Kaksi peliä kautta takana – mitä opittu ja mitä tiedossa?

Kauden alku oli paperilla lähes pahin mahdollinen ja myös todellisuus tulosten muodossa todisti sen. Kaksi ottelua ja kaksi tappiota on karmea aloitus. Turha sitä on kieltää, mutta sitten samalla kannattaa kuitenkin muistaa tosiasiat tulosten taustalla.

Yli 10 vuotta olimme Wengerin johdolla taantumassa ja todellisen huipun alapuolella. Ongelmat sen kuin vain kasaantuivat eri osa-alueilla ja suunta oli ainoastaan alaspäin ja lopuksi melko jyrkästi, kuten kaksi viimeisintä vuotta ilman Mestareiden liigan pelejä osoittivat.

Tämä täytyy ottaa huomioon siinä kuinka uuden valmennuksen ja ennen kaikkea Emeryn tekemisiä arvioidaan. Tuskin maailmassa olisi sellaista manageria/valmentajaa, joka taikoisi meidät mestariksi tai edes lähelle sitä vuodessa tai edes kahdessa, kun otetaan huomioon mikä on lähtötilanne joukkueessa ja kaiken lisäksi siinä kuka omistaa seuran ja kuinka vähän Kroenke on lopulta halukas panostamaan urheilulliseen menestykseen jos se tarkoittaa edes kohtalaista panostusta siirtomarkkinoilla puntien muodossa.

Käytimme kesällä huomattavasti vähemmän siirtoihin kuin esim. sarjanousija Fulham. Eipä jää paljon epäselvää millä tavalla Emeryn kädet ovat sidotut ja kuinka omistajamme ei välitä mistään muusta kuin oman henkilökohtaisen omaisuutensa kasvattamisesta ilman minkään valtakunnan panostusta puhumattakaan riskinotosta.

Joka tapauksessa nyt en jaksa mennä yhtään enempää Kroenkeen, joka on todella surkea omistaja rakkaalle seurallemme. Enemmän olen kiinnostunut mitä viheriöllä tapahtuu kaikesta muusta huolimatta. Emery on kaikin puolin vaikuttanut hyvältä valinnalta, mutta silti vain tuloksilla on loppujen lopuksi merkitystä huippujalkapallossa tällä tasolla. Se on vain karu totuus ja jos sitä ei ole valmis hyväksymään niin valehtelee itselleen ja kannattaa ehkä siirtyä jonkin muun ”harrastuksen” pariin.

Vielä on aivan liian aikaista vetää mitään johtopäätöksiä Emeryn tekemisistä. Silti kannattajana siihen itselläni on oikeus tai pikemminkin seuraavassa jotain mikä on itseäni häirinnyt, vaikka valtaosin olen erittäin tyytyväinen uuden päävalmentajamme tekemiseen.

Ensinnäkin pelaajavalinnat avaukseen molemmissa pelatuissa otteluissa ovat olleet usean pelipaikan kohdalla mielestäni pielessä tai ainakin vääriä. Ensimmäisessä City pelissä vielä ymmärsin jotenkin Lichtsteinerin ja Torreiran penkityksen, sillä molemmat pelasivat MM-kisojen jatkopeleissä ja näin ollen harjoituskausi jäi todella vajaaksi ottaen huomioon lisäksi siirtymisen uuteen joukkueeseen ja liigaan. Kuitenkin jo Chelseaa vastaan molempien olisi pitänyt olla avauksessa Bellerinin ja Xhakan tilalla.

En voi myöskään ymmärtää millään tapaa, että kesän toiseksi kallein hankitamme Leno istuu penkillä ja kaksi hyvin keskinkertaista ellei heikkoa kautta pelannut Cech jatkaa avauksessa. Kai nyt yli 20 miljoonan punnan hinnalla maalivahdin pitäisi pelata tai mitä järkeä oli ostaa tuolla hinnalla penkkivahti, kun niitä oli jo omasta takaa Ospinan ja Martinezin muodossa.

