Kirjaimellisesti – Eero, osa 3/3

Henten pyynnöstä uusintana pieni katsaus Arsenal-aiheiseen kirjallisuuteen, lista on täydennetty noin neljä vuotta sitten blogin vanhalla alustalla julkaistusta.

Olen jakanut kirjat kolmeen alueeseen: Arsenalin historiasta kertovat, elämänkerrat ja henkilökuvat sekä muut. Osasto muut sisältää enimmäkseen muita kuin Arsenal-kirjoja, jotka kuitenkin näen suosittelemisen arvoiseksi.

Kirjan nimen perässä myös oma arvosteluni asteikolla 1-5 tähteä. Laskin että pelkästään viiden tähden kirjoja on jo 20 kappaletta, mutta ei voi mitään: jos jaatte intohimoni kaikkea punavalkoista kohtaan, saatatte ennen pitkää päätyä lukemaan ne kaikki.

Arsenalin historia:

Alan Roper: In the days of gog (2004) ****

Royal Arsenalin tarina sen perustajansa David Danskinin sukuhistorian kautta. Mielenkiintoisinta antia tässä hieman hajanaisessa teoksessa ovat ajan lehdistä poimitut otteluraportit, jotka ulottuvat vuodesta 1887 vuoteen 1895.

Brian Belton: The first Gunners – Arsenal, from Plumstead to Highbury (2008) ****

Arsenalin varhaisvuodet 1886-1913 Plumsteadissa. Tästä on kirjoitettu niin vähän, että oli ilmestymishetkellään ainutlaatuinen ja mielenkiintoinen teos. Historiafriikeille must.

Tony Attwood, Andy Kelly, Mark Andrews: Woolwich Arsenal FC: 1893-1915 (2012) *****

Woolwich Arsenalin historia, jossa pääpaino on alkuvuoden 1893 tapahtumissa, mutta kirjassa on erittäin kattava kuvaus myös koko Woolwich Arsenalin liiga- ja FA-cup-menestyksestä, pelaajistosta, yleisöstä, kentistä, managereista, sekä omistajista ja johtajista.

Tony Attwood: Making of Arsenal (2009) ****

Tämä on varsinaisesti romaani, mutta on sijoitettu reilun 100 vuoden takaisiin tapahtumiin, jolloin Henry Norris Arsenalin osti. Kertojana on kuvitteellinen toimittaja, joka selvittää Woolwich Arsenalin melkein-konkurssin ja Norrisin hämärien puuhien taustoja vuonna 1910. Tuolloinhan Norris halusi alun perin yhdistää Arsenalin Fulhamiin, mutta kun ei siihen saanut lupaa, muutti seuran Pohjois-Lontooseen. Kehyskertomuksena on myös tarina, missä samainen toimittaja osallistuu saksalaisten vakoojien jahtiin. Nautittava joskin hieman naiivi teos romaaninakin, mutta erityisesti suosittelen Arsenalin historiasta kiinnostuneille.

Bernard Joy: Forward, Arsenal! (1952-53) ****

Ensimmäinen Arsenalista kirjoitettu historiikki aikalaisen ja entisen pelaajan silmin. Hyvät kausikuvaukset erityisesti Arsenalin ensimmäiseltä kultakaudelta 1931-53.

Brian Glanville: Arsenal Football Club (1952) ***

Glanvillen historiikki lienee ensimmäinen ‘virallinen’ laatuaan ja onkin hieman kuivakkaampi, jos vertaa Joyn vastaavaan.

Brian Glanville: Arsenal Stadium history (2006) ***

Virallinen, isokokoinen ja hieman pompöösi Highburyn historia. Arvoa lisäävät täydelliset tilastot Higburyllä pelatuista otteluista.

Brian Glanville: The real Arsenal – from Chapman to Wenger. The unofficial story (2009) **

Aivan ilmeinen äskeisen kirjan seuralainen, johon kaavittu ne asiat, jotka eivät viralliseen historiaan mahtuneet. Hieman sekavan ja keskeneräisen oloinen ja taitaa Glanvillea jo vanhuus painaa, sillä asiavirheet paistavat läpi. Miinusta myös kansi (Walcott), ei mielestäni Arsenalin historian paras edustaja.

