Podcast 51

No niin, taas on editoitu ja kyllä tämä aikaa vaatii.

Olipahan leppoisat löylyt kaiken kurjuuden keskellä. Itse kuuntelen puheen ammattilaisia tämän puuhastelun myötä aivan uusin korvin. Ja miten hienoa, että olen saanut oppia niin paljon kanssakeskustelijoiltani matkan varrella.

En muista miten pitkään olen harrastanut, tai on ollut mahdollista yhdistää saunominen ja kuuntelu. Jos ja kun olen vakaasti sitä mieltä, että saunominen tekee fyysisesti hyvää, lisätkää jos mahdollista siihen henkinen puoli.

Toki se voi olla vain omia ajatuksia, mutta itse nautin kuunnella jotain siinä yhteydessä. Alkuun oli mahdollista ajastaa saunomiseni vain suoraan radiotarjontaan, nyt tämä kaikki on valintoja.

Toni Laaksonen, samettiääni tätä päivää, istahti tänään lauteille ja vaikka epäilin sotkuista käsikirjoitustani, oli kuin olisin kuunnellut lauantain tansseja ja lähti oitis rullaamaan.

Käytännössä vuosipäivän podcast 51 eetterissä.

Mainittakoon, että Ylen Luontoilta lauteilla on maagista. Kannustan kaikkia kokeilemaan, nämä Bluetooth-härpäkkeet toimivat oikein mainiosti.

Vielä maininta Artetan askeleista, mitä innostuin kirjaamaan. Kiusaus ja ensireaktio oli Burnley-tasapelin jälkeen kirjata kaksi taka-askelta. Tai ei ehkä kiusaus, vaan todellinen tunnetila. Puntaroin pitkään asiaa ja päädyin sitenkin yhteen miinukseen.

Koska olen niin liigaorientoitunut, en saa antaa cupien tulosten vaikuttaa lopputulokseen, en hyvässä enkä pahassa, siksi miinus yksi.

Ja ehkä pienen notkahduksen jälkeen, taas lisää kuulijoita,

kumartaa,

hente

15 thoughts on “Podcast 51

  1. Olet liian lempeä, Hente! City oli nolla ja Burnley -2. Mutta puhut täyttä asiaa, Arteta saa huomattavasti enemmän siimaa kuin Emery, jonka kaudella tulokset liigassa olivat kuitenkin paremmat kuin Artetan. Mielestäni ’projekti’ polkee korkeintaan paikallaan ja jos vieraisssa Wolvesille hävitään, mitä pidän todennäköisenä, ollaan taas sijalla 8.

    Pari ’ohi-peliä’ tulee jokaiselle joukkueelle kaudessa, mutta nyt niitä on tullut meille 3 kappaletta kahden viikon sisään. Arteta ei voi toki laittaa Eddien jalkaa tai päätä oikeaan asentoon maalintekoa varten, mutta hän kuitenkin valitsee pelaajat kentälle, valmentaa ja motivoi heidät. Tai paremminkin ei-motivoi viimeaikaisten esitysten perusteella.

    Totta että rinki on liian ohut ja kenen vika se sitten on? Mielestäni liikaa pelaajia on päästetty pois/lainalle tässä tilanteessa. Silti Burnleyä vastaan olisin laittanut nuoria vaihdosta sisään vaikka riskillä. Esan kanssa All Starsissa oltiin sitä mieltä, että Tavares olisi pitänyt ottaa sisään jo tauolla. Ja ei niitä hyviä paikkoja nyt niin paljon ollut, että en laittaisi tasuria huonon tuurin piikkiin. Alusta asti meiltä puuttui ’urgency’, ei ollut riittävää paloa voittaa ottelu.

    Tauko tulee kyllä hyvään aikaan, toivotaan että kurssi vielä kääntyy, vaikka minulta onkin jo usko loppunut.

    Pubivisakysymys oli jälleen mielenkiintoinen, piti itsekin plärätä kausituoloksista, että noinhan se meni. Kaudella 1924-25 (viimeinen ennen Chapmanin tuloa) oli tippuminen lähellä (päädyttiin sijalle 20).