Erityisesti ihmetyttää, että taktiikkamme on pelata alhaalta asti lyhyellä lähes joka tilanteessa ja silti valinta maalivahdiksi on Cech, joka kiltisti sanoen on heikko jalalla ja pelin avaamisessa, kun taas Leno on selkeästi parempi pallollisena. No katsotaan mitä jatkossa tapahtuu, mutta Lenon kohdalla valinnassa ei vaikuta edes MM-kisaedustus ja se tekee nykyisestä maalivahtipeluutuksesta entistä kummallisemman.

Samoin olisin toivonut viime viikonloppuna Chelseaa vastaan, että Emery olisi jo ottanut Torreiran ja Lichtsteinerin avaukseen, kun varsinkin Xhakan, mutta myös Bellerinin taso ei ole pitkään aikaan ollut sitä mitä sen meidän avauksen pelaajilla pitäisi olla.

Belleriniä pidettiin muutama kausi sitten takaperin ehkä yhtenä maailman lupaavimmista oikeista puolustajista, mutta esitykset viimeisen kahden tai kolmen viime vuoden aikana ovat olleet aivan kaikkea muuta. Mies ei ole kehittynyt pätkääkään, vaan pikemminkin mennyt taaksepäin. Puolustussuuntaan tekeminen on karmeaa ja ihan perusasiat sijoittumisesta lähtien näyttävät olevan ylitsepääsemättömän vaikeita. Eikä tehot hyökkäyssuuntaan ole juuri mitään, vaikka sitä yleisesti ottaen pidetään jonain perusteena miksi Bellerin on niin hyvä pelaaja. Omaan silmääni Bellerinin ainoa huippuominaisuus on nopeus ja sitäkään espanjalainen ei tunnut osaavan käyttää hyödyksi ainakaan ylöspäin pelatessa.

Sitten Xhakasta pari sanaa, vaikka rehellisesti täytyy sanoa, että olen täysin luovuttanut sveitsiläisen suhteen. Mitään parempaa ei ole luvassa ja nykyinen on pelaajan taso oli manageri kuka tahansa. Miehellä ei ole ominaisuuksia, joita vaaditaan meidän tasolla tai sanotaanko, sillä jolla meidän tulevaisuudessa pitäisi olla. Vasen jalka on kohtalaisen hyvä jos tilaa ja aikaa on tarpeeksi, mutta huipulla tuo ei riitä mihinkään, kun kumpaakaan ei ole huippuotteluissa riittävästi, että Xhaka pystyisi ottamaan keskikentän haltuun ja johtamaan peliämme.

Luotan edelleen, että alkuvaikeudet ja valinnat ovat olleet vain harjoitteluvaihetta Emerylle ja muulle valmennusjohdolla, sillä Torreiran ja Lichtsteinerin kuuluvat tällä hetkellä avaukseen ehdottomasti samoin kuin Lenolle kuuluisi antaa mahdollisuus hyvin keskinkertaisen ellei heikon Cechin tilalla. Toki Cech on tehnyt hyviäkin torjuntoja, mutta se ei vain riitä jos joka ottelussa vähintään yksi maali menee selkeästi maalivahdin piikkiin ja ollen sellainen, jonka suurin osa huippujoukkueiden veskareista torjuisi. Näillä tarkoitan Cityn ensimmäistä ja Chelsean toista maalia, ja ehkä osittain myös Chelsean voitto-osumaa.

Punainen lanka on kadonnut jo kauan sitten tästä päivityksestä jos sellaista ylipäätään oli olemassa alun perinkään. Niinpä totean vielä muutaman asian tähän loppuun. Toivon todella tänään avauksesta löytyvän vähintään Lichtsteinerin ja Torreiran Bellerinin ja Xhakan tilalta. Samoin Leno saisi avata, mutta tuo taitaa mennä enemmän toiveajattelun kuin todellisuuden puolelle, valitettavasti.