Steve Stammers: Arsenal – the official biography (2008) ***

Virallinen historiikki, jossa pääpaino Highburyn viimeisillä vuosikymmenillä ja Wengerin kaudella. Ei ihan niitä parhaita eikä varsinaisesti tarjoa paljon uutta, jos on jo jonkin historiikin lukenut. Mutta ostin ja luin, kun sain halvalla.

Jon Spurling: Highbury – the story of Arsenal in N5 (2006) *****

Virallista historiaa huomattavasti mielenkiintoisempi versio Highburyn tarinasta.

Jon Spurling: Rebels for the cause – the alternative history of Arsenal FC (2003) *****

Tämä on yksi parhaista ellei paras Arsenalin historiasta lukemani kirja. Se kertoo seuran historian muutaman kapinallisen tai poikkeuksellisen henkilötarinan kautta, mukana ovat mm. puolustusjärkäleet Wilf Copping, Peter Storey, Big Willie Young, Tony Adams ja luonnollisesti itseoikeutetusti King of Highbury eli Charlie George

Jon Spurling: Red letter days (2014) ****

Spurlingin uusi kirja, jossa käydään läpi Arsenalin historian kannalta käänteentekeviä tapahtumia. Jos Rebels for the causea ei olisi ilmestynyt, tämä olisi viiden tähden kirja. Mutta mielestäni tässä on liian paljon päällekäisyyksiä aiempien teosten kanssa, tai sitten olen vain lukenut liian monta Arsenal-kirjaa.

David Tossell: Seventy-one guns (2002) *****

Tämä on eittämätön Arsenal-klassikko, josta on hiljattain otettu uusintapainos. Se kertoo nimensä mukaisesti ensimmäisen tuplakauden tarinan. Kirjan rakenne on periaatteessa kronologinen, mutta jokainen luku esittelee myös yhden pelaajan tarinan, mikä vaatii hieman ponnisteluja aikajanan seuraamisessa. Näin syvällisesti ja ensi käden kokemuksiin perustuvia kirjoja enää harvoin näkee, mutta niin on myös tuplamestaruuksien laita.

Jon Spurling: All guns blazing (2001) *****
Jon Spurling: Top guns (2001) *****

Spurling on oma suosikkini Arsenal-kirjailijoista ja nämä kannattaa hankkia pelkästään jo nostalgian takia. Ensin mainittu kahlaa läpi 1980-luvun ja jälkimmäinen 1990-luvun eikä pelkästään vain ne Grahamin ja Wengerin menestyskaudet, vaan joka vuoden tasapuolisesti myös pettymyksineen. Eniten pidän Spurlingissa siitä, että hänen kirjansa on kirjoitettu fanin eikä minkään viileän ’asiantuntijan’ näkökulmasta ja niissä on paljon sellaista faktaa, mitä muista kirjoista saa turhaan hakea. Välillä käy oikein kylmät väreet, kun lukiessa palaa elävät muistot esim. Terry Neillin tai George Grahamin lopunajan tunnelmista (haloo Wenger!). Mutta on siellä etupäässä niitä hienoja hetkiä, etunenässä luonnollisesti Anfield ’89 ja tupla ’98.

Kevin Connolly: The official story of Arsenal’s double year (1998) ***

Mukava kausikirja Wengerin ensimmäisestä tuplakaudesta, tulee tippa linssiin aina kuin vilkaisenkin kantta.

Piers Morgan: Va va voom! – a fan’s diary of Arsenal’s invincible season (2004) ****

Ottelu ottelulta voittamaton kausi, tästä ei nostalgia parane.

