomista. Kentällä se ei kuitenkaan näy vielä millään tapaa, vaikka tunnelma oli parempi Emiratesilla kuin ties kuinka pitkään aikaan.

Käyttäisin termiä näennäisen hyvä esitys. Näitä on nähty Wengerin johdolla niin lukemattomia kovissa paikoissa, että eilinen ei ollut minkään luokan yllätys ja Griezmanin tasoitus ja otteluparin jo tässä vaiheessa lopullisesti ratkaissut maali oli vain lähinnä ajan kysymys. Joukkue ei vain osaa puolustaa, sillä ei ole johtajuutta nimeksikään, edellisistä virheistä ei opita mitään ja managerimme taktinen osaaminen on pari vuosikymmentä nykypeliä jäljessä.

Voitteko kuvitella mitkä olisivat olleet lukemat jos ulosajo olisikin tullut meille ja olisi pelattu Madridissa? No oikeastaan ei tarvitse edes kuvitella, sillä olimme viime kaudella vastaavassa tilanteessa Bayern Munchenia vastaan. Tuolloin yhteislukemat olivat murskaavat 10-2 ja yhden ottelun 5-1 ja tuolloin me olimme vielä kotijoukkue.

Tuolloin Wenger ei puhunut mistään muusta ja selitellyt pelin jälkeen millään muulla kuin Koscielnyn ulosajolla. Entäpä miten oli nyt, kun Atletico pelasi lähes koko ottelun 10 pelaajalla ja vieläpä vieraskentällä? Ei sanakaan tuomaritoiminnasta. Yllättyikö joku? Jos yllättyi niin, tuskin olet seurannut seuramme touhuja kovinkaan paljoa viimeisen 10 vuoden aikana.

1-0 voitto olisi antanut jonkinmoisen mahdollisuuden finaalipaikkaan, vaikkakin uskon, että Simeonen ryhmä vajaan viikon päästä olisi tuonkin tuloksen kääntynyt edukseen kotiottelussaan. Nyt pakkovoiton tai vähintään maalillisen tasurin hakeminen Atleticon uudelta stadionilta kuulostaa ainoastaan mahdottomalta tehtävältä.

Atletico ei ole päästänyt maaliakaan 11 viimeiseen kotiotteluun ja koko kaudella La Ligassa sen päästettyjen maalien sarake kotipeleissä näyttää neljää (4)! Neljä maalia omiin koko kaudella liigapeleissä kotikentällä. Voin sanoa, että Simeone kelpaisi paremmin kuin hyvin ja olisi oma suosikkini uudeksi manageriksemme Allegrin ohella. Ei valitettavasti tule tapahtumaan.

”Hauska ja helppo” viikko sen kuin jatkuu tästä, kun matkustamme sunnuntaina Manchesteriin Old Traffordille Manun vieraaksi. Wenger kierrättää rajusti miehistöä, jotta ihme Espanjassa torstaina olisi mahdollinen, vaikka todellisuudessa se ei ole. Kierrättäminen ainoastaan tarkoittaa, että Mourinho tulee jälleen lyömään Wengerin rumin lukemin? Sanchez tietysti tekee vähintään kaksi maalia ja muutenkin jännittää lähinnä ovatko lukemat 4-0, 6-0, 8-2 vai 9-3, joka olisi taas yksi ns. ennätys managerimme tilastoihin.

On muuten kumma, että nyt Wengerin saatua potkut ns. nätillä tavalla ei maailman suurimmat seurat tai ylipäätään mikään seura ole vielä napannut miestä tai edes osoittanut minkäänlaista kiinnostusta. Eikö aina Wengerin toimesta toitotettu viimeiset 10 vuotta, että mies teki meille palveluksen ja voisi valita minkä tahansa seuran valmentajan pestin maailmasta. Varmaan ihan lähipäivinä managerimme puhelin täytyy yhteydenotoista niin Real Madridin, Barcelonan kuin PSG:nkin suunnalta..

Tähän samaan aiheeseen liittyen oikein voisi toivoa, että Wenger jäisi Valioligaan ja goonerit saisivat laulaa ”Arsene Wenger, we want you to stay”, kuten meille on laulettu lähes joka stadionilla viimeisten vuosien aikana liigapeleissä.

Eilisenkin pelin ratkaisu oli puolustaminen ja kuinka surkeaa se on meillä ja on ollut sitä jo ties kuinka kauan. Siitä voi ottaa aasinsillalla loppuun lainauksen Onlinegoonerin forumilta:

This is a man who inherited the best back 5 in the world and is leaving us with one of the worst.

Wind of change – 10 vuotta liian myöhään, mutta joka tapauksessa viimein uusi alku meille goonereille

En uskonut näkeväni tätä tilannetta vielä vuoteen tai oikeastaan useampaankaan, sillä pelkäsin Wengerin jatkosopimuksen olevan se todennäköisin lopputulos taas kerran, vaikka kaikki mahdolliset merkit niin kentällä kuin sen ulkopuolella osoittivat täysin päinvastaista.

Koko perjantai meni hymy huulilla ilmoituksen jälkeen, sillä tätä uutista oli odotettu se 10 erittäin pitkää vuotta. Vihdoin voi odottaa tulevaisuudelta jotain. Nyt tulevaisuus on toiveikas tai vähintäänkin voi sanoa, että jo ennen kauden alkua ei voi tietää mitä tapahtuu, kuten on ollut viimeisen noin vuosikymmenen. Uskomaton tunne kuinka jälleen voi toivoa voittoja peleistä, eikä vain pelätä, että yksittäiset satunnaiset voitot antavat Wengerille mahdollisuuden jatkaa managerina tulevinakin vuosina.