    Paikallispeleistä puheen ollen: jos Rams vs 49ers on sellainen, niin sitten on myös Klubi vastaan FC Oulu.

    • No joo, ”paikallismatsi” on tietenkin teknisesti väärin sanottu kun Los Angelesissa pelaa myös Chargers, mutta on se Rams-49ers enemmänkin sellainen paikallismatsi mitä Liigassa puhutaan Kärppien ja JYPin kohdalla. Ei sanan täydellisessä merkityksessä osuva, mutta kuitenkin alueellisesti suht lähellä. FC Oulu vs. HJK oli erittäin ontuva vertaus.

      • Välimatka Los – Santa Clara ja Hki – Oulu on kumminkin suunnilleen sama molemmissa, noin 500-600 km. Jkl – Oulu vain noin 60 % tästä. Mutta en jälkimmäistäkään kutsuisi paikallismatsiksi. Vaasa ja Kuopiokin ovat lähempänä Oulua kuin Jkl, joten Kärpät – Sport ja Kärpät – Kalpakin olisivat tuolla logiikalla myös paikallispelejä.

  2. 🤣Pojat, pojat ja tsot, tsot Eeroseni. Kyllä sinä HIFK:n miehenä tiedät hyvin, mitä Toni Kärpät – JYP -vertauksella tarkoitti. 10+ vuotta takaperin se oli ’paikallismatsi’, joksi sitä ei ehkä enää tulkita nykyään.

  3. Ovat tuossa valtavan kokoisessa maassa sentään samassa osavaltiossa, joten sen vuoksi käytin tietty tuota paikallismatsi-sanaa. Kuten totesin niin väärinhän se toki oli sanottu.

  4. Nyt vasta kerkesin kuunnella jakson läpi,hyvää settiä ja olinkin toivonut jo että pitkästä aikaa saadaan Toni ääneen. Tonin kanssa myös samoilla linjoilla hankintojen suhteen,ei mitään hankintaa nyt tarvi tehdä jos ei ei me sillä enää ensi kesänä välttämättä nähdä käyttöä. On se toki äärettömän ärsyttävää jos ensin kuukausi lähetellään lentosuukkoja Vlahovicin leiriin saamatta vastausta,etenkin kun mies ei tunnu Arsenaliin haluavan kirveelläkään,enkä ihmettele jos vaihtoehtona mennä Juventuksen. Keskikenttämies ei edes ole mikään akuutti,kyllä kolmikolla Partey,Sambi ja herra X pystyy kahlaamaan läpi loppukauden,etenkin kun pelejä ei tunnetusti ole kuin liigassa jäljellä. Ei toki haittaisi jos herra x korvattaisiinkin. Mutta pelkästään ostamisen ilosta ei mitään tusinajamppaa pidä lähteä ostamaan. Ehkä ikkunan loppumetreillä joku tarjous Isakista ym saatetaan vielä tehdä mutta tuskin Arteta mitään 75 miljoonaa nuoresta ruotsalaisesta maksaa joka kai miehen/pojan ulosostohinta on. Mitä Burnley-peliin tulee,niin Burnley pelasi aikalailla erilailla meitä vastaan kuin vaikka vain joku aika sitten manua vastaan. Manua vastaan Burnley jopa uskaltautui hallitsemaan ajoittain peliä ja oli paljon aktiivisempi mielestäni kuin meitä vastaan,nyt kuitenkin vähän erilainen taktiikka. En tiedä pelkäsikö Burnley enemmän Arsenalin vastaiskuja kuin manun vai mistä oli kyse,mutta ainakin itselle ei ollut yllätys että pelistä tuli niin vaikea kuin mitä se lopulta olikin. Vaikka Burnley onkin sarjajumbo niin en usko että se tulee putoamaan silti,niin paljon niillä rästipelejä alla.