Amy Lawrence: Invincible (2014) ****

Vuonna 2014 ilmestyi aika leegio uusia Arsenal-kirjoja, joista tämä on luonnollisesti selvimmin 10 vuotta aiemman voittamattoman kauden innoittama. Rakenne on suunnilleen sama kuin Tossellin ensimmäisestä tuplamestaruudesta kertovassa kirjassa, mutta uutisarvoa laskee hieman se, että aiheesta on viime aikoina kirjoitettu aika paljon ja että omassa dementoituneessa muistissakin on vielä joitain jälkiä. Mutta eittämättä tuollaista kokoelmaa maailmanluokan pelaajia emme tule koskaan enää Arsenalissa näkemään. Synti ja häpeä, että joukkue hajotettiin niin nopeasti eikä se pystynyt hamstraamaan useampia mestaruuksia.

Alex Fynn & Kevin Whitcher: The making of a modern superclub (2008) ****

Kuinka meistä tuli sellainen ‘mahtiseura’ kuin vielä 7 vuotta sitten luulimme olevamme goonermiesten kertomana.

Alex Flynn & Kevin Whitcher: Arsene & Arsenal (2014) ****

Goonermiesten jatkokirja, jossa lähinnä analysoidaan viime vuosien menestyksettömyyden syitä. Aihe on tuttu monista blogeista, joskin tässä hieman syvällisemmin ja puolueettomammin läpikäytynä. Syytän Wengeriä, että tällainen kirja on pitänyt tehdä.

Fred Ollier: Arsenal – a complete record 1886-1990 (1990) ****

Kaikki Arsenalin pelaamat ottelut tuloksineen, kokoonpanoineen sekä maalintekijöineen yli 100 vuoden ajalta. Lisäksi kirjassa on lyhyt seuran historia sekä pelaajakatalogi biografioineen aakkosjärjestyksessä. Suosittelen lämpimästi (saattaa olla jo uudempikin versio olemassa).

James Elkin & Simon Shakeshaft: The Arsenal shirt (2014) ****

Tämä iso kuvakirja tuli sopivasti joululahjaksi ja siinä onkin ollut selailemista ja ihmettelemistä varsinkin pojallani, joka vasta on sisäistänyt sen, että meillä onkin joskus vieraissa keltainen paita. Kirja kertoo Arsenalin paidan historian, joskin tämä tarina alkaa vasta vajaan 90 vuoden takaa. Pääperiaatteena on ollut, että kuvissa on peleissä pidetyt paidat, vanhin kuvattu eli vuoden 1927 cup-finaalin paita on Bob Johnin. Valtaosa paidoista on luonnollisesti aivan viime vuosikymmeniltä, koska nykyään julkaistaan vähintään 3 ‘uutta’ paitaa vuosittain + vielä maalivahtipaidat päälle. Omat suosikkini ovat edelleen tuplakauden 1970/71 punavalkea sekä 1971 cup-finaalin keltainen paita.

Elämänkerrat ja henkilökuvat:

George Myerson: Fighting for football (2009) ****

Ensimmäisen jalkapallokapinallisen ja Arsenalin tähtipelaajan Tim Colemanin tarina, pelasi Arsenalissa 1902-08, joka kattoi mm. ensimmäiset pääsarjakaudet. Tätä kun lukee niin huomaa, että pohjimmiltaan mikään ei ole muuttunut reilun 100 vuoden aikana, paitsi tietysti pelaajien palkat noin 1000-kertaistuneet.

Charles Buchan: A lifetime in football (1955) ****

Ensimmäisen Arsenal-legendan omaelämänkerta. Buchan oli yksi Englannin parhaita pelaajia 1910- ja 1920-luvuilla. Plumsteadin kasvatti, joka aloitti uransa Woolwich Arsenalissa, mutta siirtyi silloisen managerimme George Morrellin saituuden takia Sunderlandiin 1911 (kuulostaako tutulta?), missä voitti mestaruuksia. Herbert Chapman hankki Buchanin takaisin kotiin 1925, mutta kerkesi lopettaa uransa ennen 1930-luvun kultakautta.

