Podcast 49

Veitsenterällä tämä harrastus totesin edellisessä päivityksessä. Pitää paikkansa. Tänään samainen termi tuli mukaan toisessa yhteydessä.

Jakso 49 eetterissä.

Kannattamisen kiemuroita, prioriteettejä jne. allekirjoittaneen kera pohdiskelemassa Peuhkurisen Tommi.

Lyhyestä virsi kaunis(?),

hente

6 thoughts on “Podcast 49

  1. Mukavaa tarinointia taas, etenkin tuossa pubivisassa. Paitojen historiasta kiinnostuneille suosittelen James Elkinin ja Simon Shakeshaftin upeaa kuvakirjaa ’The Arsenal Shirt’, missä on esitelty kausi kaudelta Arsenalin paitojen kehitys ja eri versiot. Kahteen jälkimmäiseen paitakysymykseen ei ole mitään lisättävää, mutta ensimmäistä seuran varhaishistoriaa koskevaa pientä epätarkkuutta on pakko hiukan oikaista.

    Ensinnäkin Hente on oikeassa siinä, että seuraa ei perustanut yksi mies, vaan heitä oli useita. Mutta John Wilkinson ’Jack’ Humble ei ollut yksi heistä, koska tuli mukaan toimintaan hieman perustamisen jälkeen. Hänet mainitaan neljännen ottelun 1887 pelaajana, mutta ei sitä ennen. Hän on itse haastattelussa sanonut, ettei kuulunut perustajiin ja hänen muistokirjoituksessaan todettiin hänen olleen Arsenalin toiminnassa ’lähes perustamisesta alkaen’.

    Arsenalin varhaishistorian kohtuu tuore (2018) ja tarkimmin kirjaava Mark Andrewsin, Andy Kellyn ja Tim Stillmanin ’Royal Arsenal – Champions of the South’, joka perustuu pääosin heidän löytämiin alkuperäisiin aikalaislähteisiin, nostaa perustajista esille kolme miestä: Dial Square -krikettikerhon ja siitä alkunsa saaneen jalkapalloseuran ensimmäisen sihteerin Elijah Watkinsin, ensimmäisissä otteluisssa pelanneen ja seuran perustamiseen tarvitun varainkeruun organisoineen David Danskinin sekä Hentenkin mainitseman Fred Beardsleyn, joka pelasi samaan aikaan vielä myös Nottingham Forestin paidassa joitakin otteluita. Ensimmäisessä ottelussa 11.12.1886 hän ei kuitenkaan pelannut, koska oli samaan aikaan pelireissulla Sheffieldissä.

    Danskin sai Dial Squaren työntekijöiltä kerättyä yhteensä 5 shillinkiä ja 6 penceä, joilla ostettiin seuralle ensimmäinen pelipallo, jotta päästiin harjoittelemaan Plumstead Commoniin. Ensimmäiset punaiset pelipaidat Danskin puolestaan osti Plumsteadin Lewin’silta. Näin kertoi Danskin Midland Daily Telegraphin haastattelussa 1931: ’… it was necessary that new shirts should be bought. It was then that I was instructed to get samples and prices, and as a result we changed our colours to the now famous red shirts which have been worn ever since … We bought them from a gents’ outfitters in Wellington Street, Woolwich.’ Tätä ennen jokainen pelasi vähän erilaisissa paidoissa eli yhtenäistä väriä ei ollut.

    Se pitää paikkansa, että punainen väri valittiin Beardsleyn ehdotuksesta hänen taustansa ansiosta, mutta paitoja Forest ei koskaan lahjoittanut. Sen sijaan Beardsley toi yhdeltä reissuultaan Nottinghamista uuden pelipallon.

    Noista alkuajan tapahtumista kiertää paljon epätarkkaa tietoa, jotka pohjautuvat joidenkin vanhempien historiankirjoittajien vääriin tulkintoihin, jotka ovat sitten kertautuneet myöhemmissä historiikeissa, kun kukaan ennen Andrewsia ja kumppaneita ei ole vaivautunut tarkistamaan faktoja. Toinen mielestäni kriittistä tarkastelua hyvin kestävä teos Arsenalin alkuvaiheista on 2004 julkaistu Alan Roperin ’The Real Arsenal Story – In the Days of Gog’.

    Itse pääasiasta alkaa olla sellainen fiilis, että 5 perättäistä tappiota ei ole kaukana. Oli niin heikko tuo sunnuntain esitys, mutta voiko se johtua vain miehistön vaihtuvuudesta? Tästä on ollut aikaisemminkin puhetta, mutta mielestäni Arteta ei pysty motivoimaan säännöllisesti joukkuetta pelaamaan täydellä sydämellä. Väsymyksestä tässä tapauksessa on turha puhua, enkä siihen vetoaisi tulevienkaan tappioiden jälkeen. Jotenkin vaan vaikea ymmärtää, miksi eivät yrittäneet enempää? Minulle tämä FA-cupin ’luovutus’ oli kuin pyllistys päin naamaa. Itse olen sitä mieltä, että esim. FA-cupin voitto + vaikka vitossija liigassa maistuu paremmalta kuin kakkossija liigassa ilman pokaaleja.

    Mutta toivotaan että olen väärässä, ja jollain ihmeen kaupalla vältettäisiin tappiot seuraavissa otteluissa.

    • Kiitos jälleen kerran Eero. Itselläni on vielä lisättävää tähän, mutta palaan siihen seuraavassa podcastissa, niin kantautuu kirjaimellisesti heidänkin korviin, jotka eivät täällä blogin puolella vieraile.

  2. Viimeisin jakso taattua laatua , niinkuin jakson numero edellyttääkin 😎Onhan numero 49 pyhä meille Goonereille.
    Ja Eerolta taas hienoa tietoa kommentissa, kiitos siitä🙏

    Huominen NLD taisi siirtyä….

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s