Niin ja ihan unohdin positiivisista asioista mainita, että Guendouzi näyttää todelliselta lupaukselta ja kertoohan se samalla aika paljon, että 19-vuotias ”junnu” Ranskan kakkosliigasta on näyttänyt harjoituskauden ja kahden sarjapelin ajan parhaalta keskikenttäpelaajaltamme ellei jopa parhaalta pelaajalta kaikki pelipaikat huomioiden.

Niin ja loppuun vastaus edellisen päivityksen kommentissa tulleeseen kysymykseen tämän blogin päivitystahdissa tulevaisuudessa ja tällä kaudella. Tilanne on tismalleen sama kuin aikaisemmin jo kirjoitin eli päivityksiä tulee epäsäännöllisen säännöllisesti. Ihan fiiliksen mukaan ja tällä hetkellä en ainakaan ole palaamassa joka päiväiseen päivitystahtiin, sillä se vaatii todella paljon ja sanoisinko liikaa omaan elämäntilanteeseeni. Joka tapauksessa päivityksiä on luvassa omasta puolestani kerran viikossa tai pari kuukaudessa tai jotain siihen suuntaan. Kerron jos muutoksia on luvassa. Samoin veikkaan, että jos jaksatte sivustolle käydä, niin pääsette kauden aikana myös nauttimaan silloin tällöin Henten kynän tai paremminkin sanoen näppäimistön tuotoksista. Toki tämä oli vain oma arvaukseni, joten en ota vastuuta jos näin ei tapahdu.

Huomenna kuitenkin West Hamin kaatoon ja kauden avausvoitto olisi otettava tavalla tai toisella oli avauksessa sitten ketkä pelaajat tahansa. Ei muuta kuin hyvät viikonloput SuomiGoonerit ja tietysti:

COME ON YOU GUNNERS!!!

Ei pisteitä – silti kehitystä nähtävissä jo näinkin lyhyessä ajassa

Arsenal – Manchester City 0-2 (0-1)

Ennen ottelua tilanne oli selvä vierasjoukkueen ollessa melkoinen ennakkosuosikki ja lopputulos myös vastasi tätä kuvaa. Kenttätapahtumien perusteella City oli parempi ja ansaitsi voittaa, mutta voimasuhteet olivat silti huomattavasti tasaisemmat kuin pari kuukautta aikaisemmin, jolloin hävisimme Guardiolan ryhmälle kaksi kertaa 3-0 muutaman päivän sisään.

Tällä kertaa olimme pelissä paljon paremmin mukana ja homma ei ollut ohi jo reilun 20 minuutin jälkeen, vaan vierailijoiden toisenkin maalin jälkeen meillä oli paikkoja ja mahdollisuuksia edelleen nousta taistelemaan tasuripisteestä. Eilen vain viimeistely sekä viimeiset ratkaisut hyökkäyspäässä jättivät paljon toivomisen varaa. Bellerinin paikasta olisi pitänyt tehdä maali tai ainakin paljon vaarallisempi laukaus, samoin avauspuolikkaalla Mkhitaryanin olisi pitänyt saada aikaan joko laukaus tai syöttö Özilille.

Toisella puolikkaalla Lacazette olisi voinut osua kahdestikin ja Özilin olisi pitänyt pystyä hyödyntämään paljon paremmin Edersonin karkeasti epäonnistunut avaus. Näiden lisäksi taisi olla vielä jokunen muukin kohtalainen tilanne, jotka toisena päivänä olisivat voineet johtaa maaliin. Yhteenvetona siis saimme tarpeeksi paikkoja ainakin pisteeseen ottaen huomioon vastustajan laadun. Tuskin kukaan olettaa, että Cityä vastaan luomme tusinan verran avopaikkoja.