Charles Buchan’s Football Monthly Arsenal gift book 1951-1973 (2007) ****

Peliuran jälkeen Buchan ryhtyi futistoimittajaksi, perusti Football Writers’ Associationin sekä oman lehden, Football Monthlyn. Se oli 1950-luvulla alansa suosituin lehti ja ilmestyi aina vuoteen 1974 asti, tosin hiipui selvästi Buchanin kuoleman 1960 jälkeen. Tämä gift book on näköispainoskokoelma lehdessä vuosien saatossa ilmestyneistä Arsenal-aiheisista haastatteluista, muista jutuista ja kuvista. Juttujen määrästäkin voi todeta, että 1950- ja 1970-lukujen alussa olimme kova sana, mutta siinä välissä ynnä muiden joukossa. Erinomaista ajankuvaa ja pikkufaktaa, jos menneet pelaajat kiinnostavat.

Herbert Chapman: On football (1934) ****

Chapmanin postuumisti julkaistu kirjoituskokoelma artikkeleista, jotka hän kirjoitti alunperin The Sunday Expressiin. Innovatiivisena miehenä Chapmanilla oli näkemystä ja kokemusta lähes kaikista jalkapalloon liittyvistä kysymyksistä, joista monissa hän oli jopa vuosikymmeniä aikaansa edellä. Paikoitellen tästä paistaa läpi tietynlainen aikaansa liittyvä naivius, mutta suosittelen kirjaa kyllä kaikille niille, joita kiinnostaa vähänkään, mitä ehkäpä kaikkien aikojen legendaarisin manageri on asioista ajatellut.

Simon Page: Herbert Chapman – the first great manager (2006) *****

Ehkä kaikkien aikojen innovatiivisimman ja itse asiassa ensimmäisen todellisen managerin tarina aina uran alusta Leeds Cityn ja Huddersfieldin kautta Arsenaliin. Tähtiluokitus tehty ennen seuraavan kirjan ilmestymistä, joka on vielä definitiivisempi Chapman-historiikki.

Patrick Barclay: The life and times of Herbert Chapman (2014) *****

Alkaa loppua tähdet asteikosta, mutta rehellisesti sanottuna siinä vaikuttaa myös oma näkemykseni Chapmanista kaikkien aikojen managerina. Tämän kirjan sekä vahvuus että heikkous on se, että se kertoo myös Chapmanin ajasta eikä pelkästään miehestä itsestään. Heikkous sikäli, että mikäli vain Arsenal-löpinät kiinnostavat, joutuu harppomaan monien kappaleiden yli. Itselleni tämä on vahvuus, joskin liialliset viitaukset manun miehiin tuppaavat nostamaan verenpainetta.

John Harding: Alex James – The life of a football legend (2010) *****

Jos johonkin sopii sana legenda, niin tässä se lienee paikallaan. James oli Arsenalin 1930-luvun kultakauden merkittävin pelaaja, pelintekijä ja joukkueen sielu, ehkäpä jopa tuon ajan maailman paras pelipaikallaan. Tätä kun lukee niin tippa tulee linssiin, kun vertaa nykyajan rospuuttokauteen. Jos olisin nähnyt miehen joskus livenä, voi olla että Brady ja Bergkamp olisivat tippuneet pykälän verran alemmas suosikkipelaajieni top3:ssa.

Eddie Hapgood: Football ambassador (1945) ****

Oikein mukavaa luettavaa ja kiintoisia muisteluksia Eddien pitkän ja menestyksekkään uran varrelta (Arsenalissa 1927-44). Jos puhutaan seuraikoneista, Hapgood on Adamsin rinnalla yksi Arsenalin pitkäaikaisimpia kapteeneita. Vasempana pakkina hän oli myös pitkään Englannin maajoukkueen kapteeni, jossa (sota-ajan ottelut mukaan lukien) pelasi 43 kertaa saavuttaen tuolloin ennätyksen ottelujen määrässä. Kuriositeettina mainittakoon, että valloitettuaan maajoukkuekapun paikan hän joutui luopumaan siitä vain kerran, nimittäin vierasottelussa Suomea vastaan Helsingissä, jonka kotijoukkue hävisi 0-8. Tuosta pelistä on kirjassa parikin muistelusta.