  5. Ei hyvältä näytä. Rosteri alkaa olla melkoisen ohut!

    In
    None yet

    Out
    Harry Clarke (loan, Hibernian)
    Ainsley Maitland-Niles (loan, Roma)
    Folarin Balogun (loan, Middlesbrough)
    Dejan Iliev (released)
    Sead Kolasinac (free, Marseille)
    Brooke Norton-Cuffy (loan, Lincoln City)
    Pablo Mari (loan, Udinese)
    Karl Hein (loan, Reading)
    Tyreece John-Jules (loan, Sheffield Wednesday)
    Calum Chambers (free, Aston Villa)

    Arsenal total spent to date: £0m
    Arsenal total received to date: £0m

    Arsenal net transfer balance: £0m

  6. Vastenmielistä että Elneny on ykkösringin pitkäaikaisin pelaaja Chambersin mentyä. Samalla kaikkein turhin. Vaikea hyväksyä Maitland-Nilesin lainaa, nuori oma kasvatti, haluaa eteenpäin ja pystyy paikkaamaan kahta ongelmapaikkaa, oikeaa pakkia ja keskikenttää. Merkittävä epäonnistuminen Artetalle, ettei AMN:n kouliminen ole onnistunut.

    Siirtoikkunaa pari päivää ja edelleen lähinnä miehiä ulos, mahdollisesti Leno ja Auba. Ringissä on kaksi mitat täyttävää topparia ja yksi hyökkääjä. Vaikuttaa siltä, ettei nelossija kiinnosta tosissaan. Lacazette vesijuoksuun ja Nketiahilla loppukausi? Jälleen kasisija. En ymmärrä, miksi Aubameyangin kanssa tilanne on päästetty tähän. Tuskin kaikki pelkästään pelaajan syytä on.

  7. Pelien puutteessa ja Henten prosessitaulukoiden innoittamana tuli pitkästä aikaa harrastettua spekulointia eli tehtyä Rutopistin perinteinen loppukauden veikkaus, olkaapa hyvä! En ole tainnutkaan tätä tehdä 5 vuoteen, ei ole ollut oikein motivaatiota, kun olemme olleet niin kaukana kärjestä ja jopa 4. sijasta. Nyt siihen olisi vielä ainakin teoreettiset mahdollisuudet. Piti ihan muistin virkistämiseksi kaivaa esiin edellisen viiden kauden sarjasijoitukset ja pistemäärät:

    2017: 5. 75 p (-1 piste 4. sijasta)
    2018: 6. 63 p (-12 p)
    2019: 5. 70 p (-1 p)
    2020: 8. 56 p (-10 p)
    2021: 8. 61 p (- 6 p)

    Wengerin toiseksi viimeisellä ja Emeryn ainoalla täydellä kaudella oltiin siis vain pisteen päässä 4. sijasta. Seuraavien kausien notkahduksia voitaneen pitää pääsyynä molempien potkuille. Tällä hetkellä meillä on 36 pistettä 21 ottelusta, mikä tasaisen vauhdin taulukolla antaisi 65 pistettä kauden päättyessä. Pientä nousua viime kauteen olisi siis odotettavissa, mutta riittääkö 65 p 4. sijaan?

    Lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että meidän kokoiselle seuralle 4. sija on aina vähimmäistavoite, mutta olisin valmis tinkimään sen verran, että jos jäädään viidenneksi pisteen päähän neljännestä ja pistemäärä on viime kautta parempi, täytynee Artetalle vielä antaa armoa, koska Wenger ja Emerykin saivat. Sen sijaan kuudes sija ei kelpaa, koska se tietäisi todennäköisesti paikkaa turhaakin turhemmassa konferenssiliigassa.