Pelaajia arvioidessa skaala on melko suuri, sillä osa onnistui ihan kelvollisesti kun taas toiset pettivät pahasti. Aloitetaan positiivisista esityksistä. Guendouzi sai jatkaa avauksessa pre-seasonin mukaisesti ja näyttikin esityksellään, että ansaitsee olla edelleen avauksessa. Tietysti hyppy 19 vuotiaana Ranskan kakkosliigasta Valioliigan hallitsevaa mestaria vastaan on äärettömän suuri. Siitä huolimatta nuori ranskalainen oli meidän paras keskikenttäpelaaja ja vieläpä kohtuullisen selvästi. Mukaan mahtui yksi paha virhe, mutta kokonaisuutena erittäin aktiivista ja ennakkoluulotonta pelaamista. Jos kehitys jatkuu samaa tahtia ja suurilta loukkaantumisilta vältytään, niin kesän nimettömin hankinta saattaa osoittautua parhaaksi.

Lichtsteiner aloitti penkillä, joka oli itselleni suuri pettymys. No veikkaan viimeistään sveitsiläisen esityksen todistaneen, että mies on selkeästi paras laitapuolustajamme ja tämä vielä väärällä laidalla pelattuna sekä kesken pelin sisään vaihdettuna. Mahrezin ja ylipäätään Cityn oikean laidan vaarallisuus pieneni huomattavasti heti Lichtsteinerin tultua kentälle. Lisäksi sveitsiläinen on selkeä johtajatyyppi ja lisäksi sopivan hankala tyyppi vastustajien kannalta. Lisäksi itseäni jopa yllätti kuinka aktiivisesti sveitsiläinen nousi mukaan hyökkäyksiin, vaikka pelasi väärällä laidalla. Selkesäti enemmän kuin Bellerin toisella puolella.

Jos Guendouzi ja Lichtsteiner olivat positiiviset esiintyjät niin vastakkaiseen suuntaan osoitti eniten Xhakan tekeminen, mutta myös Aubameyangin, Özilin ja Mkhitaryanin olisi odottanut pystyvän parempaan. Kukaan ei pelannut omalla tasollaan. No sanotaan suoraan, että sunnuntainen taitaa vain olla se Xhakan taso. Muilla olisi varmaan potentiaalia paljon parempaan, mutta saako kukaan sitä esim. Özilistä enää irti on aivan eri kysymys.

Pettymys oli myös Cechin pelaaminen. En ymmärrä miksi ostimme 20 miljoonalla kakkosmaalivahdin, kun sellaisia oli jo ennestäänkin. Lenon olisi pitänyt pelata ja toivottavasti pelaa jatkossa. Cech ei vain ole riittävän hyvä jalalla jos halutaan pelata sunnuntaina ja pre-seasonilla nähdyllä tavalla koko ajan ihan alhaalta asti kovasta prässistä huolimatta.

Jalalla pelaamisen lisäksi ainakin omissa papereissani avausmaali oli aivan torjuttavissa. Sillä veto tuli oikeastaan ihan keskelle maalia ja Cech ei edes yrittänyt syöksyä, vaan tyytyi seuraamaan katseellaan pallon painumista verkkoon. Heikko suoritus, jonka vastapainoksi muutama hieno torjunta, mutta ne eivät valitettavasti vain tilannetta pelasta.

Pelissä oli silti paljon hyvääkin nähtävissä. Ajoittain prässi toimi mallikkaasti ja jopa Cityn tasoinen ryhmä oli vaikeuksissa ja menetti vaarallisesti pallon omalla puoliskolla, josta toisella kertaa olisi voinut tulla maali tai jopa kaksikin. Jos jo näin lyhyessä ajassa City on ajoittain ongelmissa, niin se lupaa hyvää muita joukkueita vastaan, joiden pallollinen peli ei ole läheskään yhtä vakuuttavaa.

Toinen asia oli, että puolustimme kokonaisuutena eli joukkueena paljon tiiviimmin. Toki avausmaalissa Bellerin, Guendouzi, ehkä toppari(t) ja viimeisimpänä Cech epäonnistuivat, mutta kukaan tuskin odotti, että kuukaudessa koko puolustuspelimme yli 10 vuoden laiminlyönnin jälkeen on virheetöntä. Sama osittain toisessa maalissa, joka sekin tuli Bellerinin laidalta. Keskikenttäpelaajat jättivät aivan liian suuren aukon omaan boksiin ja vähintään yhden olisi pitänyt tulla pilkun tasolle, jolloin Silvalle ei olisi jäänyt tilaa tai ainakaan noin paljoa tilaa viimeistellä ottelun ratkaissut osuma.