Kirja keskittyy pääosin Eddien maajoukkueuraan ja pelireissuihin, mutta toki juttua riittää myös seurakavereista ja Arsenalin cup-finaaleista ynnä muista tärkeistä peleistä. Verrattuna useimpiin nykyajan elämänkertoihin erona on lähinnä se, että kerronta ei etene aivan kronologisesti vaan on enemmänkin kokoelma tarinoita. Nykylukijaa se saattaa hieman häiritä, kun kaikkia mahdollisia mielenkiintoisiakaan asioita ei kerrota juurta jaksain. Epäilemättä jos kirja ilmestyisi nyt, se olisi vähintää 500-sivuinen 170 sivun sijaan, sen verran paljon Eddielle ehti uransa aikana tapahtua. Ja menestystäkin toki tuli, kun Arsenal nappasi 1930-luvulla 5 mestaruutta. Paljonkohan mestaruuksia olisikaan Eddielle kertynyt, jos ei sota olisi tullut väliin?

Brian Glanville: Cliff Bastin remembers (1950) ****

Glanvillen lukuisista Arsenal-kirjoista ensimmäinen, joka kertoo Wrightin ja Henryn edeltäjästä Arsenalin maalikuninkaana. Bastin olisi luultavasti edelleenkin tavoittamaton kaikkien aikojen maalitykkimme, ellei sota olisi tullut väliin ja riistänyt häneltä 7 kautta parhaassa peli-iässä. Mielenkiintoinen seikka on se, että jos tätä lukee rinnan Alex Jamesin elämänkerran kanssa, huomaa selvän eron suhtautumisessa manageri Chapmaniin. Bastinin kohdalla se oli kritiikitöntä ihailua, Jamesilla oman tiensä kulkijana monesti vastarintaa.

Walley Barnes: Captain of Wales (1953) ***

Arsenalin toisen kultakauden kapteeni, joka pelasi seurassa 1943-55. Maajoukkuekapteenius on myös vahvasti esillä kirjassa, mikä tosin vaikutti hieman toistolta, kun satuin lukemaan tämän juuri seuraavan kirjan perään.

Jack Kelsey (as told to Brian Glanville): Over the bar (1958) ****

Tämä kertoo 1950-luvun Arsenal- ja Walesin maajoukkueveskarista Jack Kelseystä. Hänen uransa oli hyvin vaiherikas ja sisälsi mestaruuskauden lisäksi mm. Walesin ainoan MM-kisaesiintymisen 1958 Ruotsissa. Tätä kun lukee, niin tulee ajateltua, kuinka loistavilla maalivahdeilla meitä onkaan siunattu myöhemminkin: Wilson, Jennings, Seaman… Lehmannin jälkeen onkin ollut hapuilevampaa eikä myöskään liiganestaruuksia ole kertynyt.

Frank McLintock: True grit (2005) *****

Ensimmäisen tuplajoukkueen kapun tarina, suoraa puhetta ja asennetta. Mistä saataisiin nyt meille näitä?

Bob Wilson: Life in the beautiful game (2008) ***

’71-tuplajoukkueen veskarimme taitaa olla jo kolmas kirja, jossa Bob piirtää tuntemiensa pelaajien henkilökuvat. Paljon hyviä anekdootteja, mutta en suosittele niille, joita ei kiinnostaa kuin omat pelaajamme. Niitä on nimittäin tässä kirjassa selvä vähemmistö.

Peter Storey: True Storey (2010) *****

Samaisen tuplajoukkueen keskikentän ankkurimme, joka tunnettiin kovista otteistaan, vaikka oli oikeasti taitava pelaaja. Fakta on se, että jos meillä olisi ollut Storeyn kaltainen pelaaja joukkueessa viimeiset 8 vuotta, Grovellakin olisi jo kiilloteltu useita pokaaleita. Storey oli myös pelikentän ulkopuolella värikäs hahmo ja sotkeutui moniin laittomuuksiin, joskin omien sanojensa mukaan enempi hölmöyttään ja hyväuskoisuuttaan kuin tarkoituksella. Tämäkin teos peittoaa mennen tullen kaikki nykypelaajista kirjoitetut siloitellut ylistyshymnit.