Ennenkin olen sanonut, että olen äärimmäisen kiitollinen Wengerin ensimmäisestä kahdeksasta tai kymmenestä kaudesta managerinamme, mutta jälkimmäiset 10-12 ovat suurimmaksi osaksi olleet sellaista tuskaa, että mitään kiitosta en omalta kohdaltani pysty antamaan enää tässä vaiheessa ranskalaiselle.

Wenger sai olla seurassa paljon pidempään kuin tekeminen ja taso olisi pitänyt riittää, vaikka huomioon otetaan alkupuolen loistava menestys. Missään muussa (suur)seurassa tämä ei olisi tullut kysymykseenkään.

Sinänsä ymmärrän, että kymmenet entiset ja nykyiset keskinkertaiset pelaajamme jakavat vuolaasti kiitosta Wengerille, sillä kaikki olivat ylipalkattuja ja saivat pelata yhdessä maailman suurimmassa seurassa managerimme ansiosta. Useat saivat pelata ja olla palkkalistoilla vuosikausia, vaikka jo nopeasti kävi selväksi, että taso ei vain riitä meidän kokoluokan seuraan.

Kertoohan se paljon, että Wengerin uran kohokohdat ovat kohta 15 vuotta siiten. Jos Wengerin ja Arsenalin tiet olisivat eronneet esim. surullisen 2007-2008 kauden jälkeen olisi omakin mielipide aivan eri ranskalaisen tekemästä työstä seuramme hyväksi. Valitettavasti vain Wenger teki sen mitä pelkäsin jo kauan ja olen aiemminkin kirjoittanut eli olemme nyt huonommassa jamassa kuin Wengerin tullessa seuraan.

1994 voitimme seurahistorian ainoan europokaalin George Grahamin johdolla ja Wengerin ottaessa haltuun seuramme olimme liigasijoitukselta korkeammalla kuin Wengerin lähtiessä tämän kauden päätteeksi. Kaiken huippu on, että joku kehtaa verrata Wengeriä Fergusoniin ja Manun menestykseen. Wenger oli ensimmäisen vajaa 10 vuotta voittaja ja hyväksyi ainoastaan ykkössijan, mutta jälkimmäisen puoliskonsa aikana managerimme muuttui voittajasta häviäjäksi ja tyypiksi, joka aina vain alensi rimaa sitä mukaa mitä joukkueensa iskukyky heikkeni. Tätä en tule koskaan antamaan anteeksi.

Se menneestä ja nyt kuitenkin ollaan aivan uudessa tilanteessa, jossa tulevaisuus näyttää ainakin osittain hyvältä ja lupauksia antavalta. Toki edelleen seuran omistajana Kroenke on suuri kysymysmerkki ja herättää täysin syystä suuria pelkoja. Silti uskoisin palkkabudjettimme ja yleisen taloustilanteen olevan sellainen puhumattakaan seuran koosta ja tunnettavuudesta, että lähes jokainen manageri maailmassa on kiinnostunut ottamaan managerin pestin vastaan. Maksamme pelaajille lähes saman verran palkkaa tälläkin hetkellä kuin esim. Man City, ManU tai Chelsea. Luvuissa ei todellakaan ole suurta eroa, vaikka sijoituksissa ja pisteissä sarjataulukossa on valtavasti.

Lyhyesti tiivistettynä kiitos Wenger vuosista 1996-2006, mutta vuodet 2006-2018 ovat jotain sellaista mitä en voi koskaan antaa anteeksi. Ne olivat managerimme egon ja itsepäisyyden aikaa, jossa vain sillä oli väliä. Wenger kuvitteli olevansa suurempi kuin seura ja mikä pahinta sen annettiin tapahtua niin johdon kuin kannattajien toimesta. Se jakoi kannattajakunnan täysin kahtia ja saa nähdä palaako tilanne edes ennalleen tulevaisuudessa.

Joka tapauksessa olihan tämä mahtava uutinen ja paljon suurempi kuin yksikään voitto viimeisen 10 vuoden aikana. Jo tämän toteaminen kertoo siitä kuinka syvällä ollaan oltu ja periaatteessa ollaan toki vieläkin, vaikka viimein tunnelin päässä alkaa näkyä valoa.

Oma suosikkini olisi ehdottomasti Allegri uudeksi manageriksi. Simeone kävisi aivan yhtä hyvin, mutta en usko argentiinalaisen olevan saatavilla toisin kuin Allegrin, joka uutisoinnin mukaan on valmis seuraavaan haasteeseen urallaan Juventuksen ja Italian dominoinnin jälkeen.

Elämme jännittäviä aikoja viimein ja sama kuka sieltä tulee, niin ei se voi mennä huonompaan suuntaan. Silti jos toiveen saisi esittää niin ei sentään Rodgersia, Artetaa tai Henryä. Allegrin lisäksi kelpaisi paremmin kuin hyvin Ancelotti, Tuchel, Jardim, Sarri tai vaikka Nagelsmann.

Parasta joka tapauksessa on välittömästi tämän ilmoituksen jälkeen se, että enää ei tarvitse miettiä ja toivoa joukkueen häviävän pelejä, jotta Wengerin aikakausi ja tämä sama kauheus ei jatkuisi tulevaisuudessa. Nyt voi olla taas täysin joukkueen takana ilman pelkoa, että voitto tai voitot vain pitkittävät kärsimystä ja hidastavat toipumisprosessin alkua.

Otetaan malja, pintti tai ihan rehellisesti vain olut Suomigoonerit tämän uutisen kunniaksi, sillä 20.4.2018 jää todella historiankirjoihin seuramme osalta, vaikka kyseessä ei ollutkaan pelipäivä tai merkittävä pokaalivoitto.