    Mutta asiaan. Vanhemmat lukijat saattavat muistaakin, mutta tässä pieni kertaus veikkauksen perusteisiin. Siinä on ensinnäkin katsottu tämän kauden pelattujen otteluiden (koti ja vieras erikseen) merkkijakauma ja oletettu, että loppukausi menisi samaan tahtiin. Sitten on katsottu, ketä vastustajia on tulossa ja sopivatko nämä arvioituun jakaumaan. Esim. Liverpool on pelannut toistaiseksi 10 kotiottelua saldolla 7-3-0. Samalla vauhdilla kauden lopussa olisi edelleen 0 tappiota ja 5,7 tasapeliä, siis 2-3 kotitasuria vielä tulossa. Tämä tarkoittaisi, että sarjataulukon kärjestä lukien pistemenetyksiä voisi kotona tulla ainoastaan Citylle, Chelskille, Manulle, West Hamille, Arsenalille ja Spursille. Vilkaisu otteluohjelmaan paljastaa, että tuosta joukosta Anfieldille ovat tulossa vielä West Ham, ManU ja Spurs, jotka siis tuottavat tasurin ja loput 6 kotiotteluaan Pool voittaa.

    Tässä menetelmässä on se huono puoli, että se tuottaa joskus keskinäisissä otteluissa joukkueille eri pistemäärän, varsinkin kun olen nyt ottanut mukaan 8 kärkijoukkuetta. Jos ennuste povaa molemmille joukkueille tappiota, olen luonnollisesti muuttanut sen tasuriksi eli 1 piste molemmille. Jos taas ennuste on 1 piste toiselle ja 0 toiselle joukkueelle, olen sen jättänyt silleen, vaikka tuollainen pistejakauma ei olekaan käytännössä mahdollinen. Kokonaisuutena käytetty menetelmä yleensä yliarvioi hieman parhaiden joukkueiden pistesaldoa, kun taas sijojen 5.-8. joukkueilla on enemmän potentiaalia oletettua parempaan saldoon.

    Yllä kuvatulla menetelmällä Arsenalin loppukauden otteluiden pistesaalis muodostuisi seuraavaksi (peräti neljästä meidän pelistä puuttuu vielä pelipäivä, joten laitoin ne listan viimeisiksi):

    Wolves (a) 1 p
    Brentford (h) 3
    Watford (a) 3
    Leicester (h) 3
    Villa (a) 1
    Palace (a) 3
    Brighton (h) 3
    Soton (a) 3
    ManU (h) 1
    West Ham (a) 1
    Leeds (h) 3
    Newcastle (a) 3
    Everton (h) 3
    Wolves (h) 1
    Spurs (a) 0
    Chelsea (a) 0
    Liverpool (h) 0

    Ja lopullinen sarjataulukko muodostuisi seuraavaksi:

    1) ManC 96 p
    2) Liverpool 86
    3) Chelsea 78
    4) Spurs 73
    5) Arsenal, ManU 68
    7) West Ham 59
    8) Wolves 58

    Eli tämän mukaan Spurs veisi 4. sijan sekä Arsenal ja Manu ratkoisivat Eurooppa/konferenssiliigan paikan maalierolla. Mutta 4. sija ei olisi kaukana ja tässä nuo rästipelit nousevat avainasemaan. Voitto Spursista (heille veikattu keskinäisestä 1 p) nostaisi jo pinnan päähän ja toisen Wolves-pelin voitto ohi. Mutta ns. ’huonompia’ vastaan ei kyllä olisi varaa enää yhteenkään Burnley-pelin kaltaiseen pistemenetykseen.

    Sellainen varoitus vielä, että lähinnä koronan takia kärkijoukkeilla on jäljellä vaihtelevasti 0-4 rästipeliä, mikä tekee ennusteen vielä epävarmaksi. Normaalisti olen tehnyt tämän vasta, kun kaudesta on pelattu 2/3 eli 25-26 peliä. Lienee siis paikallaan tehdä vielä tarkentava veikkaus maaliskuun alussa, kun tuo määrä on oletettavasti tullut keskimäärin täyteen. Mutta tämä nyt näin lauantai-illan ratoksi ja alkuarvaukseksi seuraavia pelejä mielenkiinnolla odotellessa.

  8. Asiaa voi katsoa myös niin, että vaikka yksimielisyys on suurta viime kesän ostojen hyvästä onnistumisesta, joukkue menee eteenpäin vain muutaman pinnan viime kaudesta. Kenen syy?