Dave Seager: Geordie Armstrong on the wing (2014) *****

Ja taas tuli tippa linssiin. Kuulun sen verran iäkkääseen polveen, että muistan vielä nähneeni Geordien tv2:n mustavalkoisella viheriöllä 1970-luvulla. Hän oli Arsenalin paidassa kaikkien aikojen eniten otteluita pelannut ennen David O’Learyä ja Tony Adamsia. Hänet muistetaan taitavana joukkuepelaajana ja loistavana keskittäjänä, jonka juoksuvoima ja taistelutahto eivät ehtyneet koskaan. Nykyinen termi lienee ‘box-to-box’-laituri, jollaisista meillä on ollut viime aikoina krooninen pula ainakin ennen Sanchezia. Kaikkien todistajien mukaan Geordie oli lisäksi hieno ihminen ja jatkoi Arsenalin juniorivalmentajana aina traagiseen kuolemaansa saakka 56-vuotiaana. Kirja on jäsennetty Geordien tunteneiden pelikaverien muistelujen varaan, mikä toimii mielestäni tässä tapauksessa erinomaisesti.

Tony Adams: Addicted (1998) *****

Seuraikonin rehellinen tilitys, ehkäpä paras lukemani jalkapalloilijan elämäkerta.

Paul Merson: How not to be a professional footballer (2011) *****

Tämä on suorastaan hauska kirja ja vei hetkeksi huomioni pois meidän kevätmasennuksesta. Mersen te kaikki tunnette ja omaelämänkerran lukeneet ongelmansakin. Mutta kertauksen vuoksi, hän oli yhtä aikaa sekä alkoholisti, narkkari ja peliaddikti, joka tuhlasi kaikki rahansa ja melkein menetti henkensä. On nyt kuivilla ja suosittu tv-punditti. Väittäisin että Gazzan elämänkerran jälkeen tragikoomisimpia alan kirjoja, mitä olen lukenut. Asuivat muuten hetken aikaa saman katon allakin Mersen Boro-aikoina. Hauskoja ja ei niin hauskoja tarinoita on kirja pullollaan, juuri tämän avoimemmin ei juuri elämästään voisi kertoa. Toimii myös cockney- ja merse-murteiden oppikirjana. Tsekatkaa vaikka, mitä on ’waxing the dolphin’.

Perry Groves: We all live in a Perry Groves world (2007) ****

Tällä on tietty viihdyttävä kuriositeettiarvonsa ja Grahamin ajan vaihtomies Perry on itse asiassa hyvä ja itseironinen kirjoittaja. Ei muuta kuin jäänsärkijää hyräilemään…

Patrick Vieira: My autobiography (2005) ***

Ex-kapun tilitys jälleen, arvosanaa tiputtaa seuran jättäminen, josta Patrick kertoo oman versionsa. Asenteen puolesta olisi taas paljon annettavaa nykyrosterille.

Dennis Bergkamp: Stillness and speed (2013) *****

Taas tulee itku silmään, kun muistelee Denniksen aikoja. Bergkamp on pelitaitojensa lisäksi myös suuri ajattelija, minkä takia tämä on jalkapallokirjaksi poikkeuksellisen syvällinen. Elättelen toivoa, että Dennis olisi jonakin päivänä vielä jossain roolissa Arsenalissa.

Oliver Derbyshire: Thierry Henry – the biography (2006) *

Ylivoimaisesti huonoin lukemani Arsenal-kirja. Ilman kohdetta itseään tehty surkea kyhäelmä, joka tyytyy luetteloimaan tapahtumat ilmeisesti kirjailijan lehtijuttujen perusteella. Ei minkäänlaista kritiikkiä tai analyysiä.

Myles Palmer: The professor (2008 version) ***

Mylesin Wenger-kirja olisi saanut vanhasta versiosta tähden enemmän, mutta lisäluvut ja nyt lähes ristiretkeksi muuttunut ja samaa levyä blogissaan toistava ’Wenger ulos’ -jankutus alkaa kyllästyttää – another grumpy old man.

