Podcast 26

Usvaista kuin 1945 White Hart Lanella. Jopa tästä kummallisuudesta huolimatta tämä juna saavutti 26. pysäkkinsä. Vastauksia olen etsimässä, sopiiko pappi ja pessimismi samaan lauseeseen?

Niin myöhään meni, että setämiehen silmässä unihiekkaa. Pari linkkiä tuli podissa mainittua: EastLower’in ajatuksia herättänyt paluu ja omasta todellisuudesta vieras kryptovaluutta.

Kiitos,

hente

18 thoughts on “Podcast 26

  1. Viisaita sanoja Henteltä ja East Lowerilta. Ollaanko me siis hississä? Toivottavasti ei ainakaan divarien välillä.

    Olihan tuo perjantain peli sellaista kuraa, että tulee mietittyä, miksi kärsiä enempää. Vieläkin synkempää aikaa elettiin 1970-luvun puolivälissä, mutta silloin seuraaminen oli käytännössä sitä, että tarkistettiin tulos joko illan veikkausrivistä tai sitten luettiin seuraavan päivän lehdestä, oliko taas 0-0 vai hävittiinkö. Vastaava taktiikka voisi nytkin edistää mielenterveyttä ja alentaa verenpainetta.

  2. Odegaard ja Ramsdale varmistumassa tällä viikolla. Eteenpäin tuskin mennään.

    Hassua, että Odea edes puhutaan suurlupauksena. 22-vuotiaana pikemminkin ex-lupaus, joka on pelannut kokonaista 8 peliä Real Madridissa seitsenvuotisella Madridin urallaan. Muuten on mennyt lainalla vaatimattomissa pikkuseuroissa. Jostain syystä Arsenal innostui, vaikka itse näen turskan lähinnä keskitaulukon seurojen tasoisena keskitason pelaajalupauksena. Eteenpäin ei siis mennä, vaan betonoidaan asemia.

    Maalivahdista on vaikea sanoa, voi olla täysi floppi kuten Richard Wright tai sitten Englannin tuleva ykkönen, tosin Englannin taso on ollut heikko sitten 90-luvun, joten sekään ei olisi suuri meriitti. Leno on sen verran alamaissa, että kirittäjä on suorastaan pakko hankkia. Jostain syystä kirittäjän on pakko olla englantilainen.

    • Muistuttaa Serge Gnabryn aikoja Arsenalissa. Ei saanut Wenkulalta mitään mahdollisuuksia ja Pulisilta yhtä vähän. Missä onkaan Gnabry nyt ja mitä onkaan tehnyt? Missä ovat Wenger ja Pulis.

      • Vai Gnabry? Gnabry on Arsenalin historian toiseksi nuorimpana Jackin jälkeen valioliigassa debytoinut. Kehityksen katkaisi 19 vuotiaana saatu polvivamma, joka vei kokonaisen vuoden. Sen jälkeen uutta nousua lainan kautta, mutta Bayern tuli toipumiskauden jälkeen Werder-lainan kiemuran kautta ja taivutteli pojan jättämään Arsenal-jatkon tekemättä. Yhteys oli selvä, Werderin sopparissa oli klausuuli Bayern-siirrosta, halvalla, joten nahkahousut varmaan lainasivat rahatkin Arsenal-siirtoon Werder Bremenille. Kyllä Gnabryn lahjat tunnistettiin Lontoossa ja Munchenissä.

        En näe, että seura tuossa teki kovin paljon väärin. Olisi haluttu pitää ja Gnabry jätti seuran kaksikymppisenä, enemmän Arsenalille pelanneena kuin Ode Madridille 22-vuotiaana. Pikemminkin Gnabry on iso poikkeus, Arsenalin jälkeen breikkasi kunnolla muualla, toisin kuin lukemattomat muut. Vähän samanalaista se on näillä parikymppisillä Madrid/Barca-rejekteillä, mikä tahansa siirto pois on isku itsetunnolle ja toisaalta arvio todellisista kyvyistä, harva sieltä maailmanluokkaan enää ponnistaa.

        Erotan siis Fabregasin ym, jotka poimittiin teinipoikina. 15-vuotiaasta kukaan ei voi varmasti sanoa, tuleeko jotain vai ei.