    Vrt. Pool 2015-16 jälkeen parannusta 16 pinnaa ja 2017-18 jälkeen 22 pinnaa. Ei muut välttämättä etene paarustaen.

  9. Siis nyt ei todellakaan näytä hyvältä, nelossija olisi mahdollista saavuttaa ja ollaan lähtemässä todella ohuella rosterilla kevätkauteen 🤔
    Orny just kertoili että Auban lainadiili parsaan toteutumassa ja sisäänpäin ei ole liikennettä.

    Jackille on annettu jo numero verkkareihin dubaissa joten eiköhän hän ole se new signing….

    Eddiestä hylätty kaksi palacen tarjousta joten hänestä suunniteltu Lacan varamies?
    Hohhoijaa 😡

  10. Podcast 52 eetteriin keskiviikkona illalla. Täytyi siirtää päivällä, että ehtii analysoida perusteellisesti kaikki hankinnat.

  11. Sehän meni hyvin, se ikkuna. Akatemiasta 10 pelaajaa lainalla ja ykkösjoukkueessa samoin. Joukkueen lahjakkain hyökkääjä sitten Henryn eli Aubameyag päästetään ilmaisella siirrolla Barcaan, jossa tämä pelaa innoissaan pikkupalkalla.

    Ai niin, joku tuntematon Kroenken seuran jenkkipuolustaja tuli. Tai tulee, kesällä.

    Kaikista surkuhupaisinta on, että myös Lacazette ja Nketiah lähtevät kesällä ilmaiseksi. Motivaatio Arsenalissa on? Kesällä sitten hankinnassa 2-3 kärkeä.

    Ringissä on 21 pelaajaa, joihin on laskettava mukaan Okonkwo, Elneny ja Nketiah. Aika lailla luovutus kisassa nelossijasta, mutta kai Edu ja Arteta tietää jo etukäteen, ettei tästä mitään tule. Penaltynä sitten konferenssiliigaa.

  12. Kiitos hyvästä jaksosta jälleen kerran!
    Tätä podcastia on aina nautinto kuunnella oli aiheena sitten positiiviset, tai ne negatiiviset Arsenaliin liittyvät asiat..
    Viime jaksojen Pubivisoille ja seuran historiikkiosioille isot kiitokset!!

    Case Auban loppu kuten aikaisemminkin todettu oli kyllä suoraan sanottuna nolo; kaveri julkaisee uuden sopimuksen myötä sen ”haluan olla Arsenal legenda” videon ja käytännössä suorittamiset loppuivat herralta siihen.. Olisiko siellä silti ollut jotain vammaa pohjalla, joka olisi vaikuttanut niiden muiden asioiden lisäksi suoritustason näin dramaattiseen laskuun?
    Herran suorittaminen oli tällä kaudella jopa niin heikkoa ettei hänen peliesityksiä edes minusta tarvinnut nyt suoranaisesti paikata.. Surullinen saaga, mutta mikä tärkeintä niin toivottavasti Arsenal säästyi jatkossa palkanmaksulta Auballe..

    MInusta on pelkästään hyvä asia, että deadwoodit alkavat olemaan kokonaan poissa rasittamasta tulevaisuuttamme, eikä mitään uusia ”Mustafeja” nyt kiireessä hommattu.
    Tuleva kesän siirtoikkunaan onkin sitten hyvinkin erilainen tilanne lähteä metsästämään vahvistuksia, kun ei ensin tarvitse lukemattomista turhakkeista päästä eroon..

    17 peliä jäljellä, niin toivottavasti ei tule mitän loukkaantumistsunamia,niin ryhmäkin riittänee suht hyvin loppu kaudeksi..
    Hyvä tästä tulee, vaikka pessimisti ei pety! 🙂

  13. Elämä karanteenissa on ollut niin kiireistä, ettei ole ennättänyt kuuntelemaan podia kuin vasta nyt.

    ISOT kiitokset isännälle & Mr. Samettiäänelle.
    Komea jakso.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s