Pidin myös siitä, että Auballe ja myös Lacazettelle pyrittiin välillä pelaamaan pitempi syöttö nopeasti linjan taakse. Näitä ei koskaan nähty Wengerin viimeisen 10 vuoden aikana, vaan se oli sitä ikuista hidasta sivuttaissiirtelyä. Ajoittaiset pidemmät nopeat syöttöyritykset monipuolistavat hyökkäämistämme ja samalla avaavat enemmän tilaa pyörittää peliä, kun vastustaja ei uskalla nostaa prässiä ja puolustuslinjaa niin ylös kuin ilman pystysyöttöjen ja juoksujen uhkaa.

Ei pisteitä, mutta aivan lupauksia herättävä esitys yhtä maailman kovinta joukkuetta vastaan. Toivottavasti jatkossa ja jo sunnuntaina Leno, Lichtsteiner ja Torreira ovat avauksessa ja ainakin Cech ja Xhaka tippuvat penkille.

Kausi käyntiin – Manchester City vieraaksi Pohjois-Lontooseen

Enpä muista milloin viimeksi olisi ennen kauden ensimmäistä ottelua ollut vastaava tunnelma ja nyt tarkoitan nimenomaan hyvässä mielessä. Täytyy varmaan mennä reippaasti yli 10 vuotta ajassa taaksepäin. Vastus on kovin mahdollinen heti alkuun, joten sen suhteen uusi managerimme saa ainakin todella kovan haasteen.

Kukaan tuskin voi silti pahemmin syytellä Emeryä, vaikka tänään häviäisimme, sillä muutosta viimeisen yli 10 vuoden alisuorittamiseen ja taantumiseen ei saada aikaiseksi viikoissa tai edes muutamassa kuukaudessa, vaan siihen vaaditaan luultavimmin parin kauden pitkäjänteinen työ.

Joka tapauksessa kotikenttä on yksi etu illan ottelussa samoin kuin pelin ajankohta. Tietysti voi ajatella, että olisi helpompi kohdata ensin heikompia joukkueita, joita vastaan saataisiin ajettua sisään taktisia kuvioita ja pelisysteemejä, kyllä ihan monikossa toisin kuin aiemman managerimme johdolla, jolloin pelisysteemi oli kiveen hakattu oli vastassa kuka tahansa tai tilanne ottelussa mikä tahansa.

Guardiolan ryhmä kärsii MM-kisojen rasituksista huomattavasti enemmän, sillä useita sen avainpelaajia pelasi turnauksen ihan loppuun saakka tai ainakin hyvin lähelle toisin kuin meillä. Toki silti tänäänkin vierasjoukkueen avauksesta löytyy todennäköisesti esim. laiturin paikoilta muun muassa loistavat Sane ja Mahrez, jotka eivät kisoihin osallistuneet, joten liikaa painoarvoa ei kannata myöskään laittaa siihen miten kesällä on pelattu.

Se mitä haluan nähdä tänään kentällä kotijoukkueen pelaajilta on asenne ja itsensä likoon laittaminen joka ikisessä tilanteessa täydet 90 minuuttia. Se on perusasia, mutta oli aivan liian usein hakusessa viimeisten vuosien aikana. Se on samalla myös asia, joka antaa meille edes pienen mahdollisuuden tai paremmin sanoen pohjan pisteeseen tai voittoon jos kaikki menee paremmin kuin hyvin.

Tietysti lisäksi pitää joukkueen ryhmityksen ja taktiikan olla jotain muuta kuin se oli 95 % kerroista huippuotteluissa Wengerin aikana. Tänään en yrittäisi edes lähteä hallitsemaan palloa valtaosaa ajasta, koska Guardiolan joukkueita vastaan se on lähes mahdotonta ja siihen ei pysty kuin yksi tai ehkä kaksi joukkuetta maailmassa.