        Itse en pidä näistä pyörijöistä ja alaspäin kuljettelijoista, joita Ramsey, Ceballos ja Ode edustavat.

  3. Huomattavan vaikea päätös tänään. Vuoden päivät olen kikkaillut sosiaalisessa mediassa äärettömän vastentahtoisesti. Väistämätön totuus on kuitenkin tullut ilmi, sisällön tuottaminen ilman mainittua turhuutta on vaikeaa.

    Saan palautetta oikealta ja vasemmalta. Ja mikäli sosiaalisessa mediassa mukana oleminen on kiusallista, vielä kiusallisempaa on yrittää olla siellä anonyyminä stalkkaajana.

    On valloittavaa saada postikortti ulkomailta, joku sukulainen Kanarialla. Mutta kirjoittakaa ihmiset toisillenne kirje, se vasta valloittavaa on. Kenellä on tallessa ne kuudennen luokan lähestymiset käsin kirjoitettuna? Jos on, kaivakaa ne esiin ja tunnelmoikaa.

    Ymmärrän täydellisesti, että ajat muuttuu. Vaatimus voi hyvinkin olla, että meidän täytyisi muuttua siinä mukana. Kapinoin. Jos minun kannattamiseni Arsenalia kohtaan ei vastaa sitä, mihin tunnen minua ohjattavan, uskallan olla eri mieltä, kapinoida. Tai vähintäänkin kyseenalaistaa.

    Karin kanssa jutustelu oli jälleen avartavaa, mutta samalla masentavaa. Jakautunut kannattajakunta masentaa. Joudun kaiketi jatkamaan aiheesta, mutta periaattellisuus on jotain, mistä soisin pääsevämme irti. Onneksi meillä on monipuoluejärjestelmä ja kauan se eläköön.

    Varokaa hyvät kanssakulkijat lukkiutumista aidan eristämäksi, oli se puolella tai toisella. Älkää tuomitko, kuunnelkaa ja keskustelkaa. Itse olen lähellä lähellä jättää uppoavan laivan, mutta minua ja sinua tarvitaan pitämään se pinnalla ja purjehtimaan kohti seuraavaa satamaa.

    Me olemme The Arsenal.

    • Lattealta tuntuu sanoa, että kyllä tää vielä iloksi muuttuu, kun ei itsekään meinaa uskoa.

      Silti sunnuntaina Tampereen Sohoon ja vain meidän takia.

      Tuska on melkoinen mutta silti aina punavalkoinen paita on päällä ja vaikkei ennakkoon hyvältä näytä, niin silti tahdon uskoa, että Chelsea menee nurin.

    • Nyt masentaa, mutta toivottavasti sunnuntaina vähemmän.

      Vaikealta näyttää mutta silti punavalkoisessa paidassa yritetään huutaa Chelsea nurin.

  4. Ahdistaa ja masentaa Arsenalin touhu…Mikä logiikka on Artetan projektissa?
    Uudet pelaajat tuntuu olevan valmiiksi vaihtopenkille hommattuja.Xhaka yritettiin myydä mutta kun kauppa ei onnistunut tehtiin hänestä joukkueen tärkein pelaaja!
    Taitaa sijoitus vaan mennä alaspäin…kuka haluaa tulla Arsenaliin?miksei sieltä myydä niitä pelaajia jotka ei halua pelata tai ovat liian huonoja valioliigaan?
    Joko nyt nähdään pääsarjasta putoaminen? Se on lähempänä kuin mikään pokaali

  5. Tämä Ödegaard on kiinnostava tapaus. Jos hän on niin mainio pelaaja kuin Arteta sanoo, miksei häntä arvostettu Madridissa? Mutta sehän nähdään, kumpi oli oikeassa.