Alex Fynn – Kevin Whitcher: The glorious game – Arsene Wenger and the quest for success (2003) ****

Se toinen Wenger-tarina goonermiesten kertomana.

Xavier Rivoire: Arsene Wenger – the Biography (2008) ** – ****

Luin tämän Henten suosituksesta ja täytyy sanoa, että se on Wenger-kirjoista varmaan lähimmäksi Mr Jäärän sielunelämää pääsevä. Häilyvä arvostelu johtuu siitä, että en ole aivan varma, onko tämä kaikki totta vai bullsh*ttiä. Nimittäin eniten äänessä ovat luonnollisesti ranskalaiset Wengerin tuntevat ihmiset, eikä hänestä juuri huonoa sanaa lausuta. Jos kaikki kirjassa väitetty pitää paikkansa, on Wenger kyllä muuttunut valtavasti viimeisen 10 vuoden aikana. Esim. Sivulla 10 sanotaan: “That emphasis on defense at the root of his side has been evident in every side that Wenger has put out since …” ja sivulla 81: “We were a very fit team with a lot fewer injuries than other teams.” Lukekaa ja äimistelkää, mutta varoitan, että verenpainelääkkeet kannattaa muistaa ottaa ensiksi.

Muut kirjat:

Simon Inglis: The football grounds of Great Britain (1987) *****

Tämä on ehkä kaikkien aikojen jalkapallokirjasuosikkini, joka kuvaa kaikki saaren stadionit ja samalla roppakaupalla seurojen historiaa.

Bryon Butler: The football league 1888-1988 – the official illustrated history (1987) ****

Liigan 100-vuotishistoriikki, parasta antia ovat täydelliset sarjataulukot kaikista divisioonista. Tämä oli sitä vanhaa hyvää aikaa, jolloin premieristä ei ollut tietoakaan ja nelonen oli vielä rehdisti nelonen eikä mikään kakkosliiga. Plussaa tulee 1930-luvusta kertovasta luvusta, joka on nimetty ytimekkäästi: The Arsenal.

Nick Hornby: Fever pitch (1993) *****

Tämän varmaan ovat kaikki lukeneet, ja jos joku ei vielä ole, suosittelen. Samaistumista fanin tuskalliseen elämään ei voi välttää, tosin loppu on tällä kertaa onnellinen. Itsekin ajattelin vuonna 1989, että nyt olisi sopiva hetki vetäytyä eläkkeelle, mutta ei tästä hulluudesta näköjään parane koskaan.

Colin Shindler: Manchester United ruined my life (1988) *****

Samantyylinen kertomus kuin Hornbyllä, mutta erona vain se, että kirjoittaja on City-fani ja täyttymystä ei ikinä tule, kun isoveli vie kaiken. Tosin luulisi, että tästä olisi tehty uusi versio nyt, kun City on viimein onnistunut pari kertaa ohittamaan Manun.

Nick Hornby (ed.): My favourite year (1993) ****

Eri fanien kirjoituksia omista suosikeistaan, mukaan lukien St Albans City ja Raith Rovers. Eli lukekaa tämä ja itkekää sen jälkeen, kuinka huonosti meillä menee.

Andrew Mangan (ed.): So Paddy got up (2011) ****

Arsebloggarin koostamia kirjoituksia Chapmanista Dennikseen, julkaistiin seuran 125-vuotisjuhlan kunniaksi ja taisi olla seuraavana vuonna osa jäsenyyspakettia.

Andrew Allen & Andrew Mangan: Together (2014) ***

Bloggarien toimittamia kirjoituksia lähivuosilta. Joukossa on muutamia helmiä, mutta myös liian monta kuivakkaa tekstiä.

David Peace: The Damned United (2006) *****

Loistava tositapahtumiin perustuva romaani, jossa kuvitteellinen minäkertoja on Brian Clough, joka ehti olla vain 44 päivää Leedsin managerina vuonna 1974.