Sen sijaan oma valintani olisi melko alhaalla puolustava 4-4-1-1 ryhmitys, jolloin Sane ja kumppanit eivät pääsisi juoksemaan pystyyn linjan taakse lähellekään yhtä helposti kuin aiemmin. Torreira on selvä valinta suojaamaan puolustusta, mutta kuka olisi toinen keskikentän keskustan pelaaja? Ramsey, Xhaka vai pre-seasonin paras pelaajamme Guendouzi? Tekisi mieli sanoa, että viimeisenä mainittu, sillä en ole vakuuttunut Ramseyn enkä Xhakan puolustusosaamisesta ja ennen kaikkea halukkuudesta. Ja tänään kuitenkin pelimme pitäisi lähteä nimenomaan siitä.

Ymmärrän Guendouzin olevan riskivalinta, mutta toisaalta ei kai tässä ole tarkoitus toistaa kaikkea samalla tavalla kuin aiemmin, vaan todella tehdä muutoksia. Toki muutoksia voi tehdä ja niitä varmasti tulee, vaikka kentällä luultavasti ovatkin Xhaka ja ehkä myös Ramsey.

Kymppipaikalla laittaisin Özilin kaikesta huolimatta, sillä vastaiskupelissä ja Auban ruokkimisessa saksalainen on kuitenkin parasta mitä meillä tarjolla. Oikeastaan ainoastaan toisen laiturin paikka on ongelmallinen, sillä kohtalaisen hyvästä siirtoikkunasta huolimatta Mkhitaryan on edelleen joukkueen ainut laituri, jonka tason voi sanoa olevan edes suurin piirtein riittävä.

Niin ja puolustuksen valinnoista puhuttaessa oikea puolustaja olisi ehdottomasti Lichtsteiner. Sveitsiläinen on ollut niin paljon vakuuttavampi MM-kisoissa ja pelaamassaan harjoitusottelussa kuin Bellerin viimeiseen pariin vuoteen. Puolustussuuntaan uusi hankintamme on parempi ja omaan silmääni myös hyökkäyspään ratkaisut ovat suoraviivaisempia ja rohkeampia kuin espanjalaisen, joka ei halua tai uskalla käyttää nopeuttaan juuri millään tapaa hyödyksi ja vielä lisäksi Bellerinin viimeiset ratkaisut ovat yleensä todella heikkoja.

Tässä kokonaisuutena avaus, jolla lähtisin illan otteluun:

Leno

Lichtsteiner–Mustafi–Sokratis–Maitland-Niles

Bellerin–Torreira–Guendouzi–Mkhitaryan

Özil

Aubameyang

Todellisuudessa veikkaan kuitenkin Emeryn avauksen olevan aika lailla tämä:

Leno

Bellerin–Mustafi–Sokratis–Maitland-Niles

Ramsey–Torreira–Xhaka

Mkhitaryan–Aubameyang–Özil

Joka tapauksessa oli kokoonpano mikä tahansa, niin luvassa on aikoihin mielenkiintoisin kauden avausottelu. Haaste on valtava, mutta sanoisin meillä olevan oikeastaan vain voitettavaa. Pistekin olisi enemmän kuin aiemmin olisi tullut.

Tietysti näin kauden alun ja positiivisuuden keskellä ilmassa on myös erittäin synkkiä pilviä, kun jalkapallosta mitään ymmärtämätön ja ainoastaan rahasta kiinnostunut pääomistajamme Kroenke saa tai sai jo seuran 100 % haltuunsa, joka antaa valtuuksia tehdä asioita, jotka eivät aiemmin Usmanovin ja muutaman prosentin pienomistajien aikana olleet mahdollisia. Mennään kuitenkin mahdollisesti tähän aiheeseen joku toinen kerta ja pyhitetään tämä päivä ja päivitys kauden ensimmäiselle tosipelille.

COME ON YOU GUNNERS!!!