  6. Kiitos Hente kommenteista. Hyvä jakso jälleen kerran. Kiitokset Karille myös.

    Kun mainitsin kulttuurinmuutoksen, niin tarkoitan joukkueen sisällä. En seurassa. Arteta ja uusi valmennus ajaa asennetta, jossa lopulta halutaan olla parhaita, 4. sija ei ole mikään saavutus. Tämä näkyy osittain ehdottomuutena, mutta sillä haetaan sitä, että jokainen vastus on lyötävissä, kun tehdään asiat oikein. Itselläni tuli fiilis, että Wengerin aikana niin seurajohto, valmennus ja pelaajat kokivat 4. sijan mestaruudeksi. Ehkä sen takia joukkue ei pystynyt Leicesteirin mestaruuskaudella venymään yhtään, kun pelaajat eivät nähneet itseään mestarina, kun se 4. sija oli jo saavutettu. Moni pelaaja on aikoinaan sanonut Arsenalista lähdön jälkeen, että Arsenalissa treenit olivat löysiä. En usko, että Arteta vetää löysiä treenejä. Tätä kaikkea hain kulttuurinmuutoksella. En ota kantaa seurassa tapahtuviin muutoksiin.

    Kuuntelin to-pe aikana podcastin ja hauskasti juuri Ødegaard ja Ramsdale ovat varmoja, kuten podcastissa toivottiin. Luulen, että viikon kuluttua on taas tapahtunut siirtomarkkinoilla.

    • Pelipsykologia on konstikasta. Leicesterin mestaruusvuonna olisi ollut Arsenalin kaikkien aikojen tilaisuus mestaruuteen. Olihan se ainoa joukkue, jolle Leicester hävisi kaksi kertaa. Mutta kun ei.

  7. 👍 Hentelle ja Karille.
    Eri mieltä on ok, niin keskustelusta ei tule loppua😀

    Tiedä nyt sitten, mihin Artetan projekti mitä vie…mutta ok tason miehiä nämä molemmat ”uudet” hankinnat varmasti ovat.

    Itse haluan nähdä taistelevan Gunners lauman joka pelissä. Pelaamisen pitää olla intohimoista ja kaikkensa antavaa, surffailun katseleminen syö miestä eniten.

    Jos jotain EN halua nähdä, niin Xhakaa ja Elnenyä…ainakaan yhtä aikaa kentällä.

    Totuus lienee myös se, että vaikea Xhakan tasoisesta pelaajasta on eroon päästä, varsinkaan ylihintaan.
    Ei se hullu ole joka pyytää ylihintaa, vaan se, joka maksaa ylihintaa…Ja Arsenal on syyllistynyt jälkimmäiseen turhan usein 2000 luvulla.

  8. Se on jännä, että Arsenalia on haukuttu, kun ei saa pelaajista kunnon hintaa. Sitten kun ei suostuta myymään avauksen Xhakaa bensarahoilla Romaan, niin tulee itku. Mun mielestä oli ihan oikea veto, että Xhakaa ei päästetty puoli-ilmaiseksi pois. Korvaaja maksaa kuitenkin sen n. 40 milliä ja kunnon palkka. Valitettavasti joku Lokonga ei vielä korvaa Xhakaa, vaikka potentiaalia onkin. Kyllähän Arsenal taisi olla Locatellin perässä, mutta Locatelli halusi Juveen. Sen jälkeen taisi olla vaihtoehdot vähissä. Lisäksi uskon, että on hyvä pitää pari kokeneempaa pelaajaa riveissä, kun 23-vuotias White on kesän iäkkäin hankinta.

  9. Kiitos hienosta jaksosta arvon Hentelle ja pastorille..
    Jaksoa oli suuri ilo kuunnella varsinkin, kun ei selvästi oltu siellä samaa mieltä ihan kaikesta.. 🙂

    Tässä hieman hankalassa ikkunassa Xhakan klasuuli aktivoituna oli minustakin parempi kuin myynti ilmoitetuilla nappirahoilla Mourinholle ja korvaajan hankkiminen taas sitten kymppimiljuunilla..
    Oltiin patteri Granitista sitten mitä mieltä tahansa ja sen kapteeninnauhan olisi voinut antaa kyllä ihan kenelle muulle tahansa..

    Samalla Torreiran, Bellerinin ja Kolan tulevat kohtalot harmittavat jo etukäteen..
    Penneillä jonnekkin muualle… 😦

    Ilmeisimmin tässä ollut siellä ja täällä vähän turhan kovaa dissausta uusista hankinnoistamme..

    Odegaard back again;
    Oujee!!
    Hieno pelaaja,hieno persoona!!

