Tiedätte, että rakastan keittiöpsykologiaa. On palavereita ja on ’palavereita’. On maanantai ja on perjantai. En tiedä mikä, mutta kun DJ Mac on linjoilla, nytkin toki käyttämäni saunan lauteilla ei tunnu oikealta.
Tämän diinarin (haha) kanssa rupattelu ei vain ole saunan lauteilla rupattelua. Ei selitystä, mutta silmät kiinni ja tunnen istuvani kesäisenä aamuyönä jo kauan sitten saunassa käytynä ja soutuveneessä kalastamassa ilman tarkoitusta edes saada saalista.
Onkivapa, virveli.. Ihan sama, kunhan usva, kosteus, villapaita ja ne mahtavat laskuhumalan tasoittavat, joiden tarkoitus ei ole poistaa minkään valtakunnan epämieluisaa oloa, vaan ryhdittää kohti uusia seikkailuja.
Voi alustat.. Jos ja kun on dementiaa, tämä sota on sekoittanut pakkani aivan toisin kuin kuka muistaa korona?
Twitterissä allekirjoittanutta seuraavat ovat takuulla huomanneet fokuksen siirtymisen ja sen voima on yllättänyt itsenikin. Keittiöpsykologi harhailee etiikkansa kanssa, välillä painiksi asti.
Edelleen ihmettelen 15 vuoden taivalta ja tällä kertaa sitä ihmettelee kanssani Eero, joka luonnollisesti on varsin olennainen osa paitsi mainittuja vuosia, myös henkilökohtaisesti enemmän kuin mainitut vuodet.
Ajattelin aluksi, että tarinoin hieman mustaa valkoiselle tähän päivitykseen tälle blogialustalle, mutta lopulta.. Lyhyesti ja ytimekkäästi Twitterin merkkirajaus on yhtä nerokasta kuin tekstiviesti joskus vuonna 2007.. 160 merkkiä? Ai niitä voi jatkaa ja ketjuttaa, pfff..
*tsirp*
Miten tiivistää 15 vuotta twiittiin? Kuulostaa äkkiseltään vaikealta kysymykseltä, mutta vastaus on helppo.
Kiitos!
9.3.2007 aloitin blogin ja tässä ja nyt viestitän tuoreimmasta podcastista eetterissä. Lauteilla vain ja ainoastaan Ville.
Olen oppinut ja se on mukava tunne. Kun näitä kanavia on nyt useampi edelleen, pakko vain ’tviitata’ tännekin.
Ensimmäistä kertaa kimppakivaa lauteilla. Remi palellutti sukukalleutensa Olympialaisissa. Ja se ei liity asiaan oikeastaan mitenkään. Paitsi, jos vain jostain löytyisi erilaista sukukalleutta lauteille, niin jakakaa viestiä.
Miehissä kuitenkin löylyteltiin kera Jukan ja Peterin.
Tämä on hieno harrastus. Allekirjoittaneella oli teemaksi neljä isoa teemaa ja noin kaksi ja plus ehdittiin kahdessa ja puolessa tunnissa.
Voi Twittu. Jos näiden jaksojen työstäminen vaatii muutenkin, tänään Twitterin kyykkääminen aiheutti odottamatonta päänvaivaa. No eihän se tälle alustalle kuulu, muuta kuin turhautumisena ja ylimääräisenä vaivana.
Uusi jakso eetterissä ja uusi ääni lauteilla. Karsastan muotitermiä haastava (hyvin usein yksinkertaisesti vaikea on osuvampi), mutta alkuasetelma keskustelulle enteili ’täyttä erimielisyyttä’.
Toisin kävi, ja miksei kävisi, sama päämäärä ja tavoite. Tai kuulijan arvioitavaksi jää tälläkin kertaa allekirjoittaneen takinvaihtoviikot? Miten vain, löylyä lapioimassa Harjun Jani, ei itä-, vaan kaakkoissuomesta.
No niin, taas on editoitu ja kyllä tämä aikaa vaatii.
Olipahan leppoisat löylyt kaiken kurjuuden keskellä. Itse kuuntelen puheen ammattilaisia tämän puuhastelun myötä aivan uusin korvin. Ja miten hienoa, että olen saanut oppia niin paljon kanssakeskustelijoiltani matkan varrella.
En muista miten pitkään olen harrastanut, tai on ollut mahdollista yhdistää saunominen ja kuuntelu. Jos ja kun olen vakaasti sitä mieltä, että saunominen tekee fyysisesti hyvää, lisätkää jos mahdollista siihen henkinen puoli.
Toki se voi olla vain omia ajatuksia, mutta itse nautin kuunnella jotain siinä yhteydessä. Alkuun oli mahdollista ajastaa saunomiseni vain suoraan radiotarjontaan, nyt tämä kaikki on valintoja.
Toni Laaksonen, samettiääni tätä päivää, istahti tänään lauteille ja vaikka epäilin sotkuista käsikirjoitustani, oli kuin olisin kuunnellut lauantain tansseja ja lähti oitis rullaamaan.
Mainittakoon, että Ylen Luontoilta lauteilla on maagista. Kannustan kaikkia kokeilemaan, nämä Bluetooth-härpäkkeet toimivat oikein mainiosti.
Vielä maininta Artetan askeleista, mitä innostuin kirjaamaan. Kiusaus ja ensireaktio oli Burnley-tasapelin jälkeen kirjata kaksi taka-askelta. Tai ei ehkä kiusaus, vaan todellinen tunnetila. Puntaroin pitkään asiaa ja päädyin sitenkin yhteen miinukseen.
Koska olen niin liigaorientoitunut, en saa antaa cupien tulosten vaikuttaa lopputulokseen, en hyvässä enkä pahassa, siksi miinus yksi.
Ja ehkä pienen notkahduksen jälkeen, taas lisää kuulijoita,
Hyvät kanssakulkijat tällä matkalla. En olisi kuunaan voinut kuvitella, että vajaa vuosi podcastin syntymästä kirjoittaisin otsikolla Podcast 50.
Teitä kuulijoita on siellä tasaisen paljon, olkoon numerot globaalissa mittakaavassa marginaaliset. Yhtä kaikki numerot ovat jaksaneet kannustaa allekirjoittanutta paitsi jatkamaan, jopa yrittämään kehittyä olkoon kyse sitten käsikirjoituksesta, teknisestä toteutuksesta tms.
Tämän jakson yksi oppi, tai muistutus, oli kun sekoilin alun paperisotkun ja ranskalaisten viivojeni kerran pahemman kerran.. Mutta antaa mennä, en jaksa yrittää kaunistella tai editoida totuutta. Nahka paksuuntuu (paksunee?).
FinnGooners 