Paul Gascoigne: Gazza – my story (2004) ****

Jos Adamsin tarina oli koskettava, niin tämä on suorastaan traaginen, mutta myös hauska. Gazzan sekoilujen määrä on suorastaan uskomaton.

Pele: The autobiography (2006) ****

Maailman kaikkien aikojen urheilijan omaelämäkerta, mielenkiintoinen tarina ja hyvin kirjoitettu.

Ed Glinert: The London football companion (2009) ****

Esittelee Lontoon seurojen historiaa, peli- ja muita paikkoja mielenkiintoisella tavalla eli alueittain. Ehdoton aputeos, jos lähdette Lontooseen pyhiinvaellukselle.

Jonathan Wilson: Inverting the pyramid (2008) *****

Yksi mielenkiintoisimpia jalkapallosta koskaan kirjoitettuja teoksia. Nimi viittaa siihen, että ennen vanhaan peliryhmitys oli käännetty nykyisestä eli puolustaja oli yksinäinen susi ja hyökkääjiä monta. Isossa roolissa Chapmanin luoma WM-muodostelma, mikä oli seurausta paitsiosäännön muuttamisesta. Erinomainen oppikirja jalkapallotaktiikoista. Suomennettu nimellä Pelien peli.

Chris Anderson & David Sally: Numeropeli (2013) ***

Hiukan kuivakaskin kirja jalkapallon tilastotieteestä, joka romuttaa monta vanhaa uskomusta. Esimerkiksi kulmapotku on jokseenkin hyödytön, koska tilastojen mukaan vastustaja tekee sen jälkeisestä vastahyökkäyksestä maalin useammin kuin itse kulman saanut joukkue. Ja minä kun luulin, että tämä pätee vain Arsenalin kohdalla!

Eero

PS. Uskallan kolmannen ja viimeisen kerran olla eri mieltä Eeron kanssa, kyseessä on ’pienen’ katsauksen sijaan erinomaisen kattava otanta. Mikäli oikein muistan, Eero käytti termiä ’jöötti’, kun päivitetyn kokonaisuuden tovi takaperin käsiini sain.

Tässä kolmannessa ja viimeisessä osassa mukana jo aiemmin julkaistut seuran historiaa käsittelevät teokset sekä elämänkerrat ja henkilökuvat täydennettynä nyt muilla teemaan liittyvillä kirjallisilla tuotannoilla. Tämä siksi, että voin nyt linkittää koko paketin blogista helposti löydettäväksi.

Sanomattakin selvää, että listaa sopii mieluusti jatkaa, täydentää, tai mitä mieleen juolahtaakin, kommenttien muodossa. Olkoonkin, että Eeron asetettua riman edellä havaitulle korkeudelle, tunnen oloni ainakin henkilökohtaisesti varsin nöyräksi. Cheers mate.

hente

Advertisements

4 thoughts on “Kirjaimellisesti – Eero, osa 3/3

  1. Lista on todellakin eeromaisen perinpohjainen. En lisää listaan mitään, mutta mainitsen yhden romaanihenkilön, jonka suosikkijoukkue on Arsenal: Cormoran Strike. Ai kuka, joku voi kysyä. Kyseessä on Robert Galbraith -salanimellä kirjottavan JK Rowlingin (Potter-kirjailija) dekkarihahmo. Ekassa, Käen kutsu -kirjassa on myös hassu moka: Strike katsoo tv:stä la klo 15 alkavaa arsenal-spuds-ottelua. Englannissahan ei ko. aikaan alkavia matseja televisioida eikä ko. matsia muutenkaan ikinä pelata tuolloin. Ihme että on mennyt läpi Britanniassa kustantajalta – tai sitten tämä on tehty tietoisesti. Anyway, mainioita dekkareita.

  2. Kiitos jälleen Eero. Olet nähnyt pirskatisti vaivaa ja huomaa, että tykkimiehet lähellä sydäntä, sekä halu oppia uutta ja ymmärtää jalkapalloa, sekä Arsenalia syvemmältä, kuin mitä ”rivikannattaja”.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s