    Myös itselle tuntemattomamman Ramsdalen ”teretulemast” videon katsottuani symppaan ja tsemppaan kaveria jo ihan kybällä..

    Oode ja Rams vaikuttavat persoonilta joita meiltä nimenomaan on puuttunut; ei turhia korulauseita, vaan kovaa työtä, sopivaa nöyryyttä ja selviä päämääriä jatkoon ja iätkin kavereilla kehitykselle muuan Williania ja Cechiä sopivammat..

    White itselle toistaiseksi arvoitus, mutta Sambi vaikuttaa jo nyt hyvältä signeeraukselta…

    Seuraavaksi sitten edessä todennäköiset tappiot chelsealle ja citylle..
    Tähän on tultu,ei auta mikään..
    Silti aina ja ikuisesti COYG ja toivotaan ihmeitä!!!

  10. Kiitoksia hyvistä jaksoista,on meillä milenkiintoinen seura joka tuntuu oudosti vajoavan johonkin alimpaan kastiin.
    Taisteleva joukkue vaikka nimettömämmillä pelaajilla olisi sentään mielenkiintoista katsoa.
    Wenger aloiti mielestäni tämän almäen myymäll kapteenit joiden kanssa ilmeisesti riitautui.
    Myöskään fanien antama arvostelu ei Arsenelle sopinut.
    Hän suuressa viisaudessa keksi 11 kapteenin systeemin josa tosiaan kuka tahansa voi olla kapteeni ja myöskin pelata lähes mitä paikkaa vaan.
    Willian,torreira .xhaka elneny saliba,chambers bellerin runarsson kolasinac ja liian iso hyökkääjämäärä on jonkinasteisia ongelmia.
    Viime vuosina ostot ja myynnit on menneet pahasti pieleen,
    Artetan ihannekokoonpanoa en tiedä ja mille paikalle hän hakee vahvistuksia.
    Lokonga tuntuu ainoalta vahvistukselta mutta löytyykö paikkaa kun xhaka on ilmeisesti ykkösvalinta aina…
    Toivotaan parasta mutta….

  11. Hyvä jakso jälleen kerran, kiitokset siitä.
    Ja Henten sanoin me olemme The Arsenal vaikka eri mieltä jossain asioissa olemmekin kannattajien kesken.

    Öde ja Rams siis varmistui ja kyl minulle ainakin kelpaa molemmat.
    Lenonkin on nyt oltava varpaillaan ku tuli varteenotettava kilpailija jolla tuntuu itseluottamus oleva ainakin kohdallaan.

    Ödeltä samanlaista peliä mitä pelasi parhaimmillasn lainalla ollessaan ni tuoytaa paljon iloa kannattajille.

    Xhakasta, jollain tavoin ymmärrän jäämisen mut kapteeninnauha oli kyllä jo liikaa.

    Nyt vielä se oikea pakki ja ylijäämä ulos ni kelpais tää siirtoikkuna.

    Huomenna haluan nähdä kunnolla taistelevan punavalkoisen ryhmän ku kannattajatkin pitkästä aikaa täyttävät Groven.

  12. Artetan asemasta keskustellessa kannattaa muistaa kaksi asiaa. Emeryn ja Artetan aikana seurajohto on selkeästi linjannut nuorennustavoitteen, josta ei livetä. Nuorennusleikkaus on ollut nopeudessaan raju. Ja se jatkuu joko vielä elokuussa tai kahdessa seuraavassa siirtoikkunassa, kun Willian ja Lacazette lähtevät. Auba pelannee loput 2 vuotta sopimuksestaan Arsenalissa ja on pian ainoa veteraanistatuksen pelaaja.

    Toisekseen, tämä leikki on maksanut paljon, eikä Kroenke ala kaikkea uudelleen alusta jonkun Conten vaatimuksesta. Mahdollisen uuden valmentajan on sopeuduttava valittuun linjaan ja tyydyttävä siihen, kun seurajohto saattaa silloin tällöin rahastaa jollain nuorella lupauksella. Veteraanien hankintaan suhtaudutaan varauksellisesti, varsinkin Willianin jälkeen. Tämä nuorisolinjan ilmeinen vaatimus rajaa aika monia Artetan seuraajaehdokkaita pois.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s